Polkupyöräily ja -pyörät

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja joukahainen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Pumppu haettu kell.. siis Motonetistä. Suht hyvin toimii, paineet saa arviolta puolen barin tarkkuudella.
 
Perskele, tuuminut että satulaa voisi nostaa muutaman millin. No lossilla nyt otin heptan käteen ja rupesin ruuvaamaan todetakseni että penkki on luisunut 6-7 milliä alas. Hallipyöräilyä varten tai siis kuljetusta, olen joutunut penkkiä irrottamaan. Jossain töyssyssä varmaan sitten tippunut enkä ole huomannut kun ollut ihan nakit ja muusit. :o

Tai sitten hiljaa vajunut.
 
No hittolainen. Paranihan paljon ajuasento. Varsinkin aeroasennossa ei ahdista läheskään niin paljon kuin ennen, johtuen, ettei jalkaa tarvitse niin paljoa taivuttaa (vasenhan ei heavyllä, eikä milläkään muullakaan musiikilla taivu). Sellainen muljahdus käynyt ennen siinä kohdin kun jalka on max-asennossa taivutettuna.
 
Kioski-kapitalisti oli paikalla jo 10.20, muttei avannut ovia, vaikka yks setä kuinka rynkytti vaimonsa kannustaessa uksea auki. Lapussa luki että aukiaa klo 11. Kaipa se pullaa siellä väänsi.
 
Valveutuneella polkupyöräilijällä on aina mukana tarvikepussissa (joka on esim. penkin alla) paikkarasia, pumppu, sisärengas ja puhallettava lossi.
 
Valveutuneella polkupyöräilijällä on aina mukana tarvikepussissa (joka on esim. penkin alla) paikkarasia, pumppu, sisärengas ja puhallettava lossi.

Ja selkätaskussa sadetakki.

027_loeffler_bike_jacke_wpm-3_regenjacke_herren_rot_01.jpg
 
Brittiläisen kansanyhteisön maissa käytetään nesteiden osalta tilavuusmittaa coulthard joka on karkeasti 1 m[SUP]3[/SUP]
 
Ylös