Kotimaa 21.5.2014 klo 11:03 | päivitetty 21.5.2014 klo 11:03
Utareet heiluivat, kun lehmät laskettiin laitumelle Muhoksella -video
Ohhoh, länsimaiden mediat kirjoittaneet palturia! :eek!:Perjantaina paikalliset televisiovastaanottimet täytti taas Kim Jong-unin entiseksi tyttöystäväksi tituleerattu pop-tähti Hyon Song-wol.
Muualla maailmassa Song-wolin ilmaantuminen tv-lähetykseen otettiin vastaan erityisen yllättyneenä. Viime vuoden elokuussa Kim Jong-unin uutisoitiin nimittäin teloituttaneen naisen.
Asiasta kertoi tuolloin eteläkorealaislehti Chosun Ilbo, jonka mukaan pop-tähden kanssa samaan aikaan teloitettiin myös useita muita esiintyjiä, jotka olivat esiintyneet siveettömillä videoilla.
Lisää bensaa liekkeihin heitti japanilaislehti Asahi Shimbun, jonka mukaan teloituksen taustalla piili todellisuudessa Kim Jong-unin vaimon Ri Sol-jun oma laulajatausta.
Ei. Kyllä.Keuliiko mulla vähä?!?! KEULIIKO?!?!
Kumpi?!?!? KUMPI?!?!?!?Ei. Kyllä.
Keulii, mutta ei vähän.Kumpi?!?!? KUMPI?!?!?!?
Niin.Amerikkalainen Lonnie Hutton, 49, yritti viime viikolla jakaa rakkauttaan sekä pankkiautomaatille että puutarhapöydälle Tennesseen Murfreesborossa.
- Herra Hutton saapui baariin ja asteli pankkiautomaatille. Sen luo saavuttuaan herra Hutton laski housunsa ja alushousunsa nilkkoihin paljastaen peniksensä. Sitten hän yritti harjoittaa yhdyntää automaatin kanssa, tapauksesta raportin laatinut poliisi Michael Rickard kertoo.
Teko herätti ilmeisesti paheksuntaa, sillä Hutton heitettiin ulos baarista. Hän ei kuitenkaan lannistunut, vaan yritti vielä köyriä ulkona olevaa piknikpöytää.
Etelä-amerikkalaiset on just tollasia.
Jokin oli että Maltalla sijaitsisi joittenkin koneitten huolto, uutinen.Näistä Finnairin koneiden vaikeuksista. Saattaa olla, että osa johtuu huoltotoimien agressiivisesta ulkoistuksesta, tai sitten vain huonosta tuurista. Mutta kovin hämmensi tämä Halifaxin tapaus: matkustajat olivat päiväkausia Halifaxiin majoitettuna, kunnes saapui varaosa ja matka jatkui. Niin mitä ihmettä? Onko Halifax niin korvessa, ettei sieltä voitu lennättää matkustajia New Yorkiin muiden yhtiöiden koneilla per heti? Onko se niin pieni kenttä? Vai onko Finnairin kassa niin tyhjä, että muut yhtiöt eivät huolineet kyytiinsä ilman etukäteismaksua, jota ei löytynyt?
Ainakin siellä on lämpönen, mutta ei tainneet huoltomiehiä sinne siirtää vaan ne työt.SR Technics ja Finnair ovat allekirjoittaneet sopimuksen kapearunkokoneiden raskashuolloista.
Muutoksen jälkeen Finnairin tekniikkaan jää enää linjahuolto, joka hoitaa lähinnä koneiden päivittäisiin tarkastuksiin ja lentokelpoisuuteen liittyviä asioita.
Pääosa säästöistä tulee hänen mukaansa kuitenkin huoltokustannusten alentumisesta. Siitä Finnair tai oikeammin sen konsulttiyhtiö Bain on tehnyt laajoja vertailulaskelmia.
Mihin on maailma mennyt, toimittajatkin raitistuneet.Kun OJ:n pyydettiin vertailemaan tämän päivän ja entisaikojen median toimintatapoja, vastaus oli mojova.
- Enää ei ole niin pahaa vanhan viinan käryä, Leijonien kapteeni tokaisi.
Sveitsiläinen yritys sanoivat olevan. Oliko se SK:n uutisessa jossa sanoivat että enempi itää ja lähi-itää olisi huollot nykyisin kun sinnepäin koneitakin myydää.Itse jäin uskoon, että huollot olisi tehty Sveitsissä, mutta luulo ei näemmä ollut taaskaan tiedon väärti.
Alan miehenä kuitenkin pidin vikatikkinä jo silloin kun ulkoistaminen julkistettiin.
EDIT* Ja nimenomaan moottorihuolloista puhuin. Nuo Maltan toiminnot näemmä lähinnä kapearunkoisten koneiden huoltoja.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ei ole löytänyt yhteyttä Finnairin viime päivien moottoriongelmien ja lentoyhtiön laitehuollon ulkoistamisen välillä. Trafin ilmailujohtajan Pekka Hentun mukaan viime päivien moottoriongelmat ovat ilmenneet eri moottorityypeillä, jotka molemmat on aina korjattu Finnairin ulkopuolella. Finnair ulkoisti moottori- ja laitehuoltonsa vuonna 2012 sveitsiläiseen yhtiöön.
Finnari oli taannoin merkittävä työllistäjä ja laadullisestikin toiminta oli huippuluokkaa.Huollossahan on ollut ulkoistuksia (aiemmin mm ABB) jo 10 vuotta. Jo aikanaan moni finskiläinen ennusti huoltojen tason laskevan. Finnair on laitettu monessakin mielessä rapakuntoon. Eikä kyse ole pelkästään markkinoista.
Toimittajattaret sentään vielä pitävät perinteitä yllä:Mihin on maailma mennyt, toimittajatkin raitistuneet.
Mutta mihin maailma menee, jos taiteilijatkin jäävät päihteiden takia eläkkeelle?Kun vertaillaan miesvaltaisia aloja, yleisimmin päihteiden takia jäivät työkyvyttömyyseläkkeelle maa- ja vesirakennuksen avustavat työntekijät, rakennusviimeistely- ja aputyöntekijät, maalarit, puusepät ja puutavaran käsittelijät sekä työkoneiden kuljettajat.
Samanikäisten naisten kohdalla päihteet olivat yleisimmin syynä työkyvyttömyyteen puutarhatyöntekijöiden, lomittajien, siivoojien, sairaala- ja keittiöapulaisten, toimittajien ja taiteilijoiden sekä tarjoilijoiden ammateissa.
Nehän laittavat kuulemma pihalle nykyisin raksoiltakin jos maistuu töitten aikana. Ei ihme että haukutaan nykyrakennuksia. Lähde nyt sitten jonnekin pakkaseen tai helteeseen selvinpäin. Laiskottaa varmasti.Toimittajattaret sentään vielä pitävät perinteitä yllä:
Näillä aloilla viina vie työntekijöitä
Mutta mihin maailma menee, jos taiteilijatkin jäävät päihteiden takia eläkkeelle?
____________________
Itsellenihän tuli puolitoistaviikkoa sitten kokemusta Finnairin teknisistä ongelmista, kun lento myöhästyi kaksi tuntia linnun lennettyä moottoriin kentällä. Ei varmasti ollut suomalaisella työehtosopimuksella liikenteessä sekään tirppa!
Vaalit muuten olisi vaihteeksi viikonloppunakin. Mutta minkäs auttaa, samaa linjaahan ne kaikki. Ensin annetaan Herrakansalle joita ministeri on ja sitten jätetään vähäsen myös muille. Suomalaisille ei tarvii unohtaa mitään.Puolustusministeri Carl Haglund (r.) pitää mahdollisena, että ukkossää selittää venäläiskoneiden eilisiä ilmatilan loukkauksia. Kahden venäläiskoneen epäillään loukanneen eilen Suomen ilmatilaa.