Kansallissosialismi on tyypillisesti luokiteltu äärioikeistolaiseksi politiikaksi. Kansallissosialismi käsittää kuitenkin sekä vasemmistolaisiksi että oikeistolaisiksi miellettyjä elementtejä.
Vasemmistolaisia elementtejä ovat sääntelevä valtiovalta, työnarvon antikapitalistinen korostus ja pyrkimys rajoittaa plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikutusta kansallisessa talouselämässä. Suunnitelmatalouden suuntaan Saksan kansallissosialismissa viittasivat nelivuotissuunnitelma samoin kuin se, että vuodesta 1934 alkaen Saksa yritti saada vaihtotaseensa tasapainoon kiintiöimällä maahantuonnin ja suosimalla niitä maita, jotka vastavuoroisesti ostivat myös Saksasta. Filosofisesti työnarvoa korosti kansallissosialismissa keynesiläinen elvyttäminen julkiseen rakentamiseen, kuten maanrakennustöihin.
Saksalainen kansallissosialismi ilmensi myös antikirkollisuutta erityisesti katolisen kirkon ja lopulta myös kristinuskon vastustamisessa, koska erityisesti roomalais-katolisen kirkon etiikka asetti rajoituksia valtiovallan käyttömahdollisuudelle epäsuosittuja väestöryhmiä vastaan. Protestanttisia kirkkoja kontrolloimaan luotiin Saksalais-kristillinen kirkko.
Kansallissosialismin oikeistolaisiin piirteisiin kuului kielteinen suhtautuminen marxilaisuuteenl, jonkinasteinen markkinatalous, yksityisomistus, nationalismi ja konservatiivisten arvojen arvostaminen.
Käytännössä NSDAP:n äänestäjäkunta oli tyypillisesti keskiluokkaa ja vanhojen oikeistopuolueiden entisiä äänestäjiä: Saksalaiskansallinen kansanpuolue romahti natsismin nousun myötä, samoin kävi monille pienemmille keskiluokan puolueille.[1] Selkeä esimerkki natseja tukevasta suurkapitalistista oli tehtailija Emil Kirdorf, jonka haaveena oli omistavan luokan ja valtion yhteiskomento työläisten kontrolloimiseksi.
Vuonna 1930 Hitler totesi yksiselitteisesti Otto Strasserille: ”Kapitalistit ovat saavuttaneet asemansa kyvykkyydellään, ja tämän valinnan perusteella, joka osoittaa että he ovat ylempää rotua, heillä on oikeus johtaa.”[2]