Ei varmaan Verstappenia vastaan kellään ole ollut sinänsä mitään, mutta eihän se nyt hyvä suuntaus olisi, että sarjaan tulisi jatkuvalla syötöllä jotain tolkuttoman nuoria teiniviiksiä. Verstappen on tietysti osoittanut olevansa selkeästi valmista F1-tavaraa, mutta kyllähän poju lienee selkeä poikkeus ikäluokassaan tuossa asiassa. Ihan hyvä, että tätä meininkiä on FIAn toimesta tulevaisuudessa edes vähän rajoitettu.Miks ihmeessä "odottaa ja toivoa" jollekin nuorelle ja lupaavalle tyypille "kaikkien aikojen floppia"?
En ymmärrä, mitä lähtökohtaista hyvää taikka huonoa kuskien iässä on. Ei kukaan palkkaa kuskia sen perusteella vaan kokonaisuuden. Tämähän on ihan peruskamaa vapaan markkinatalouden näkökulmasta: jos talli näkee, että kuskin hyvät puolet painavat enemmän kuin huonot (oletetaan nyt että erittäin nuori ikä olisi tällainen), palkkaa se hänet. Jos taas sitten jälkikäteen totuus osoittautuu toisenlaiseksi ja syyksi paljastuu esim. juuri iästä johtuvat asiat, hankkiudutaan kuskista eroon ja sitten vähitellen vastaavat kuljettajat (erittäin nuoret) eivät niin helposti pääse jatkossa kuskipaikoille. Ei siihen kenenkään tarvitse mitään rajoitteita lähteä laatimaan. Talli tekee päätöksen ja kantaa riskin.Ei varmaan Verstappenia vastaan kellään ole ollut sinänsä mitään, mutta eihän se nyt hyvä suuntaus olisi, että sarjaan tulisi jatkuvalla syötöllä jotain tolkuttoman nuoria teiniviiksiä. Verstappen on tietysti osoittanut olevansa selkeästi valmista F1-tavaraa, mutta kyllähän poju lienee selkeä poikkeus ikäluokassaan tuossa asiassa. Ihan hyvä, että tätä meininkiä on FIAn toimesta tulevaisuudessa edes vähän rajoitettu.
Aika käsittämätön näkemys. En ainakaan itse näe huonoja puolia siinä että nykynuoret kehittyy nopeammin paremmassa ja ammattimaisemmassa valmennuksessa ja nousevat nopeammin huipulle. Kenen etuja muka tukee FIA:n uralla etenemisen rajoittaminen. On se huomattavasti kalliimpaakin ajaa pikkuformuloita monta vuotta keräten lisenssipisteitä. Sillä aikaa monella loppuu budjetti ja lahjakkuuksien uralla eteneminen tyrehtyy talousasioihin. Rikkaimmat maksukuskit viheltelee matkalla ykkösiin. Johan Verstappen on esimerkillään osoittanut että ikä on vaan numeroita. Veikkaan että olisi ollut valmis ykkösiin vaikka vuotta-pari vieläkin aiemmin!Ei varmaan Verstappenia vastaan kellään ole ollut sinänsä mitään, mutta eihän se nyt hyvä suuntaus olisi, että sarjaan tulisi jatkuvalla syötöllä jotain tolkuttoman nuoria teiniviiksiä. Ihan hyvä, että tätä meininkiä on FIAn toimesta tulevaisuudessa edes vähän rajoitettu.
Tämähän se ainoa syy on. Eikä mitenkään perustelematonta. Autothan ovat niin helppoja ajaa, että seitsentoistavuotiaskin pärjää tuosta vain.Mielestäni tyhmä sääntö tuo 18 ikäraja F1-siin. FIA ei vain tykkää, että laji näyttää liian helpolta, jos siellä ajelee alaikäisiä.
Minusta 18 vuoden ikäraja F1-sarjaan on erinomainen sääntö, koska joku raja on oltava sille kuinka nuoria kuljettajia F1-sarjaan voidaan päästää ajamaan mikäli halutaan jatkossakin puhua autourheilun kuninkuusluokasta.Mielestäni tyhmä sääntö tuo 18 ikäraja F1-siin. FIA ei vain tykkää, että laji näyttää liian helpolta, jos siellä ajelee alaikäisiä.
Onhan tuo aika keinotekoista. Ennemmin pitäisi lähteä siitä, että homman pitäisi olla sen verran haastavaa, niin fyysisesti kuin muutenkin, että kuka tahansa teini ei hommaan kykene. Vaikka ihan Verstappenin tasoisia lahjakkuuksia ei montaa olisikaan, niin nuoria kuljettajia, jotka pystyisivät ihan kilpailukykyisiin suorituksiin nykyisillä F1-autoilla löytyy takuulla muitakin.Minusta 18 vuoden ikäraja F1-sarjaan on erinomainen sääntö, koska joku raja on oltava sille kuinka nuoria kuljettajia F1-sarjaan voidaan päästää ajamaan mikäli halutaan jatkossakin puhua autourheilun kuninkuusluokasta.
Se on niitten nuorten jätkien hyvyyttä eikä sääntäjen huonoutta. Ei siitä tarvi rangaista että tekee työnsä ikäisiään paremmin ja etenee urallaan keskivertoa nopeammin.Onhan tuo aika keinotekoista. Ennemmin pitäisi lähteä siitä, että homman pitäisi olla sen verran haastavaa, niin fyysisesti kuin muutenkin, että kuka tahansa teini ei hommaan kykene. Vaikka ihan Verstappenin tasoisia lahjakkuuksia ei montaa olisikaan, niin nuoria kuljettajia, jotka pystyisivät ihan kilpailukykyisiin suorituksiin nykyisillä F1-autoilla löytyy takuulla muitakin.
Itseäni miellyttää tässä nuoressa persoonassa juurikin se, ettei miestä ole ehditty "pilata" laittamalla perinteisen pr-liukuhihnan läpi,Vaikka Verstappenilta löytyykin ajotaitoja noinkin nuorena F1:seen, on hän muuten vielä keskenkasvuinen nulikka ja siksi otettiin liian aikaisin mukaan.
Tässä on kieltämättä pointti. Ykköset on paljon muutakin kuin pelkästään kisaamista radalla. Vaikka nuorukainen olisikin ajotaidoiltaan ja fysiikaltaan ihan vanhempien kuljettajien tasolla niin välttämättä ei ole sitä henkisesti - ykkösten paineet, julkisuus, lajin ympärillä oleva jatkuva politikointi yms. saattaa olla vielä liikaa nuorille klopeille. Että sikäli minusta on ihan OK että rajoitetaan säännöillä sitä ettei liian nuorena hypätä ykkösiin.Vaikka Verstappenilta löytyykin ajotaitoja noinkin nuorena F1:seen, on hän muuten vielä keskenkasvuinen nulikka ja siksi otettiin liian aikaisin mukaan.
Täytti tässä männä viikolla 18. Eli toissa viikolla ei ollu tarpeeks vanha mutta nyt on?Tässä on kieltämättä pointti. Ykköset on paljon muutakin kuin pelkästään kisaamista radalla. Vaikka nuorukainen olisikin ajotaidoiltaan ja fysiikaltaan ihan vanhempien kuljettajien tasolla niin välttämättä ei ole sitä henkisesti - ykkösten paineet, julkisuus, lajin ympärillä oleva jatkuva politikointi yms. saattaa olla vielä liikaa nuorille klopeille. Että sikäli minusta on ihan OK että rajoitetaan säännöillä sitä ettei liian nuorena hypätä ykkösiin.
Nyt alkaa olemaan melko henkilökohtaisen kaunan makua tässä. :alppu:Vaikka Verstappenilta löytyykin ajotaitoja noinkin nuorena F1:seen, on hän muuten vielä keskenkasvuinen nulikka ja siksi otettiin liian aikaisin mukaan.
Ilmaisin itseni ehkä vähän epätarkasti, koska minähän en tuossa puhunut Verstappenista vaan nuorista kuljettajista yleensä. Verstappen kun näyttää olevan monessakin suhteessa poikkeuksellisen kypsä ja vahva kaveri. Ja eihän se nyt muutenkaan noin mene että ihminen muuttuu heti 18 vuotta täytettyään riittävän kypsäksi mutta johonkin se raja on vaan vedettävä ettei nyt aleta toistuvasti liian nuoria ja kypsymättömiä kavereita ykkösiin puskemaan.Täytti tässä männä viikolla 18. Eli toissa viikolla ei ollu tarpeeks vanha mutta nyt on?
Näinhän se menee. Viime viikolla ei päässyt baariin tai suorittamaan ajokorttia, nyt pääsee.Täytti tässä männä viikolla 18. Eli toissa viikolla ei ollu tarpeeks vanha mutta nyt on?