Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2014 -2015

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Jan Vapaavuori lähtee YLEn tietojen mukaan hallituksesta ja siirtyy Euroopan Investointipankin tehtäviin. Rotat jättävät uppoavan laivan?
Eikös kaikki kokoomuslaiset ole jo kirottu alimpaan helvettiin ja nyt kun olisivat lähdössä pois niin sekään ei ole hyvä juttu.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Mitäs luulette, mahtaako toteutua?

Asiantuntija: "Putinin hallinto kaatuu"

Perjantai 30.1.2015 klo 07.03

Front Capitalin tuoreesta markkinakatsauksesta selviää, että raakaöljyn hinnan romahdus johtaa Venäjän pysyvään köyhtymiseen. Päästrategi Ari Aaltonen ennustaa Vladimir Putinin hallinnon kaatuvan ensi vuonna, aivan kuten Neuvostoliitto 1990-luvun alussa ja tsaarinvalta vuonna 1917.

Vladimir Putin keskustelee kuvassa Sergei Lavrovin kanssa.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Sinikukka Saari. Mikäli asiantuntijoiden arviot pitävät paikkansa, Venäjän presidentti Vladimir Putin syrjäytetään lähivuosina.

- On täysin absurdi ajatus, että Putin voisi nousta tästä sekasorrosta voittajana. Hänellä on niin huonot kortit, ettei ole enää mitään tehtävissä. Venäjällä ei tosiaan ole resursseja leikkiä suurvaltaa, kommentoi sijoituspalveluyhtiö Front Capitalin päästrategi Ari Aaltonen Iltalehdelle.

Aaltosen mukaan Venäjän talousnäkymät muuttuivat katastrofaalisiksi vuoden 2014 lopulla. Venäjän keskuspankki on täydellisessä umpikujassa. On olemassa suuri riski, että Venäjä ajautuu talouskaaokseen ja hyperinflaatioon, minkä seurauksena ruplan arvo romahtaa täydellisesti.

Venäjän suuriin uhkailuihin Aaltonen suhtautuu vähättelevästi.

- En usko Venäjän lähtevän sotaan koko muuta maailmaa vastaan, vaikka kovia puheita siellä harjoitetaankin. Venäjä on kirppu ja länsimaat norsu.

Länsi syntipukkina

Putinin hallinto kaatuu Aaltosen mukaan ennen kaikkea öljyn hinnan romahdukseen ja lännen vastapakotteisiin.

- Venäjä on joutunut aikamoiseen paitsioon, kukaan ei halua olla tekemisissä sen kanssa. Varakkaat venäläiset siirtävät varojaan muualle. Väistämättä kansalaisten tyytymättömyys kasvaa köyhtymisen myötä. Putin ei voi loputtomiin syyttää länsivaltoja kaikesta, Aaltonen pohtii.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Sinikukka Saari on samoilla linjoilla.

- Putinilla ei näytä olevan selkeää visiota siitä, miten nostaa Venäjän talous uuteen kasvuun. Putin näyttää lähinnä vähättelevän tilanteen vakavuutta ja välttelevän vastuuta syyttämällä länsimaita Venäjän ongelmista, Saari sanoo.

Talous koetuksella

Konsensusarvioiden mukaan Venäjän talous supistuu tänä vuonna vain 2,5 prosenttia, ja vuonna 2016 päästäisiin jo plussan puolelle. Tämä on Aaltosen mukaan aivan ylioptimistinen arvio.

- Arviomme mukaan Venäjän talous supistuu tänä vuonna 5-10 prosenttia ja edelleen 3-5 prosenttia vuonna 2016, päästrategi sanoo.

Aaltonen kertoo nykyisen tilanteen olevan analoginen Neuvostoliiton hajoamisen kanssa. 1980-luvun lopulla raakaöljyn hinta koki vastaavan hinnan romahduksen, joka oli pitkäaikainen ja kasvatti kansalaisten tyytymättömyyttä.

- Arvelen Putinin hallinnon kaatuvan mahdollisesti jo ensi vuoden lopulla. Tämän vuoden Venäjä vielä ehkä pärjää jotenkin, Aaltonen arvelee.

- Vaikka Putinin kannatus on nyt huipussaan, ja eliittikin näyttää tukevan häntä yksimielisesti, on moni veikannut kyseessä olevan vain tyyntä myrskyn edellä. Mikäli Venäjän taloustilanne pahenee entisestään, työttömyys kasvaa ja palveluita joudutaan tuntuvasti leikkaamaan, tulee se tietysti koettelemaan Putinin hallintoa, Saari yhtyy mielipiteeseen.

Front Capitalin päästrategi Ari Aaltonen.

Aaltonen korostaa, että Putinin suurin pelko on se, että Ukraina länsimaalaistuu ja Venäjän kansalaiset tajuavat, että on muitakin vaihtoehtoja kuin Putinin tiukat otteet.

- Tämä koko prosessi on tavallisille kansalaisille todella ikävä. Mitä nopeammin he havahtuvat pahenevaan tilanteeseen, sitä nopeammin Venäjään saatetaan joskus saada demokraattinen hallinto. Tietysti siihen menee aikaa, eikä tilanne kohene hetkessä, Aaltonen kommentoi.

Saaren mielestä Putinin hallinnon kaatumisen keskeisin ongelma on se, ettei Venäjällä ole mitään selkeää kilpailevaa vaihtoehtoa Putinille tai hänen luomalle poliittiselle järjestelmälle.

- Mikäli Putin syrjäytettäisiin esimerkiksi palatsivallankaappauksen avulla, olisi eliitin intresseissä turvata nykyisen järjestelmän jatkuvuus. Putinin syrjäyttäminen tuskin tekisi Venäjästä liberaalidemokratiaa tai polkaisisi käyntiin merkittäviä uudistuksia, Saari pohtii.

ANNA EGUTKINA
anna.egutkina@ilmedia.fi
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Hieman lapsellista tekstiä, vaikka kovasti yritetään olla asiantuntijaa. Toki Venäjän nykyhallinto saadaan taloudellisella sodalla kaadettua aikaa myöden, jos vain lännen oma talous kestää. Mutta mitä sitte? Luuleeko nuo lapsukaiset tosiaan, että siellä nousee valtaan joku liberaalidemokraattinen taho?
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Hieman lapsellista tekstiä, vaikka kovasti yritetään olla asiantuntijaa. Toki Venäjän nykyhallinto saadaan taloudellisella sodalla kaadettua aikaa myöden, jos vain lännen oma talous kestää. Mutta mitä sitte? Luuleeko nuo lapsukaiset tosiaan, että siellä nousee valtaan joku liberaalidemokraattinen taho?
Olisko syy toimittajan sukunimessä?

Loppukaneettihan tuossa oli juuri tuo, mitä tilalle?
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Lähinnä ton Sinikukan juttuihin mainasin. Enkä muuten jaksanu lukea loppuun asti...
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Okkei.

Mutta siellä lopussa oli vain, että jos tapahtuu palatsivallankumous, mikään ei oikein muutu.
Hyvä esimerkki, miksi loppua ei kannata lukea. Ja väittää siis, etteivät "nämä lapsukaiset tajua". '
Veikkaan nyt kuitenkin, että vaikka kyseessä on "vain korkeasti koulutetusta naisesta" niin nämä tietää juuri näistä asioista enämpi, kuin me täällä.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Hyvä esimerkki, miksi loppua ei kannata lukea. Ja väittää siis, etteivät "nämä lapsukaiset tajua". '
Veikkaan nyt kuitenkin, että vaikka kyseessä on "vain korkeasti koulutetusta naisesta" niin nämä tietää juuri näistä asioista enämpi, kuin me täällä.
Olen lukenu kyseisen henkilön juttuja aiemminkin ja paljolti siihen perustuen kommentoin. Koulutus ei auta, jos ei ole ymmärrystä. Upista tulee muutenkin silkkaa huttua nykyisin.
 
Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Pelkistäen kai voisi sanoa, että Venäjän kohtalo on lakanahemmojen karvaisissa käsissä. Mikäli he pitävät öljyn hinnan alhaalla, ei Venäjän talous voi mitenkään oieta vuoden tai kahden aikana. Ei millään ehdi syntyä tuotantoa ja myytävää ulkomaille, kun ei ole syntynyt tähänkään mennessä, vaikka on välillä aseellakin uhattu.

Venäjä kyllä pystyy säätelemään budjettiaan paljon nopeammin liikkein kuin esim. Suomessa kyetään. Ei tarvitse kysellä näkemyksiä, äänestellä, kinata, kuunnella puheita lapsilisien leikkausten turmiollisuudesta tai leipäjonoista. Senkun päättää, piste. Sotilasmenojen osuus budjetista on aivan järkyttävän suuri.

Kyllähän Putininin syrjäyttäminen voi avata hyvin vaarallisia kehityskulkuja. Sisällissotaa, anarkiaa, valtion, hallinnon ja järjestyksenpidon täydellinen romahdus. Sotilasvallankaappaus olisi melko hyvin järjestyksen ylläpitävä vaihtoehto.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki

Onnistuneimmillaan ehkä joo. Epäonnistuneimmillaan kauhuskenaarioita on loputtomasti.
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Onnistuneimmillaan ehkä joo. Epäonnistuneimmillaan kauhuskenaarioita on loputtomasti.
...eli ne olisivat hyvin vaarallisia kehityskulkuja.

Mikäli palatsivallankumous (joka periaatteessa voisi olla "veretön sotilasvallankaappaus" ja melkeinpä Venäjän kaltaisessa maassa sotilaiden välintuloa tarvitaan, jotta vallankappaus onnistuisi) tai sotilasvallankaappaus syntyy, niin luulisi ettei sen motiivi olisi tilanteen kiristäminen entisestään. Motiivin luulisi/kuvittelisi olevan saada Venäjä uudelleen jaloilleen ja se tapahtuisi yhteistyössä (aidossa sellaisessa) muun maailman kanssa. (ts. useampi pykälä agressiivisesta linjasta salonkikelpoisempaan linjaan).
 
tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Hyvä esimerkki, miksi loppua ei kannata lukea. Ja väittää siis, etteivät "nämä lapsukaiset tajua". '
Veikkaan nyt kuitenkin, että vaikka kyseessä on "vain korkeasti koulutetusta naisesta" niin nämä tietää juuri näistä asioista enämpi, kuin me täällä.
MITÄ VITTUA??

Sähän olet aina tienny täällä kaiken ja nyt alat peruuttelemaan että jossain joku muu voi tietää enemmän :D:D:D
 
Ylös