Kommentointia moderoinnin ja ylläpidon tekemisistä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JPP
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ensimmäinen ajatukseni jäähyn pituudesta modepuolella oli "ainakin viikko". Päädyttiin sitten kahteen.

Salmisen avautumista Rialle en tajunnut. Paheksun.
 
Erinomaisen lähtökohdan kehittävälle keskustelulle antaa vakiovastaus: "Modet on aina väärässä." Nyt Salminen oikeasti mietipä olisiko joskus jossain kritiikissä ihan jotain perääkin. Mä tässä taannoin totesin jotain sun herkästä uhriutumisesta. Moden ominaisuudessa sitä olisi syytä vähän saada pienemmälle, jotta olisi edes teoriassa mahdollista kehittyä hommassa, jos/kun siinä kehittämisen varaa on. Eiköhän meissä kaikissa ole vajavaisuutemme. Niiden myöntäminen on hyvä alku. Kaikella ystävyydellä.
 
Joku raja moderaattoreista valehteluunkin.

Näillä sanoilla tuli varoitus, sinnehän se sitten jää näkyviin totuutena, kun minulla ei lailla moden ole valtaa viestejä roskikseen siivota.

Kirjoitin näin:

"Lisätään nyt sitten vielä, että yhdessä ambulanssigateviestissäsi toivoit jjv:n joskus olevan tilanteessa, jossa hän näkee jälkikasvunsa tarvitsevan ambulanssia"

Salminen itse tänne armeliaasti lainasi osan tuosta poistamastaan viestistä, jota itse ulkomuistista olin kommentoinut. Lainasi siitä siis osan ja säesti tulkinnallaan: "katsotaan kun osuu sinun jälkipolvesi kohdalle' (sinun huoltasi lapsesi tilaan)."

En todellakaan koe valehdelleeni, etenkin kun huomioi Salmisen muun sekoilun (poistettu, eikä tietenkään palautettu) tuon keskustelun yhteydessä.
 
Ei kai Salmisen muut sekoilut vaikuta yhtään mitenkään sun kommenttiin koskien Salmisen jotain muuta tekemistä :confused:?

Pelkästään nuo lainaamani lauseet osoittavat etten valehdellut, vaikka ulkomuistista asiaa kommentoin. Siellä se valehteluvaroitus vaan edelleen näkyy. Satuin seuraamaan Jone-shown livenä - heh, Salminen hävitti kaiken älyttyään ettei voi järkevästi enää kommenttejaan puolustella. Ja kyllä, Salmisen koko sekoilu oli kokonaisuus. Olisi hyvä lukea ne kaikki viestit, että ymmärtäisi tuon yksittäisen tänne palauttamansa lauseen sisällön.
 
Mikä sun pointti on? Kyllä, kiroilin, kun väheksytään ja kyllä, kiroilin kun väitettiin valehtelijaksi? So?

Siinähän jatkat vittuilua.

Ja vääristelit. En ole toivonut kenenkään joutuvan vastaavaan tilanteeseen.
 
Ei kai Salmisen muut sekoilut vaikuta yhtään mitenkään sun kommenttiin koskien Salmisen jotain muuta tekemistä :confused:?

Miksi leikkasit lainaamastani kirjoituksesta lopun pois? Vieläpä kesken lauseen. Olisikohan asia selvinnyt siitä ilman turhaa kyselyä? Muistui jotenkin nyt mieleen markoj:n kommentti tyhjänpäiväisestä paskankääntelijästä.
 
Ei toi loppuosa kyllä mitenkään selvennä, että miksi etenkään Salmisen muun sekoilun huomioiden et koe todellakaan valehdelleesi. Kokisitko pikkasen valehdelleesi jos Salminen ei olisi muuta sekoilua sekoillut? Vai mitä hä?
En todellakaan koe valehdelleeni, etenkin kun huomioi Salmisen muun sekoilun (poistettu, eikä tietenkään palautettu) tuon keskustelun yhteydessä.
 
En nyt äkkiseltään parempaakaan paikkaa tälle löytänyt, mut olisiko mahdollista, että kuva-tagit häippäsis lainauksista automaagisesti? Suurimmassa osassa lainauksia niitä ei tarvita. Turhaan samaa kuvaa useita kertoja näyttää samalla sivulla, ku ihmiset ei jaksa niitä tageja siivota pois. Jos lainauksessa on tarve näyttää kuva vielä, niin sen osaa porukka sinne laittaa.
 
Juu ei ole mun määrittelemiä valtuuksia. Mutta yritän pitää paskimman moderaattorin mainettani yllä kertaamalla kyselijöille mitä säännöissä on määritelty.

Voishan sitä vastata vain. Katso säännöt kohta 14.

Täh? Sinähän olet parasta mitä tälle foorumille on tapahtunut
 
Tyylipisteet eilisen keskusteluista tässä toikissa asteikolla 0-10: -2

*syö Albertin sipsejä*
 
Oheisessa viestissä tuo hävinnyt viestini on lainattu.
Minun forumissani näkyy ns. ihan hyvin tuo viestisi.

Edit: Lukeekin tuolla "Moderated post" jostain syystä viestin yläosassa. Muokkasin "undelete post"-napilla... En tiedä vaikutuksista. Syytä en tiedä, että mikä hutiläimäys tuo moderointi ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös