Sebastian Vettel-RedBullin mestaruusjunasta rakentamaan Ferrarin uutta dynastiaa

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Sebastian Vettel on tälläkaudella Ferrarin leivissä, eikä varmastikaan vaihda tallia vähään aikaan.

Toro Rossolla F1-uransa aloittanut saksalainen voitti RedBullilla 4 mestaruutta putkeen. Täten hänestä tuli eräänlainen superjunioti, parempi "lapsitähti" kuin kukaan ennen.

Monet vähättelivät loppuaikoina nuorukaista todeten, että RedBullilla on ylivoimainen auto ja tallikaveri Mark Webberin väitettiin olevan selvässä kakkoskuskin roolissa.

Webber lopetti uransa 2013 jälkeen ja viime kaudella Vettelin tallitoverina RedBullilla oli uusi australialainen,nuori Daniel Ricciardo.

Monet Vettelin anti-fanit olivat innoissaan koko kauden 2014, kun voittoja ei tullutkaan entiseen malliin ja pisteissäkin nuori Australian uusi toivo Ricciardo voitti Vettelin melko selvästi.

Itsekin aloin jo epäilemään Vettelin todellisia taitoja, mutta nyt 2015 ja Ferrari-ura ovat pistäneet suun hiljemmälle.

Om hyvin mahdollista, että Vettelistä tulee ajan myötä myös Ferrari-legenda. Sitä varmasti Ferrarin miehet,johtohahmot ja mekaanikot sekä Italian kansa toivovat.
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello

F1-ura alkoi BMW-Sauberilla testikuskina 2006 ja 2007 päästen ajamaan yhden kisan tuuraajana 2007 USA:ssa ajaen samantien pisteille. 2008 tulikin jo voitto STR:llä Monzassa. Ei ole turhaan neljää mestaruutta voittanut. Mahtava kuljettajasuuruus jolla nuoren iän puolesta mahdollisuudet saavuttaa vaikka kuinka paljon. Siitä huolimatta että on jo saavuttanut enemmän kuin suurin osa koskaan.
 
Tallipäällikkö

Well-known member
Liittynyt
5.10.2014
Viestit
469
Oliko hän muuten jo tuolloin Sauberilla ollessaan Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmassa?
 
Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Oliko hän muuten jo tuolloin Sauberilla ollessaan Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmassa?
Oli ollut jo vuosikaudet, muistaakseni 13-vuotiaasta kartingjätkästä lähtien. Jos tässä on kyseessä kausitopic, (todennäköisesti on) niin otsikoon voisi lisätä kuljettajan kilpailunumeron ja kauden.
 
de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
F1-ura alkoi BMW-Sauberilla testikuskina 2006 ja 2007 päästen ajamaan yhden kisan tuuraajana 2007 USA:ssa ajaen samantien pisteille. 2008 tulikin jo voitto STR:llä Monzassa. Ei ole turhaan neljää mestaruutta voittanut. Mahtava kuljettajasuuruus jolla nuoren iän puolesta mahdollisuudet saavuttaa vaikka kuinka paljon. Siitä huolimatta että on jo saavuttanut enemmän kuin suurin osa koskaan.
Sen muistan et voitti 2008.

Saa nähä tekeekö "schumit" ja saavuttaa Ferrarillakin huippumenestystä.

Alku on ollut hyvä ja tallikaveri Kimi Räikkönen on joutunu nöyrtymään,etenkin aika-ajoissa.
 
Ananas

Well-known member
Liittynyt
18.3.2014
Viestit
371
Sebastian Vettel on tälläkaudella Ferrarin leivissä, eikä varmastikaan vaihda tallia vähään aikaan.

Toro Rossolla F1-uransa aloittanut saksalainen voitti RedBullilla 4 mestaruutta putkeen. Täten hänestä tuli eräänlainen superjunioti, parempi "lapsitähti" kuin kukaan ennen.

Monet vähättelivät loppuaikoina nuorukaista todeten, että RedBullilla on ylivoimainen auto ja tallikaveri Mark Webberin väitettiin olevan selvässä kakkoskuskin roolissa.

Webber lopetti uransa 2013 jälkeen ja viime kaudella Vettelin tallitoverina RedBullilla oli uusi australialainen,nuori Daniel Ricciardo.

Monet Vettelin anti-fanit olivat innoissaan koko kauden 2014, kun voittoja ei tullutkaan entiseen malliin ja pisteissäkin nuori Australian uusi toivo Ricciardo voitti Vettelin melko selvästi.

Itsekin aloin jo epäilemään Vettelin todellisia taitoja, mutta nyt 2015 ja Ferrari-ura ovat pistäneet suun hiljemmälle.

Om hyvin mahdollista, että Vettelistä tulee ajan myötä myös Ferrari-legenda. Sitä varmasti Ferrarin miehet,johtohahmot ja mekaanikot sekä Italian kansa toivovat.
Täällä on aiemmin kitisty pitkistä kappaleista niin nyt voi sanoa, että tähän on tultu. Tarkoitan, että moni foorumilainen on tullut tämän nähdessään :D
 
Ylös