Yleinen politiikkajarna

Olisiko SSS-hallitus (Sipilä-Stubb-Soini)


  • Äänestäjiä yhteensä
    48
  • Äänestys suljettu. .

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Parempi se "mitään tekemättömyyskin" kuin paskoa omaan pakkiin entisen kusemisen lisäksi. Aika liuta noita instansseja ja tilastoja löytyy, että nyt tehdään päinvastaista politiikkaa kuin pitäisi.
Se nyt vaan on tyhmää olla tekemättä mitään. Vaikka säkillä valoa pirttiin on parempi, kuin köllötellä.
 

Ykskakskol

______________
Liittynyt
10.3.2015
Viestit
1504
Kuinka paljon arvioit, että näitä "työhaluttomia" on?
Eiköhän heitä nykyisin ala olla, aika usea joutunut valtion orjatöihin jo.
Etenee työhaluttomuus niitten lisääntymisen myötä.
Ainoa kapina mikä tästä voi syntyä on vasemmistopuolueitten murskavoitto seuraavissa eduskuntavaaleissa ja
Tuskin murskavoittoa mutta jonkinlainen voi tulla.
Nyt kuitenkaan oppositio ei tule haukkumaan esimerkiksi orjatöitten teettämistä koska se on sen tuomaa alunperin, joten yksi suuri kritisoimisen aihe on poissa.
Tuskin saavat aikaan riittäviä säästöjä muualla, jotta vasemmistolle tavanomaista löpinää enempää tulisi sanomista.
Nehän hallituksessa ollessaankin haukkuvat hallitusta, joten äänestäjät jo kuulleet samat haukut moneen kertaan.
Kreikalle/pankeille lahjoitettavia rahojakaan eivät hauku, vaan tahtovat lisää lahjoitettavan jne., joten joutuvat keksimään aiheet. Jolleivat joutuisi, murskavoitto olisi helppo. Nykyisellään vaan politiikka on ihan samaa heillä.
 
Viimeksi muokattu:

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Maria Lohelan haastattelu TV1:llä meni melko koomiseksi, kun toimittaja 15 minuuttia tivasi eri sanakääntein mitä mieltä haastateltava on maahanmuutosta ja onko hän edelleen samaa mieltä mitä aiemmin on kirjoittanut ja sanonut. Soini oli nähtävästi kieltänyt häntä maahanmuutosta puhumasta ja Lohela läpäisi poliitikon testin; yhtään selvää vastausta ei tullut, puhetta senkin edestä. Mitään ei myöntänyt eikä kieltänyt, minkäänlaista mielipidettä mihinkään ei kertonut. :thumbup:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Olihan nyt ennätystörkeät vaalivalheet hallituspuolueilta. Silmään kusemisen Suomen Ennätys. Demokratian irvikuva. Ei ihme jos tämä maa ajautuu kapinaan. Voi kulakit ja persun kokkaret!
Vähän sama fiilis. Eivät saa kansaa taakseen kun kaikenlainen luottamus puuttuu.
 

McRäkä

Banned
Liittynyt
14.12.2001
Viestit
2070
Melko koomista että täällä väitetään maassamme ajettavaa politiikkaa vastustavien osuus olevan jotain prosentin osia. Samalla unohtuu sujuvasti että hallituspuolueet saivat vain 40% äänioikeutettujen äänistä, ja kun tuosta kannatuksesta vähennetään se osuus joille annetut vaalilupaukset SSS-kolmikko petti puhumalla suut ja silmät täyteen paskaa vaalikampanjassaan, ollaan varmaan jossain 20% tasolla. Et kyllä tässä taas ajetaan koko kansan politiikkaa eikä ole aihetta lainkaan kritiikkiin. :ahem:
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Eilen oli vieraana valmistujaisjuhlissa 2 perushoitajaa vanhustenhoidosta. Tuli mieleen, että taidan pistää itselle napin ohimoon, ennenkuin tuollaiseen paikkaan joudun. Nehän saatana lääkitään siihen jamaan, että makoovat vain vuosikausia paskasissa vaipoissa sängyssä. Jos tilanne on jo nyt tama, että ihmisten annetaan nukkua naama ruokalautasella, niin mitä se on, kun ruvetaan säästämään?

Iltalehdessä samansuuntaisia tunnelmia.
Ammatistaan ylpeäksi lähihoitajaksi ja ammattiliittoaktiiviksi esittäytyvä nainen kertoo selanneensa tuoreen hallitusohjelman leikkauslistaa aamukahvin kera. Moni kohta pisti "kakistelemaan", mutta "eniten sydämeen sattui" vanhustenhoitoa koskeva kohta.

- Lähinnä julmalta pilalta vaikuttaa koko leikkaussuunnitelma vanhusten asemaa ja tulevia elinoloja ajatellen. Lisäksi hoitohenkilökunta esim. vanhainkodeissa ajetaan kyllä todella loppuun tulevina vuosina, hän tiivistää tuntonsa blogissaan.

Tuhansia Facebook-jakoja kirvoittaneessa tekstissä esitellään, mitä uuden hallituksen kaavailema, aiempaa suppeampi 0,4-0,5 hoitajaa per asiakas -mitoitus tehostetussa palveluasumisessa ja vanhainkodeissa käytännössä tarkoittaa. Apuna on käytetty Suomen Lähi- ja Perushoitajaliitto SuPerin nettilaskuria.


5 minuutin aamutoimet

Lähihoitajan mukaan hallituksen minimivaatimus täyttyisi esimerkiksi 27 asukkaan vanhainkodissa siten, että aamu- ja iltavuorossa työskentelee molemmissa kolme ja yövuorossa yksi hoitaja. Vapaapäivää viettää neljä hoitajaa.

Yhden hoitajan vastuulla olisi aamu- ja iltavuoroissa yhdeksän vanhusta. Kun hoitotyöhön on aikaa vuorossa 7,5 tuntia, yksi hoitaja ehtisi hoitaa kutakin hoidettavaa noin 48 minuuttia.

Koska esimerkiksi aamutoimet on usein suoritettava kaikkien kanssa yhden puolituntisen sisällä, hoitajalla olisi aikaa yhden vanhuksen pesemiseen, pesemiseen ynnä muuhun vain reilut viisi minuuttia.

- Onko tämä maa ihan järjiltään, lähihoitaja kommentoi omaa laskutoimitustaan.

- Kuinka moni meistä itse selviää sängystä aamupalalle viidessä minuutissa? Vallankaan jos ajatellaan, että riesana on esim joku liikkumista vaikeuttava sairaus, kipuja, aistien heikentymistä tms?


Haaste päättäjille

Saman kysymyksen hoitaja osoittaa myös uudelle hallitukselle. Hän pelkää, että kiire saattaa johtaa jopa siihen, ettei aamutoimia ehditä tehdä ollenkaan.

- Mitäs te siihen sanoisitte, jos makaisitte sängyssänne puoleen päivään omissa ulosteissa ja virtsassanne, bloggaaja utelee ministereiltä.

Lähihoitajaa kauhistuttavat uuden mitoituksen lisäksi myös suunnitelmat väljentää hoitotyöntekijän määritelmää siten, että aiempaa useammin kouluttamattomat ja opiskelijat menisivät hoitajasta siinä missä muutkin.

- Ihanko oikeasti te sälyttäisitte esim. 17-vuotiaan hoitajaopiskelijan vastuulle 9 henkilön päivittäisen kokonaisvaltaisen hoitamisen?


"Antakaa seniorit anteeksi"

Loppuun hoitaja jättää pahoittelevat terveiset niille, joiden asemaa jälleen huononnetaan, eli palvelukodeissa asuville vanhuksille:


- Kiitos 1939-1945, mutta vuonna 2015 muistot ovat häpeällisesti himmenneet jo, valitettavasti. Antakaa seniorit meille anteeksi. Teemme hoitajina parhaamme, mutta valitettavasti meiltä viedään ne viimeisetkin resurssit.

Hallitusohjelman mukaan hoitajamitoituksen väljentämisellä voitaisiin saavuttaa vuositasolla noin sadan miljoonan euron säästöt.

HILKKA KARVONEN
hilkka.karvonen@ilmedia.fi
 

Örfil

Guest
Eiköhän heitä nykyisin ala olla, aika usea joutunut valtion orjatöihin jo.
Etenee työhaluttomuus niitten lisääntymisen myötä.

Nyt kuitenkaan oppositio ei tule haukkumaan esimerkiksi orjatöitten teettämistä koska se on sen tuomaa alunperin, joten yksi suuri kritisoimisen aihe on poissa.Tuskin saavat aikaan riittäviä säästöjä muualla, jotta
vasemmistolle tavanomaista löpinää enempää tulisi sanomista.
Hieman ihmetyttää tuo "orjatyö" -vertaus. Ketä kiinnostaa oikeasti löhöillä kotona sen sijaan että olisi jossain työyhteisössä vaikkapa vain samalla tulotasolla kuin kotona piereskellessä.

Sanoin jo aiemmin, mutta olen aivan mitta täynnä tätä oloneuvoksena oloa. Jos vaihtoehtona on olla kotona tai sama tulotaso töissä, menen töihin mieluummin.
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Eilen oli vieraana valmistujaisjuhlissa 2 perushoitajaa vanhustenhoidosta. Tuli mieleen, että taidan pistää itselle napin ohimoon, ennenkuin tuollaiseen paikkaan joudun. Nehän saatana lääkitään siihen jamaan, että makoovat vain vuosikausia paskasissa vaipoissa sängyssä. Jos tilanne on jo nyt tama, että ihmisten annetaan nukkua naama ruokalautasella, niin mitä se on, kun ruvetaan säästämään?

Iltalehdessä samansuuntaisia tunnelmia.
Ei kait lääkeet kyseiseen jamaan vie, vaan ennemminkin pitää sitä yllä. Ihmisiä pidetään lääkkeillä hengissä jotka muuten kuolisivat pois. Aisia josta ei ole iloa kenenkään kannalta ja aiheuttaa vain turhia menoja. Itse ainakin toivoisin, että lähellä tuota jamaa olisi mahdollista saada piikki perseeseen ja hautuumaalle.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Toisaalta yhä harvempaa kiinnostaa maksaa normaalia palkkaa, jos löhösohvilta on saatavilla ilmaista työvoimaa.
 

Ykskakskol

______________
Liittynyt
10.3.2015
Viestit
1504
Eilen oli vieraana valmistujaisjuhlissa 2 perushoitajaa vanhustenhoidosta. Tuli mieleen, että taidan pistää itselle napin ohimoon, ennenkuin tuollaiseen paikkaan joudun. Nehän saatana lääkitään siihen jamaan, että makoovat vain vuosikausia paskasissa vaipoissa sängyssä. Jos tilanne on jo nyt tama, että ihmisten annetaan nukkua naama ruokalautasella, niin mitä se on, kun ruvetaan säästämään?
Ei sentäs vuosikausia, kuolevat ravinnonpuutteeseen aiemmin.
Säästäminen eli eutanasian eli murhaamisen nopeuttaminen tarkoittanee tehokkaampia lääkkeitä.
 

Ykskakskol

______________
Liittynyt
10.3.2015
Viestit
1504
Melko koomista että täällä väitetään maassamme ajettavaa politiikkaa vastustavien osuus olevan jotain prosentin osia. Samalla unohtuu sujuvasti että hallituspuolueet saivat vain 40% äänioikeutettujen äänistä, ja kun tuosta kannatuksesta vähennetään se osuus joille annetut vaalilupaukset SSS-kolmikko petti puhumalla suut ja silmät täyteen paskaa vaalikampanjassaan, ollaan varmaan jossain 20% tasolla. Et kyllä tässä taas ajetaan koko kansan politiikkaa eikä ole aihetta lainkaan kritiikkiin. :ahem:
Olisko tänne eksynyt jokin puoluerölli vaikka palsta varsin pieni on.

Onhan niitä oikeasti paljonkin jotka oppineet toisteleen poliitikkojen puheita eli "kannattavat" hallitusta. Mutta jos alkaisi sitä politiikkaa osiin laittelemaan ja selittelemään, kertomatta että tämä ja tämä herra isoherra, jota "kannattaja" kannattaa, sitä politiikkaa ajaa, voisipa olla vähissä kannattajat.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Melko koomista että täällä väitetään maassamme ajettavaa politiikkaa vastustavien osuus olevan jotain prosentin osia. Samalla unohtuu sujuvasti että hallituspuolueet saivat vain 40% äänioikeutettujen äänistä, ja kun tuosta kannatuksesta vähennetään se osuus joille annetut vaalilupaukset SSS-kolmikko petti puhumalla suut ja silmät täyteen paskaa vaalikampanjassaan, ollaan varmaan jossain 20% tasolla. Et kyllä tässä taas ajetaan koko kansan politiikkaa eikä ole aihetta lainkaan kritiikkiin. :ahem:
Melkein yhtä naurettavat lukemat heitit. Hallituspuoluita äänestäneistä korkeintaan PS:n kannattajista osa kokee tulleensa kusetetuksi. Eiköhän RKP:sta ja KD:sta löydy kuitenkin edes osin hallitusta puoltavia -> äänestäneistä yli puolet kannattaa tätä suuntausta.

Missähän kohtaa ne kuntatalouden säästöt näkyvät sitten? Liikkumavaran turvin kaikki kirjastot, museot ja uimahallit kiinni vaan, jotta jää rahaa kasvaviin toimeentulotukiin?
http://yle.fi/uutiset/hallitusohjelma_antaa_kunnille_lisaa_valtaa_paattaa_kulttuuripalveluista/8022248
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Säästäminen eli eutanasian eli murhaamisen nopeuttaminen tarkoittanee tehokkaampia lääkkeitä.
Siis väitätkö tässä nyt lääkäreitä murhaajiksi ?

Ei lääkkeiden tarkoitus ole ketään viedä huonompaan tilaan, ainoastaan kohentaa tilaa.
 

Örfil

Guest
Skenaario: IPU saisi diktaattorin valtuudet. Mitä ihmeitä ja kikkakolmosia ne tekisivät jotta taltuttaisivat yleismaailmallisen taloustilanteen ja Suomi nousisi näiden isojen aaltojen keskeltä silkkana voittajana?
Faktaa peliin! Valtion virkamies on huono innovaattori ja ulkomaankaupan edistäjä. Teitä korjaamalla ja toistemme hiuksia leikkaamalla ei rahaa maahan tule latin latia. Venäjän varaan ei tämän maan menestystä voi laskea. Matto vedettiin alta -90 luvun taitteessa aika totaalisesti. Tevanake alalta hävi kymmeniä tuhansia työpaikkoja silloin. Mukaan lukien omat urahaaveet sillä alalla.

Antaa näiden 200 tyypin höpistä omiaan jatkossakin, ilman kytköksiä reaalimaailmaan jossa enemmistö joutuu elämään.

Narratiivi tässä porukassa on aina että pienen vähemmistön diktatuuri pelastaisi kaikki, ne lampaatkin. Ja vaalimatematiikkakin tuntuu olevan aika pahasti hakusessa.
No, lampaat ne taas äänesti "väärin" :D
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Toisaalta yhä harvempaa kiinnostaa maksaa normaalia palkkaa, jos löhösohvilta on saatavilla ilmaista työvoimaa.
Ei ole oma perse tulessa. Aika vähän on hommia, mihin noita voi käyttää. Mitään kovin kallista ei passaa käsiin antaa, eikä jättää ilman valvontaa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Hieman ihmetyttää tuo "orjatyö" -vertaus. Ketä kiinnostaa oikeasti löhöillä kotona sen sijaan että olisi jossain työyhteisössä vaikkapa vain samalla tulotasolla kuin kotona piereskellessä.

Sanoin jo aiemmin, mutta olen aivan mitta täynnä tätä oloneuvoksena oloa. Jos vaihtoehtona on olla kotona tai sama tulotaso töissä, menen töihin mieluummin.
Voimme siis lopettaa palkanmaksun kaikilta, kun kerta ilmaistyökin kelpaa. Voisi pollata tämän. Palkka yhteiskunnan maksettavaksi. Vielä pitäisi yhteisövero nollata, jotta EK:lle kelpaisi.
 

Örfil

Guest
Höpsistä!

Luulisi että jokaisen ihmisen perustarve on tuntea itsensä yhteiskunnan kannalta hyödylliseksi jäseneksi?

Osa pärjää yleisillä työmarkkinoilla, osa ei mutta olisihan se kaikille parasta että jokaiselle joku lokonen löytyisi.

Olen ajautunut ikäni puolesta asemaan, josta on näköjään vaikea työllistyä. Osaamisalani kun vietiin lisäksi pois maasta Puolaan.
Mutta ei auta itku markkinoilla. Tulotaso putoaa takuulla mutta sen kanssa on elettävä ja keksittävä jotain muuta. Ei tässä voi eläkkeellekään heittäytyä 13 vuotta ennen aikojaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös