"Joo mä luulin että nii..." ja sitten poikki. Kun ei ole mun korville sopivaa vaan mitenkään. Sori, ehkä.Nyt kuuntelette kaikki Maria Monden kappaleen Y-P. Eikö vaan.
Ei toki. Senkälaista vaan mistä pidän. Ja muutaman kuuntelukokeilun annan matskulle, jolla on edes mahdollisuuksia muuttua sellaiseksi. Kun ei ihan kaikki välittömästi nappaa.Ai että sitä kuunnellaan vaan laatumusaa vai?
Onkohan mulle koskaan tullut mistään moista? Jesse Kaikurannastakaankohankaan? Enpä muista.Minusta myös musiikin kuuntelussa on hyvä käydä välillä siellä epämukavuusalueella. Joskus se voi oikeasti olla jopa virkistävä ja vapauttava tunne ahdistua jostain kappaleesta niin paljon, että voi vain vaikeroida kippurassa lattialla. Siitä tulee adrenaliiniryöpsäys tai vastaava. Se on sellasta musamasokismia.
Onkohan mulle koskaan tullut mistään moista? On.Minusta myös huumorissa on hyvä käydä välillä siellä epämukavuusalueella. Joskus se voi oikeasti olla jopa virkistävä ja vapauttava tunne ahdistua jostain huumorista niin paljon, että voi vain vaikeroida kippurassa lattialla. Siitä tulee adrenaliiniryöpsäys tai vastaava. Se on sellasta huumorim@sokismia.
Korjasin viestiäni.Mä en ainakaan kuuntele millaista musiikki on vaan minkälaista se on.
Mää hoidan ton tykkäämällä sellaisesta musiikista, jota toisinaan tulee itsekin hiukan ihmeteltyä, että: "Miksiköhän tästä pidän?". Esimerkkeinä alkuaikojen industrial (Throbbing Gristle, Einstürzende Neubauten, SPK) tai drone-pörinä-äänivallisysteemit (Sunn O))), Nadja, Wolvserpent).Onkohan mulle koskaan tullut mistään moista? Jesse Kaikurannastakaankohankaan? Enpä muista.Minusta myös musiikin kuuntelussa on hyvä käydä välillä siellä epämukavuusalueella. Joskus se voi oikeasti olla jopa virkistävä ja vapauttava tunne ahdistua jostain kappaleesta niin paljon, että voi vain vaikeroida kippurassa lattialla. Siitä tulee adrenaliiniryöpsäys tai vastaava. Se on sellasta musamasokismia.
Olen myös Buckleysedän tilaaja.:ahem:Youtubesta tulee säännöllisesti katseltua A Dose of Buckley -käyttäjän videoita. Sieltä löytyy mm. kamalia musiikkeja läjäpäin, mutta kun heppu toisaalta aika viihdyttävästi lyttää niitä, niin siinä ne kauheudet siten jotenkuten menee sivussa. Tässä malliksi The Ten Worst Songs of 2016. Että toi vois ehkä kanssa olla mulle sellainen Nurtsin mainitsema musamasokismihommeli.
Antsa Riepolle tuo epämukavuusalueella käyminen musiikin kuuntelussa taitaa olla jokapäiväistä, koska autossa radiota kuunnellessaan sieltä ei juurikaan tule sellaista musiikkia josta hän tykkää, vaan pääasiassa juuri sellaista musiikkia josta hän ei pidä.Minusta myös musiikin kuuntelussa on hyvä käydä välillä siellä epämukavuusalueella. Joskus se voi oikeasti olla jopa virkistävä ja vapauttava tunne ahdistua jostain kappaleesta niin paljon, että voi vain vaikeroida kippurassa lattialla. Siitä tulee adrenaliiniryöpsäys tai vastaava. Se on sellasta musamasokismia.
Enpä juurikaan kuuntele musiikkia autossa. Kun työkseen hinkkaa noita latuja, niin samaa biisiä tulee niin usein, että aika nopeasti siihen kyllästyy.Antsa Riepolle tuo epämukavuusalueella käyminen musiikin kuuntelussa taitaa olla jokapäiväistä, koska autossa radiota kuunnellessaan sieltä ei juurikaan tule sellaista musiikkia josta hän tykkää, vaan pääasiassa juuri sellaista musiikkia josta hän ei pidä.
Mikä taasen sikäli on mielenkiintoista, että esim. ruohoa leikatessa, lumitöitä tehdessä ja juoksu- ja kävelylenkeillä kuuntelen aina musiikkia. Pyöräilessä tai hiihtäessä ei uskalla, sillä siinä pitää rekistöröidä enämpi muita tielläliikkujia ja hiihtäjiä, että parempi että kuulee mitä ympärillä tapahtuu.Enpä juurikaan kuuntele musiikkia autossa.