No sori.Jarla vähän myöhässä liikkeellä. Muilla tahoilla kertoiltu jo useamman viikon.
Saattoi se olla System of a Downkin.No sori.
Onneksi synttärit on vasta syksyllä.Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisellä on 25 prosenttia suurempi mahdollisuus kuolla syntymäpäivänään kuin muina päivinä.
Tuosta en tiedä, mutta ainakin palkkapäivät näyttäisivät olevan vaarallisia.Onneksi synttärit on vasta syksyllä.
Palkkapäivä on mukava juttu, mutta siihen voi liittyä myös riski: Cash to crash (Paydays and mortality)
Tuotakin sivuttiin samassa jutussa.Tuosta en tiedä, mutta ainakin palkkapäivät näyttäisivät olevan vaarallisia.
Kehitys voidaan kyllä pysäyttää, koska siinä vaiheessa kun saavutetaan täydellisyys ei kehitys voi enää jatkua, sillä täydellistä ei enää voi kehittää paremmaksi ja tämän todistaa esimerkiksi rengas muodon osalta.Sama tuli mieleen kun aamusella tuon lueskelin.
Kehitystä ei yksinkertaisesti voi pysäyttää. Se on mahdotonta, koska ihmisen pitäisi muuttua silloin mielenlaadultaan joksikin muuksi kuin ihmiseksi.
Ihminen tallaa teknologisesti eteenpäin, vaikka edessä häämöttäisi väistämätön tuho. Kehitys pysähtyy vasta kun luonnonvarat tai elinympäristö sanoo kaputt.
Jos synttärit ovat palkkapäivänä, niin voipi olla tyytyväinen, jos hengissä selviää moisesta koittelemuksesta.Tuosta en tiedä, mutta ainakin palkkapäivät näyttäisivät olevan vaarallisia.
Menin kyllä nyt sanattomaksija tämän todistaa esimerkiksi rengas muodon osalta.
http://www.f1-forum.fi/vb/showthread.php?t=41058&page=11&p=2505265&viewfull=1#post2505265Menin kyllä nyt sanattomaksi
Esitän kuitenkin kysymyksen: minkä muotoinen on täydellinen ihminen?
Yksittäinen kansanedustajakin jotain voi joskus saada aikaan. Oiva veto Rajikselta.Suomessa ilman oleskelulupaa olevat ihmiset eivät vastakaan saa kiireetöntä julkista terveydenhoitoa. Laki paperittomien terveydenhoidosta kaatuu eduskunnassa ajanpuutteen takia.
Asia kävi selväksi, kun SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki pyysi lakiesitystä maanantai-iltana pöydälle, eikä paikalla ollut ketään pyytämässä käsittelyn jatkamista mahdollisimman pian.
Rajamäen mielestä laki olisi antanut liian avokätiset palvelut paperittomille siirtolaisille.
– Kuka tahansa paperiton olisi voinut uida meidän järjestelmäämme ja saanut ilmaisen terveydenhuollon. Olisi kannattanut heittää passi roskiin ja ilmoittautua paperittomana, Rajamäki perusteli.