Taso on edelleen sitä luokkaa, että kahdeksankertaisella Suomen mestarilla Juha Salolla olisi työn ja tuskan takana ajaa tuossa porukassa kympin sakkiin omalla R-vitosellaan. Kyllä Pösö on mukana kahdella, itse asiassa kolmella autolla. Viime vuoden Ranskan 208-Cupin voittaja Charles Martin ajaa toista tehtaan R5 Pösöä ja portugalin Gago R2 Pösöä junnujen puolella.
Junnu ERC lähtäri on kova, erityisesti länsinaapureiden edesottamukset kiinnostavat. Emil Bergkvist ajoi kaksi vuotta takaperin Suomessakin Volvo Original luokassa kauden päättäneessä Tampereeen SM-rallissa. Tuolloin 18-vuotias nuori mies voitti luokkansa, eikä kyseisessä luokassa ajeta hiljaa. Viime vuonna hän ajoi Saksassa ja voitti Opel Adam Cupin, josta palkintona ajaa tämän kauden Opelin tehtaan junioritiimissä. Mattias Adielsson ei ole ihan yhtä kova luu, mutta hyvänä päivänä voi yllättää. Norjan Steve Røkland omaa kokemusta Brittien mestaruussarjasta, eli olosuhteista on tietämystä, mikä Irlannin kaltaisessa kisassa on tärkeää. Røkland on nostanut tasoaan hyvin viime vuosina, joten jännä nähdä, miten vauhti riittää nyt alkavassa kisassa.
Erittäin mielenkiintoinen kapina tulossa!