Pointti on vähän kaukaa haettu, sekä liiaksi yleistävä ja asenteellinen koirien osalta. Ihmisen ja koiran suhde poikkeaa monesta lemmikistä, koska kyseessä on enemmän ja vähemmän symbioosi, ei pelkkä alistussuhde.
Oletusarvoisesti koira saa hyvässä kodissa ruokaa, juomaa, leluja, ulkoilua, raitista ilmaa, leikkiä ja puuhaa, terveydenhoidon sekä katon päällensä - sekä ihmisen seuraa, tätä ei sovi vähätellä (lisää jäljempänä). Koira ilmiselvästi nauttii tästä symbioosista, päätellen vaikkapa niistä reaktioista kun isäntä/emäntä tavataan eron jälkeeen. Mistään tutkimuksestakaan en ole lukenut ettei näin olisi. Koiran ja omistajansa suhdetta on tutkittu oksitosiinin (mielihyvähormoni) erittymisen kautta: koiran ja ihmisen katsekontaktin yhteydessä kummassakin erittyy oksitosiinia ja kunnolla.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/318005-tutkija-koira-rakastaa-omistajaansa-kuin-vauva-aitiaan
Koiraa ja vaikkapa häkkimarsua ei voi millään logiikalla samaistaa toisiinsa. Paitsi "maailma koostuu kuution palikoista" -logiikalla. Koiran ja ihmisen historia kertoo tämän aika yksiselitteisesti. Koira on helpomman sapuskan toivossa hakeutunut ihmisen lähelle, samalla toimien metsästys- ja vahtikoirana ikään kuin vastapalveluksena. En usko marsujen, kilpikonnien, kanien, delfiinien, käärmeiden, hämähäkkien jne näin tehneen. Ainakaan kovin yleisesti ja merkittävissä määrin. Täitä ja satiaisia ei lasketa tähän mukaan. Korvamato lasketaan, vaikka muuta väitetään.
Koirien rodunjalostuksesta en sano muuta kuin, että liian yksipuolinen ja koirille itselle epäsuotuisien ominaisuuksien kannalta jalostaminen on persiistä.
Varmaan jotain muutakin tulee mieleen, mutta palataan asiaan, kunhan jarna kehittyy.