Ensimmäiset maakuntavaalit järjestetään tammikuussa 2018. Tuolloin suomalaiset valitsevat jokaiselle maakunnalle oman valtuuston. Valtuutettujen maakuntakohtainen määrä vaihtelee noin viidestäkymmenestä sataan, riippuen maakunnan suuruudesta.
Täysin uuteen hallintoportaaseen tulee joka tapauksessa yli tuhat maakuntavaltuutettua. He päättävät muun muassa yksityisen ja julkisen palvelutuotannon suhteesta sekä yhtiöittämisen laajuudesta. Yksityisten sote-palveluntarjoajien lobbarit hierovatkin jo käsiään ja ostelevat kausikortteja pesäpallo- ja jääkiekkonäyttämöiden vip-aitioihin. Niihin on kiva kutsua maakuntapäättäjiä juttusille - ihan pyyteettömästi.
Valtuutetut valitsevat lisäksi maakuntajohtajan sekä sote-tuotantojohtajan. Molemmat ovat uusia tehtäviä. On vaikea kuvitella, että hierarkiassa kuntapomojen yläpuolella olevat maakunta- ja sote-tuotantojohtajat tulisivat tyytymään "alempiarvoisiaan" pienempiin palkkoihin. Ja monet kaupunginjohtajat tienaavat nykyään enemmän kuin hallituksen ministerit.
Maakuntauudistus tuokin Suomeen 36 kovapalkkaista, puolueiden keskinäisellä sullemulle-politikoinnilla valittua uutta maakuntasatraappia.
Oletettavaa on, että maakuntajohtajan paikka menee valtuuston suurimman puolueen edustajalle ja sote-pomon paikasta käydään kiivasta lehmänkauppailua seuraavaksi suurimpien puolueiden kesken. Tässä pelissä keskusta on monilla alueilla niskan päällä.
Aikaisemmin maakuntien ylimpiä satraappeja olivat poliittisesti nimitetyt maaherrat, mutta vanhanaikaiseksi moititusta järjestelmästä luovuttiin vuonna 2009. Vaan nyt hallitus on palauttamassa maakuntiin poliittisen rälssin.