Formula 1 - 2016 - Australian GP - Aika-ajot

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
Onneks tuota renkaitten loppumista kesken aika-ajon ei nähty kuin jo viikko siiten. Joten oli se aikamoinen yllätys. :)
 

Teidu

Member
Liittynyt
24.3.2008
Viestit
6
Mikä vika 2010-2015 systeemissä? Ei mitään. Mitä enemmän autoja on radalla yhtä aikaa, sen parempi.

Viime vuonna parhaat aika-ajojen hetket koettiin Q1:n, Q2:n ja Q3:n viimeisillä minuuteilla, kun kello oli jo nollassa ja kaikki ajoi viimeisiä kierroksia loppuun. Nyt jo minuutteja ennen ruutulippua tilanne on selvä eikä kukaan aja kierroksia. Olen varma, jo 5 minuutin miettimisellä kukaan ei olisi kannattanut ennakkoon tätä systeemiä. Mutta piti rynniä tämäkin vitsi läpi sääntöihin.
Ei viime vuosien järjestelmässä mitään vikaa ollutkaan. keskityin vain tähän järjestelmään. Sinänsä oolen samaa mieltä että turhaa venkoilua koko muutos.
 

choyothe

Well-known member
Liittynyt
28.9.2013
Viestit
536
No sitten kun ne muuttuu enemmän se on joku muu talli mikä dominoi. paraneeko asia sitten sillä.
Ei, toivoisin että olisi vähintään kaksi tallia lähellä toisiaan huipulla, sillä asia paranisi. Ja Mersu on paljon dominoivampi kuin RB oli.
 

4stroke

Well-known member
Liittynyt
17.1.2010
Viestit
592
Mestarillinen aika-ajo. Kerta kaikkiaan. Oli hienoa seurata miten tallit onnistuivat renkaiden säästelyssä. Varsinkin lopussa jännitti että säästeleekö Ferrari vielä vai meneekö radalle. Säästely on nyt uudella tasolla!
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Mikä vika 2010-2015 systeemissä? Ei mitään. Mitä enemmän autoja on radalla yhtä aikaa, sen parempi.

Viime vuonna parhaat aika-ajojen hetket koettiin Q1:n, Q2:n ja Q3:n viimeisillä minuuteilla, kun kello oli jo nollassa ja kaikki ajoi viimeisiä kierroksia loppuun. Nyt jo minuutteja ennen ruutulippua tilanne on selvä eikä kukaan aja kierroksia. Olen varma, jo 5 minuutin miettimisellä kukaan ei olisi kannattanut ennakkoon tätä systeemiä. Mutta piti rynniä tämäkin vitsi läpi sääntöihin.
Hyvin pitkälti samaa mieltä.
 

mm2006

Well-known member
Liittynyt
16.8.2008
Viestit
358
No eihän tuo nyt yhtään toiminut, mutta ymmärrän kyllä periaatteen tälläisten sirkustemppujen kohdalla. Pakkohan tuossa jotain on keksiä millä sekoittaa pakkaa, muuten tulee pitkä kausi, kun sama talli dominoi kolmatta vuotta putkeen kisasta #1 lähtien.
 

Andon

Well-known member
Liittynyt
25.8.2014
Viestit
333
Mestarillinen aika-ajo. Kerta kaikkiaan. Oli hienoa seurata miten tallit onnistuivat renkaiden säästelyssä. Varsinkin lopussa jännitti että säästeleekö Ferrari vielä vai meneekö radalle. Säästely on nyt uudella tasolla!
Jos Formulat pitäisi tiivistää kahteen sanaan, niin "renkaidensäästämisen kuninkuusluokka" tiivistää oikeastaan kaiken olennaisen.
 

Kotikatsomo

Well-known member
Liittynyt
24.2.2012
Viestit
277
Jos Formulat pitäisi tiivistää kahteen sanaan, niin "renkaidensäästämisen kuninkuusluokka" tiivistää oikeastaan kaiken olennaisen.
Tämä on se pointti. Monessa muussakin mielessä rengaspeliä pitäisi vapauttaa ja nyt tämä säästely pilasi tämän aika-ajoformaatinkin.
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Aika-ajojen viihdyttävin osio on nyt käynnissä SKY:lla kun Horner, Lauda ja kumppanit vuorotellen dissaavat tätä systeemiä.
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Ei hemmetti, miten naurettavaa touhua. :thumbdown
 

Coni

Well-known member
Liittynyt
8.10.2007
Viestit
1101
Kun katsoo kuljettajien nimilistaa, niin on surullista katsoa miten "show" pilaa lajin.

Hamilton
Rosberg
Vettel
Raikkonen
Verstappen
Sainz
Massa
Alonso
Button
jne jne


Sarjassa on erinomainen kokoonpano nimekkäitä ja kokeneita kuljettajia ja sekoitus uusia tulokkaita, joilla nimi tuo perinteitä lajiin. Sen jälkeen itse laji pilaa kilvanajon
 

Jalperi

Well-known member
Liittynyt
10.1.2007
Viestit
334
Tarkoitan kovinta kierrosta mitä on radalla ajettu, ei kai muu ketään kiinnostakkaan...



No niinpäs onkin, oli wikissä rataenkka sitten pielessä.
Ehei, siellä on rataennätys ihan oikein, eli nopein kisassa ajettu kierros.

Mutta niin, ite kyllä antaisin Q1:ssä ja Q2:ssa tuolle pudotussysteemille viel mahollisuuden, tosin sil muutoksel, et ajat pitäs olla tehty myös lopussa ennen ku kello käy loppuun, niin ois kaikille sama. Q3:seen palauttaisin vanhan systeemin mut vähentäisin ajo-ajan noin puoleen. Omat renkaat Q3:een ois tietty kans hyvä vaihtoehto.
 

Crumb

Well-known member
Liittynyt
24.3.2012
Viestit
275
Mestarillinen aika-ajo. Kerta kaikkiaan. Oli hienoa seurata miten tallit onnistuivat renkaiden säästelyssä. Varsinkin lopussa jännitti että säästeleekö Ferrari vielä vai meneekö radalle. Säästely on nyt uudella tasolla!
Mutta ohjaaja ei ollut tilanteen tasalla ollenkaan. Enemmän kuvia renkaista sekä tallipomoista miettimässä, mitä renkaita käytetään ja mitkä säästetään.

Toivottavasti jäi tähän yhteen kertaan tämä.
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4393
Williamsilla hylkyuhka alla, eivät jättäneet säätöpaperia ajallaan FIAlle.
 
Liittynyt
15.1.2008
Viestit
1480
Ehei, siellä on rataennätys ihan oikein, eli nopein kisassa ajettu kierros.
En tiedä mistä ja milloin katsoit, mutta kun katsoin heti aika-ajon jälkeen niin sinne oli jo päivitetty tämän päiväinen aika ennätyksenä, vaikka se ei sitä ole. Luultavasti eri sivulta katsoimme tai sitten on muutettu uudestaan. Enkka varmaan kirjattu tuhannelle eri aihetta liippaavalle wiki-sivulle...
 
Viimeksi muokattu:

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Hmm...

Kaikkiaan yllättävänkin onnistunut formaatti odotuksiin nähden, mutta rengasmäärät liian alhaisina ja selkeän putoamisen määrittelyn ongelma uhkaavat vesittää uudistuksen saman tien. Ja mitä tuohon lopun aika-ajon lopettamiseen tulee niin onhan noita nähty viimeisen 10 vuoden ajan ja sitä ennenkin, että loppuminuuteilla ei enää mitään tapahdu.

Tällä kertaa vain renkaiden säästön nimissä lopetettiin vielä 1-2 tai 3 minuuttia aikaisemmin kuin mitä ollaan lopetettu keskimäärin näinä vuosina. Takavuosinakin on lopetettu renkaiden säästön nimissä jo niillä kuuluisilla Esikarsinnan ja Aika-ajokarsinnan vuosina, mutta siihen en palaa sen enempää tässä.

Renkaita pitäisi kiireesti lisätä ja säännöt määrittää kiireesti mikäli halutaan tämän formaatin jatkavan. Muussa tapauksessa toivon pikaista vaihtoa entiseen toistaiseksi kunnes saadaan vihdoin ja viimein joku todella oikea ja järkevä formaatti aika-ajoissa lähtöruutujen ratkaisemiseksi.

Samalla tavalla tämän formaatin jatkaessa nykyisellään soraäänet jatkuvat koko ajan pois lukien jotain hyvin vähän renkaita kuluttavaa rataa kuten vaikkapa Monacoa tai jotain muuta rataa jolloin voi olla hieman enemmän mahdollisuuksia todella yrittää kilpailukykyistä aikaa. Toro Rosson lisäksi Haasille pitää hattua nostaa joskin Gutierrezin kanssa mokailu oli kyllä taas jotain niin syvältä olevaa puuhastelua, että...

No, tekevälle sattuu. Kunhan vain ei enää uudestaan.

Huomenna kilpailussa aivan kärkeä huomioimatta voi silti tulla erittäin viihdyttävää kilvan ajoa ja onhan kaiken kaikkiaankin kausi hyvin pitkä joten sinänsä mitä tahansa voi tapahtua vielä ja mikäli tulee sadetta niin mielenkiintoa voi jossakin määrin olla yhä luvassa tähänkin kilpailuun joskin todennäköisyys on kuitenkin melko pieni.

PS. Voisihan tästä renkaidensäästön nimissä järkyttyneiden mielestä puhua vuoden 2005 Indianapolisin Fiaskon jälkeisellä termillä Formula Rengassarja.:eek:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös