Tapahtumia ja sattumuksia syötävien asioiden ääressä (Syön parhaillaan, osa viisi)

Sen verran vielä aiheesta, että tässä samassa osoitteessa kanssani asuva naishenkilö päristelee kahdenkesken ollessamme varsin vapaasti.

Ei se takasuolen pärryytys siis ole pelkästään miehinen asia.

Ex-teki myös noin, nykyinen ei koskaan enkä ole kyllä kaivannut kyseistä tapaa. Tämä flatuksettomuus on pätenyt molemmin puolin, vahinkoja ei toki lasketa.
 
Kiitos kommenttieni tilastoinnista. Ja sitten ihmetellään, miksi väki forumilta vähenee.

Nyt tekisi mieli sanoa Riekosta itsestään pari valittua sanaa, mutta ei se kannata. Siitä kaveri vain lapsenmielisesti innostuu ja lisää panoksia.
Anna mennä. Sopivasti tässä grillimätöt eessä.

Voihan puksprööti
 
Yksi pyttipano kyllä maistuisi. Myös lihapula&ruskeakastike-kana on mielenkiintoinen kokeilu.
 
Joulupiparia. Mistä lie ilmestynyt kahvihuoneen pöydälle. Verotin alv:n verran eli n. 25% pakkauksen sisällöstä oitis.
 
Potta-Zoe vetäisee heti vatsataudin päättymisen kunniaksi tiukkaa puurua elimistöön :eek:
 
Hitsit, meilläkään ei ole enää kompostia, joten en voi auttaa.
 
Ylös