Näinkin monta vuotta kun on erinäisissä opinahjoissa viettänyt, on jo oppinut välttämään jonninjoutavan höntyilyn ynnä ähellyksen. Tänään oli loistoesimerkki tästä kun alkuvuodesta annettiin tehtäväksi tutustua ennaltamäärättyyn korkeimman oikeuden päätökseen ja minähän sen sitten tein peräti aamulla pari tuntia ennen presentaatiohetkeä.
Kolme henkilöä tutustui samaan keissiin ja heistä aina yksi arvottiin esittämään keissi ja loput kaksi opponoivat. Meikän keissistä kun arvonnan voittanut naaras iski luentopöydälle sunnuntaiaamulehden paksuisen nivaskan matskua, tuli mieleeni että oliskohan pitäny kirjottaa otsikko ja käyttää pykälää isompaa fonttia niin olisin saanut oman spektaakkelini toiselle sivulle.
Sitten kun naaras tykitti menemään kolmatta varttia taagia settiä viittaten jos millon mihinkin oikeuden päätökseen tai oikeuslähteeseen, tuijottelin kattoon miettien onkohan kotona maksamakkaraa vai pitäisiköhän sitä varalta hakea kaupasta.
Presentaatio kun joskus vihdoin päättyi, alkoi opponentti numero yksi paasata suu vaahdossa taas jostain perkeleen prejuridikaateista ja muista mitä hän oli asian tiimoilta esiin kaivanut. Siinä kohtaa olin jo melko varma että ei sitä maksamakkaraa kyllä taida enää olla.
Vartin opponoinnin jälkeen tuli meikän vuoro ja olin siinä kohtaa aivan vakuuttunut, että kyllä se maksamakkara on tyystin loppu. Kerroin poliitikon vastauksella että hieno preentaatio, mahtava paneutuminen ja minulla ei ole muuta lisättävää kuin että maksukyvyttömyysilmoitus on yhdyssana.
Kotona huomasin että sitä maksamakkaraa ei ollut ja unohdin käydä kaupassa.