Miten musiikkimakusi on muuttunut?

[K. August]

Kysäisempä tätä, kun kännykältä satuin vaihteeksi kuuntelemaan 00-luvulta ostetun Rihannan albumin biisejä. Selvyyden vuoksi heti, että olen 25v, että se laittaa tätä sitten hieman perspektiiviin.

Anyway, 00-luvulla tuli enimmäkseen perus-poppia kuunneltua. Ehkä paljolti siksi, että se oli soitetuinta musiikkia YleX:llä, Voicella, jne. Ehkä eniten nautin R&B:stä, Black Eyed Peas oli eräs suosikkiartisteistani. Rock-musiikkia taasen tuli kuunneltua vähemmän, ehkä vain koska sitä kuuli vähemmän radiosta, vaikka siitäkin pidin.

2010-luvun puolella on sitten musiikkimakuni muuttunut paljonkin. Pop-musiikin taso alkoi minusta laskea viime vuosikymmenen lopulla. Samalla aloin löytää nettiradiot, joten valinnanvaraa oli enemmän. Rock-musiikkia tuli sitten kuunneltua enemmän, ja nykyään varmaan 80-90% kuuntelemastani musiikista kuuluu johonkin rockin alagenreen. Tosin rock on niin laaja käsite, eipä shoegazingilla niin hirveästi ole yhteistä vaikkapa metallin kanssa. Ja eräs genre, johon olen kuluneen vuoden aikana tykästynyt on country, etenkin country rock. Se on musiikkia, johon tavallisen tyypin on helppo samaistua; ei ihme, että se on niin suosittua USA:ssa.

Mitä takavuosien suosikkimusiikkiini tulee, niin joskus miettii, minkä takia jostain biisistä tykkäsi. On toki pop-biisejä, joista edelleen pidän. Mutta esim. R&B-musiikki ei innosta minua enää kuten joskus.

 

[Albert Oil]

Mä en enää kuuntele millaista musiikki on vaan minkälaista se on.

 

[Zervuska Haidis]

Mambaa olen kuunnellut vauvasta vaariin.

 

[Joni]

90-luku meni monen popin ja scatmanin ja yms voimalla. 2000-luvun alku ja puoliväli toi mm pelimusiikin, nightwishin ja sum41 mun lemppareihin.. 2008-9 vuodesta sitten enimmäkseen trancea kuunneltu.

 

[Sue_me]

Aikajana:

Jonna Tervomaa - Billy Idol - Eppu Normaali - 2 Unlimited - Scooter - Stratovarius - Nightwish - Jamiroquai.

Nykyään kuuntelen lähinnä mitä sattuu + housea.

 

[jps]

60-luvulla meni lastenlaulut, niitä seitten uudestaan 90-luvulla.

 

[JPP]

Ensimmäisessä siskon mulle 80-luvun alussa äänittämässä kasetissa oli toisella puolella Juice Leskisen Ajan henki ja toisella puolella Kraftwerkin The Man-machine. Eli oikeastaan olen krautrockia kuunnellut lähes alusta asti. Siinä välissä tuli vaan jokusen vuoden mitainen tauko kun ensin innostuin ska-musiikista (Madness, Bad Manners, Specials ja Selecter) ja sitten futurockista (Ultravox, Duran Duran, John Foxx, Classix Nouveaux, Japan). Suht pian mukaan nousi proge (Pink Floyd, Van der Graaf Generator, King Crimson, Genesis, Peter Gabriel, ... kotimaisen matskun kanssa meni hiukan pidempään kun silloin ei niitä vinyylejä löytynyt siskon hyllyyn ihan tosta vaan jos painokset oli loppu), jota tulee edelleen varsin paljon kuunneltua. Siinä samalla sitten hiukan vanhempia yhtyeitä tyyliin The Doors, Jimi Hendrix Experience, The Beatles, Jefferson Airplane, Grateful Dead. Samoin tykkäsin erinäisistä "synkistelijäbändeistä" kuten Bauhaus, Killing Joke ja Virgin Prunes. Samoin jonkin verran punkia (Sex Pistols, Dead Kennedys, Bad Brains) tuli mahdollisuuksien mukaan kuunneltua. Ja toisen sukupolven insutriaalia Einstürzende Neubautenin muodossa. Noiden edellä lueteltujen ohessa sitten kaikenlaista kotimaista matskua sieltä sun täältä, mm. Sielun Veljet, Kumikameli, AD, Syyskuu, Ret Marut, Jaakko Kangosjärvi, 22-Pistepirkko, Geisha, Terveet Kädet, Lama, Maho Neitsyt... Tuolla osastolla päästään noin 80- ja 90-luvun vaihteen tienoille.

Suurimpia kolahduksia musiikkirintamalla mulle oli kesällä -91, kun sisko oli äänittänyt kaseteille Can-yhtyeen levyt Ege Bamyasi, Tago Mago ja Future Days. Kuuntelin ne armeijasta lomalla ollessani ja siitä lähtien yhtye on ollut mun ykkössuosikki ja muukin krautrock-matsku (Amon Düül, Amon Düül 2, Circle, Faust, Kraftwerk, Neu!, Popol Vuh, Tangerine Dream, ...) on tipahdellut sittemmin ja osin aiemminkin eri sujuvasti.

Jossain vaiheessa aloin sitten kiinnostua enemmän metallista ja samoihin aikoihin aloin itse ostella levyjä. Aluksi blackmetallista (Dimmu Borgir, Cradle of Filth, Emperor, Impaled Nazarene, Limbonic Art, Horna,...) ja sitten muutamasta muusta (ala)genrestä, erityisesti doomista (Skepticism, Shape of Despair ja Esoteric aluksi ja sittemmin ties mitä) ja naislauletusta metallista (Nightwish, The Gathering, Theatre of Tragedy, Tristania, Therion, Coptic Rain, ...). Samoin dark ambient oli tyylilaji, johon tutustuin joskus vuosituhannen vaihteen tienoilla ja sitä matskua onkin sittemmin tullut hommattua pitkälti toista sataa levyä (Endura, Aeoga, Raison d'être, Arcana, Ordo Equilibrio, Archon Satani, Halgrath, Arktau Eos, Kerovnian, Halo Manash, Penitent, Pazuzu, Mortiis, Melek Tha, ... ...).

Kaikenlaista pikku tai isompaakin erikoisuutta on matkan varrelle osunut. Esimerkiksi tyylilajina zeuhl, toistaiseksi ainoana edustajanaan genren keksinyt Magma. Bob Marley and The Wailers puolestaan on ainoa reggaen edustaja levyhyllyssäni, jos aiemmin mainitun Bad Brainsin letkeämpiä kappaleita ja kotimaista Top Ranking Eric & The Astronauts In babylon -yhtyettä ei lasketa. Edelleen jonkinlainen sivukiinnostuksen kohde on ollut neofolk (Tenhi, Nest, Death In June).

Mitäs vielä, no industrialin kuuntelun aloitin tosiaan toisesta sukupolvesta, mutta sittemmin se ihan ekakin industrial-yhtye eli Throbbing Gristle on tullut tutuksi ja erilaisilla etuliitteillä varustettuna tyylilajiin tutustuttua enemmänkin, mm. industrial metal (Ministry, NIN, Rammstein), martial industrial (Laibach, Karjalan Sissit) ja ties mitä ja tiedä sitten noista genreistäkään että miten ne menee ja mitä väliä.

Siinä jonkinlaista kehitys(taantumis)kaarta, jossa luonnollisesti vain osa todellisuudesta kun ei kaikkea voi muistaa ja vaikka muistaisikin, niin ei viitsi kirjoittaa...

 

[PekPoy]

Ähh. Kai sitä... no... ennen kaikenlaista lastenlaulua ja sittemmin... Ähh. Olisiko tuolla ehkä jokin leivos tai... Ähh...

 

[Fagerholm]

Ähh. Kai sitä... no... ennen kaikenlaista lastenlaulua ja sittemmin... Ähh. Olisiko tuolla ehkä jokin leivos tai... Ähh...

Komp.

 

[Timo Virtanen]

Ei ole muuttunut, olen aina kuunnellut täyttä paskaa laidasta laitaan.

 

[Troy]

JPP on musiikinhistorian elävä tietopankki. Jos tulisi huolia menneisyyden pimeiden bändien suhteen, kuten vaikkapa Hefty Load, niin tietäisinpä enemmän. Kysyisin ainakin.

 

[toleranssisiipi]

Musiikkimaku ei ole paljoakaan muuttunut, enemmänkin kehittynyt tai laajentunut. Lastenmusiikkia en juurikaan kuunnellut lapsenakaan, mutta sen voi katsoa jääneen melkein kokonaan pois. Toinen kokonaan pois jäänyt on ulkomainen 80-luvun diskopaska.
Muuten on musiikkimaku mennyt silleen että kausittain menee enemmän jotain genreä, sitten se voi jäädä hetkeks vähän vähemmälle kuuntelulle, ja joku toinen genre on "tehokuuntelussa".
Ekat tutustumiset oikeaan musiikkiin tapahtui vanhempien vinyyleitä kuunnellessa. Slade, Beatles, Rolling Stones... toimii edelleen vähintään yhtä hyvin kuin silloin, alle 10-vuotiaanakin.
Eka oma levy oli Matchboxia, joka toimii edelleenkin, vaikkei musta rokua tullutkaan. Siitä järjestyksessä musiikkimaku on laajentunut silleen että ekaks tulivat 80-luvulla hevibändit, W.A.S.P., Twisted sister, Accept, Iron Maiden... sitten Helloween, Anthrax, S.O.D., Venom... Jossain vaiheessa huomasin kuuntelevani Sex Pistolsia, jota ei juuri kukaan enää viitsinyt kuunnella. Pistolsin jälkeen tuli tutuksi muutkin punk-orkesterit, joista Ramones osui ja upposi niin hyvin että ei mikään koskaan ole samalla tavalla silleen niinku. Ramones vei musiikkimaun itse Ramojen lisäksi lukuisiin muihin ramopunk-bändeihin. Sitten tuli sopivasti hetki jolloin vastaava genre alkoi suomenkielisenäkin saada jalansijaa. Ne Luumäet, Klamydia, James Puhto-Ren, Häiriköt ja lukuisat muut kotimaiset orkesterit soivat alati soittimissain.
Seuraava radikaalimpi kehitysaskel oli "uusiin" metalligenreihin ja -bändeihin tutustuminen. Immortal, Cradle of filth, Emperor, Burzum ja muut veivät taas uusiin suuntiin, josta löytyikin lukematon määrä sekä kaltaisiaan että aivan tyystin toisenlaisia metalliorkestereita. Vaikkei mainstreamistä pois pysyminen mikään itsetarkoitus olekaan, niin aika usein varsinkin metallimusan parissa ne parhaat on löytynyt vähän sivummasta, kuten funeral doom ja depressive black metal jo genreinäkin.
Erilaiset metallibändit on tällä hetkellä aika paljon kuuntelussa. Tosin tälläkin hetkellä kajareista raikaa Mikko Alatalon laulua Juicen Coitus int -orkesterissa.
Edellä luetellut bändit ovat kaikki edelleen kuuntelussa kausittain.
Noiden lisäksi kotimaisella musiikilla on aina ollut paikkansa. Metallimusat on mennyt vastaavien ulkomaisten kanssa sulassa sovussa.
Aikuisemmalla iällä on Juicen, Irwinin ym. lisäksi tullut vielä mm. Olavi Virta, Dallapé ja moni muu itseäni vanhempi bändi/artisti mukaan äärettömän pitkään "Nää on hyviä" -listaan.

 

[lfb]

Pitäisikö vastata asiallisesti? No menköön.

Kontekstin vuoksi kerrottakoon, että olen jokseenkin perfect age man. Pikkulapsena altistuin lähinnä suomalaiselle iskelmälle, enkä ole täysin vielä toipunut kaikesta kokemastani, vaikka lajityypistä löytyykin monia varsin hyviä artisteja. Kun aloin itse kuuntelemaan musiikkia, oli se ihan perinteistä valtavirtapoppia tai sitten rockia. Apulanta oli ensimmäinen suosikkiyhtyeeni. Bändin nykyiset touhut eivät hirveästi kiinnosta, mutta se vanha pop-punk menee edelleen nostalgiana. Mainitaan tähän myös Red Hot Chili Peppersin Californication-albumi, joka oli kova juttu ilmestyessään. Näihin aikoihin tuli katsottua myös MTV:tä jonkin verran, ja 90-luvun lopun ja 2000-luvun parin ensimmäisen vuoden tienoiden popmusiikkiin sijoittuu ehkä vahvin yleissivistykseni ns. valtavirtamusiikista.

Tästä edettiin metallimusiikkiin. Tutustuttajana toimi tietenkin Metallica, ja kitaransoitto edisti raskaamman musiikin pariin siirtymistä. Soittoharrastuksen myötä yläasteikäisenä tulivat kuvioihin progressiiviset metallibändit, etenkin Dream Theater, joka on varmasti itselleni se kaikkein rakkain yhtye (vaikka, jälleen, bändin nykytouhut eivät jaksa enää samalla lailla kiinnostaa). Progemetallin teknisyydestä huolimatta kuuntelin/kuuntelen sitä kuitenkin ihan musiikin enkä virtuositeetin vuoksi. Olen aina pitänyt melodisesta musiikista, joten aloin kuuntelemaan myös power metalia. Tosimetallistit eivät harvoja poikkeuksellisia bändejä lukuunottamatta moisista särökitaroilla koristelluista lastenlauluista paljoa perusta, mutta minulle se on nykyäänkin yhä tyylilaji, jota seuraan tarkasti ja tsekkaan kaikki mielenkiintoiset uutuudet niin vanhoilta tutuilta kuin uusilta tulokkailtakin. Joitain suurimpia suosikkejani mainitakseni nimeän Angran ja Blind Guardianin, joissa molemmissa on kohtalaisesti progemausteita ensiksi mainitun hyödyntäessä vaikutteita kotimaansa Brasilian musiikista ja jälkimmäisen käyttäessä siellä täällä mm. folk-juttuja. Melodisen metallin lisäksi muunkinlainen metalli menee pieninä annoksina, esim. Opeth on hieno yhtye.

Progemetalliin tutustuttuani heräsi mielenkiinto myös sitä "oikeaa" progea kohtaan. JPP mainitsi jo Genesiksen ja King Crimsonin, minä lisään vielä Yesin ja Camelin. Tässä mainitun musiikin lisäksi kuuntelen tietty jonkin verran myös rockia yleisesti, ja yleensäkin kaikkea hyvää musiikkia tyylilajista riippumatta. Meinaa vain harmillisen vähiin jäädä tuo muunlaisen musiikin kuuntelu. Jokseenkin kaikkea musiikkia olen vuosien varrella oppinut pakon edessä sietämään, suurin osa on jopa ihan jees. Livenä melkein kaikki musiikki toimii hyvin. Saas nähdä, mikä on seuraava mielenkiinnon kohde.

 

[Albert Oil]

Mä kuuntelen ihan oikeasti kaikkea. En kuluta energiaa kategorisoimalla musiikkia lähtökohtaisesti, kuten moni tuntemani ihminen tekee. Turhaa on se mielestäin. Hyvää tavaraa löytyy niin suomi-iskelmästä, irkkufolkista kuin gore-metallistakin - josko myös heikompiakin juttuja.

Otsakkeen kysymykseen: Lapsena allergisoiduin mm. isäni pakko-yliannostelemasta Olavi Virrasta, kunnes joitakin vuosia sitten havahduin olleeni (tuossakin asiassa) tyhmä lapsi. Muuten muistan jo pienenä olleeni tavattoman kiinnostunut kaikesta, mikä radiossa soi.

Jesse Kaikuranta ja pienellä varauksella Danny on jokseenkin ainoat poikkeukset, joita en oikeastaan siedä millään muotoa. Yritetty on.
Ai niin ja fuusiojazzista mä en tajua mitään mutta en mä senkään kohdalla kanavaa vaihda jos sattuu kuulumaan.

 

[Fagerholm]

Mä kuuntelen ihan oikeasti kaikkea. En kuluta energiaa kategorisoimalla musiikkia lähtökohtaisesti, kuten moni tuntemani ihminen tekee. Turhaa on se mielestäin. Hyvää tavaraa löytyy niin suomi-iskelmästä, irkkufolkista kuin gore-metallistakin - josko myös heikompiakin juttuja.

Otsakkeen kysymykseen: Lapsena allergisoiduin mm. isäni pakko-yliannostelemasta Olavi Virrasta, kunnes joitakin vuosia sitten havahduin olleeni (tuossakin asiassa) tyhmä lapsi. Muuten muistan jo pienenä olleeni tavattoman kiinnostunut kaikesta, mikä radiossa soi.

Jesse Kaikuranta ja pienellä varauksella Danny on jokseenkin ainoat poikkeukset, joita en oikeastaan siedä millään muotoa. Yritetty on.
Ai niin ja fuusiojazzista mä en tajua mitään mutta en mä senkään kohdalla kanavaa vaihda jos sattuu kuulumaan.

Huomaatko mitään ristiriitaa boldatuissa?

 

[Albert Oil]

Huomaan. Tarkoitin siis asennetta "uuh, metallia, lähtökohtaisesti paskaa, en varmasti kuuntele" tai "kaikki suomiräppi on schaibaa". Ilmaisin itseäni aavistuksen huonosti, mikä nyt kyllä ei tullut suurena yllätyksenä kellek'.

 

[lfb]

Pop-musiikin taso alkoi minusta laskea viime vuosikymmenen lopulla.

Omasta mielestäni tämä tapahtui jo joskus vuosikymmenen puolivälin paikkeilla, tai vähän ennen. Taitaa olla ikäkysymys aika pitkälti tämä. Moni varmaan sanoisi, että paras pop-musiikki tehtiin 80-luvulla, enkä tästä voi kovin vahvasti olla eri mieltä.

 

[Fagerholm]

Huomaan. Tarkoitin siis asennetta "uuh, metallia, lähtökohtaisesti paskaa, en varmasti kuuntele" tai "kaikki suomiräppi on schaibaa". Ilmaisin itseäni aavistuksen huonosti, mikä nyt kyllä ei tullut suurena yllätyksenä kellek'.

Niin, aivan.

(Jätkä vastas vakavissaan)

 

[burb]

Kuuntelen vain hyvää musiikkia.

 

[Albert Oil]

Niin, aivan.

(Jätkä vastas vakavissaan)

Noku.