Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Yllättyneet, käsi ylös!

Kokoomus aloitti iltalypsyn - Kuusi suurinta kaupunkia pääsemässä irti sote-kurista
Kokoomus on järjestämässä todellisen yllätyksen hallituksen viime hetken sote-neuvotteluissa. Puolue on uusien gallupien voimaannuttamana aloittanut iltalypsyn suurten kaupunkien hyväksi

Kokoomuksen sote-pääneuvottelija Paula Risikko on Iltalehden tietojen mukaan vaatinut torstaina, että kuusi suurinta kaupunkia saavat erivapauden siihen, että ne voivat jatkaa perustason sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamista itsenäisissä omissa tuotantoyksiköissään.

Kokoomus käyttää kylmästi hyväkseen pääministeri Juha Sipilän (kesk) asettamaa tiukkaa valmisteluaikataulua ja painostaa päähallituspuolue keskustan hyväksymään viime tingassa jättimuutoksia.

Iltalehdelle kerrotaan, että peruspalveluministeri Juha Rehula on perjantaina hakenut omalta keskustan eduskuntaryhmältään hyväksyntää kokoomuksen uusille ehdoille. Ryhmässä ehdotus on otettu osin tyrmistyneinä vastaan.

Erivapaus koskisi tiettävästi ainakin Helsinkiä, Espoota, Tamperetta, Turkua, Oulua ja Kuopiota.

Suuret kaupungit ovat lobanneet jo pitkään oman mallinsa puolesta. Viime syksynä ne jopa harkitsivat pestaavansa lobbausfirma Milttoni ajamaan asiaan ohi oman etujärjestönsä eli Kuntaliiton.

Jos Risikon malli toteutuu, käytännössä yliopistosairaalakaupunkien maakunnan muut kunnat jäävät mopen osaan.

Keskusta nokitti

Järjestelystä olisi ainakin alkuvaiheessa tulossa nelivuotinen Suuret kaupungit todennäköisesti laskevat sen varaan, että kerran aloitettua erivapautta ei heti lopeteta.

Kokoomuksen ehdotuksen mukaan kuudella suurella kaupungilla olisi maakunnan päätöksellä oikeus tuottaa yhtiön kautta sosiaali- ja terveyspalveluita "yhtiön" kautta 1.tammikuuta 2019 - 31.12.2022 välisen ajan.

Keskusta on vastannut kokoomukseen haasteeseen vaatien, että perustason sote-palveluiden valinnanvapaus "porrastetaan" niin, että se alkaisi esimerkiksi vasta vuonna 2021 eikä jo vuonna 2019.

Valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että yksityiset yritykset pääsevät mukaan tuottamaan maakuntien järjestämiä pääosin perustason sote-palveluita. Valinnanvapaus oli kokoomuksen asettama kynnysehto sille, että se saattoi hyväksyä keskustan ajaman maakuntauudistuksen.

Kokoomukselle on ollut erittäin tärkeää se, että valinnanvapaus on toimeenpantu viimeistään tammikuussa 2019 eli vielä kuluvan vaalikauden aikana, jotta seuraavan vaalikauden hallitus ei pääse perumaan sitä.

Tappelu vallasta

Hallituspuolueiden viime hetken tappelussa on kysymys vallasta ja sen jakamisesta.

Suuret kaupungit Helsinki, Espoo ja Turku ovat kokoomuksen ydinalueita, ja puolueen on pakko totella niitä pitääkseen kiinni asemastaan. Kaupungit vastustavat maakuntauudistusta, koska ne menettävät valtaansa. Lisäksi esimerkiksi Espoo on joutumassa valtiovarainministeriön pihtiotteeseen, koska kaupungit tuloista iso osa tulee jatkossa valtionavuista.

Hallituspuolueet ovat Iltalehden tietojen mukaan sopineet vain uutishiljaisuudesta. Puolueet eivät kerro sote-kompromissin sisältöä ennen kuntavaaleja, jonka varsinainen vaalipäivä on viikon kuluttua sunnuntaina.

Salaamisella hallitus yrittää vaimentaa sote-kritiikkiä, jotta oppositio ei pääsisi höyhentämään hallituspuolueita ratkaisevina päivinä, jolloin iso osa äänestäjistä vielä arpoo mielessään ehdokastaan, puoluettaan ja sitäkin, viitsiikö äänestää laisinkaan. Virkamieslähteet kertovat, että lakipaketti on valmis aikaisintaan huhtikuun lopussa.

Eduskunnan kesäloma jää tänä vuonna aiempaa lyhyemmäksi. Täysistunnot jatkuvat todennäköisesti heinäkuuhun, ja eduskunta on tehnyt istuntovarauksia jo 8. elokuuta saakka. Erään hallituspuolueen kansanedustajan mukaan parlamentti saattaa jatkaa tämänkin jälkeen.

Kokoomuksen ehdotus voi olla härski kuntavaalitäky. Julkisuutta hyväksi käyttäen puolue voi teeskennellä, että se ajaa isojen kaupunkien asiaa. Kuntavaalien jälkeen puolue sitten palaisi hallitusruotuun ja väittäisi, ettei se ole mitään luvannut.

OLLI AINOLA
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ruotsissa sovittiin 6,5 prosentin palkankorotuksista

Nyt se maa viimeistään romahtaa. Eihän kukaan enää palkkaa ketään siellä tuon jälkeen ja kilpailukyky vajoaa entisestään.
Eipäs romahda.
Sopimus astuu voimaan huhtikuun alussa ja sen katsotaan määrittelevän koko työmarkkinakentän palkkakehitystä.

Ferbe arvioi, että pitkäaikainen sopimus lisää mahdollisuuksia työpaikkojen luomiseen ja vahvistaa teollisuuden kilpailukykyä.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Analyysi: Suomi haluaa tilaa trumputinismin aikakaudella

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö: ”Ehkä tuntuu vähän oudolta sanoa, mutta kyllä suurtenkin valtioiden keskinäiset suhteet ovat aika henkilösuhteita.”

Venäjän ja Yhdysvaltain valtionjohtajat eivät enää edusta sosialismin tai kapitalismin kaltaisia ismejä.

Sen sijaan kansainvälisessä politiikassa puhutaan yleisesti ”trumputinismin” ajasta, jolla viitataan Vladimir Putinin ja Donald Trumpin viehtymykseen autoritarismia eli itsevaltaista hallintotapaa kohtaan.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö hankkii suurvaltadiplomatiallaan Suomelle arvokasta näkyvyyttä, joka parhaimmillaan vahvistaa Suomen turvallisuutta eli takaa myös poliittisen itsenäisyytemme säilymisen.
Hyvä sana tuo trumputinismi.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Etelä-Koreassa ihan rapsakka meininki: korruptioskandaalissa ryvettyneeltä pressalta valta pois ja linnaan. Ihan tavallisen vangin kohtelu, paitsi että sai oman sellin.
Syytteitä vasta kasataan.

Syyttäjät eivät vielä ole päättäneet, millaisia syytteitä Park Geun-hyeä vastaan kenties nostetaan. Aiemmin he ovat kertoneet, että tätä epäillään ainakin lahjuksista, vallan väärinkäytöstä ja salaisten asioiden vuotamisesta. Park kiistää kaikki syytökset.

Yonhapin mukaan syyttäjät aikovat kuulustella ex-presidenttiä ensi viikolla. Syytteet pitäisi nostaa 19. huhtikuuta mennessä.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Hämeenlinnan Hopeaseppien sillalle 100 euron tietulli.
http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/326180-keskustan-liikenne-rauhoitetaan-hopeaseppiensillalle-tietulli

Samainen silta on ollut aiemminkin 1.4 -uutisoinnin kohteena.
80-luvun lopussa Hämeensanomat kirjoitti, että alunperin hieman kallelleen asennettu sillan kansi oikaistaan 1.4 klo 15.
Oikaisun tekee massiisiset sotilashelikopterit, jotka nostavat sillan alempana olevaa reunaa ilmaan siksi aikaa, että sillan kannen ja pilareiden väliin saadaan asennetuksi korokepalat.
Paikalla oli satoja katsojia. En ollut yksi heistä.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Olen aina pitänyt median aprillipiloista. Niitä on ollut hyviä ja huonoja. Paikallisen median aprillijuttujen toistaiseksi pahin pohjanoteeraus ilmestyi tänään aamulla.

Lopetin jutun lukemisen heti, kun näin tuon "australialaisfirman" nimen.

Aprillipilan pitää olla sellainen, että se oikeasti jujuttaa kohdettaan. Eikä sellainen, että jo heti kättelyssä pilataan jutun "juju" typerällä paljastuksella. Kuten tänään Marva-konserni teki paljastaessaan tuon "maalämpöfirman" nimen.
 

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Meillä nykyinen sairaala muutetaan Kainuun kuntien yhteiseksi virastotaloksi. Kalusteita ei ole eikä tule, käytetään ikkunanpenkkejä. Hissit poistetaan.

Jutun arvasi aprillijutuksi jo kirjoittajan nimestä. Olihan se pitkä tarina, mutta ei napannut.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Olen aina pitänyt median aprillipiloista. Niitä on ollut hyviä ja huonoja. Paikallisen median aprillijuttujen toistaiseksi pahin pohjanoteeraus ilmestyi tänään aamulla.

Lopetin jutun lukemisen heti, kun näin tuon "australialaisfirman" nimen.

Aprillipilan pitää olla sellainen, että se oikeasti jujuttaa kohdettaan. Eikä sellainen, että jo heti kättelyssä pilataan jutun "juju" typerällä paljastuksella. Kuten tänään Marva-konserni teki paljastaessaan tuon "maalämpöfirman" nimen.
Eikä tuo Länsi-Suomen/Marva-median kuvanmuokkauskaan maauimalasta kovin kummoinen ollut.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Olen aina pitänyt median aprillipiloista. Niitä on ollut hyviä ja huonoja. Paikallisen median aprillijuttujen toistaiseksi pahin pohjanoteeraus ilmestyi tänään aamulla.

Lopetin jutun lukemisen heti, kun näin tuon "australialaisfirman" nimen.

Aprillipilan pitää olla sellainen, että se oikeasti jujuttaa kohdettaan. Eikä sellainen, että jo heti kättelyssä pilataan jutun "juju" typerällä paljastuksella. Kuten tänään Marva-konserni teki paljastaessaan tuon "maalämpöfirman" nimen.
Komp.
Paras tietämäni aprillipila taisikin olla taannoin Nokian Uutisissa, jossa kerrottiin paikallisen panimon kaatavan läheiseen koskeen miljoonia litroja silloin myyntikieltoon joutunutta Linda-siideriä. Juomaa saisi kuulemma tulla puoleltapäivin ammentamaan omiin astioihin.
Ja jonoahan siellä oli koskenrannassa.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Komp.
Paras tietämäni aprillipila taisikin olla taannoin Nokian Uutisissa, jossa kerrottiin paikallisen panimon kaatavan läheiseen koskeen miljoonia litroja silloin myyntikieltoon joutunutta Linda-siideriä. Juomaa saisi kuulemma tulla puoleltapäivin ammentamaan omiin astioihin.
Ja jonoahan siellä oli koskenrannassa.
Turussa on joskus 70-luvulla koeponnistettu Aninkaisten siltaa, joka oli vajoamassa. Paikallinen makeistehdas Hellas lupasi jokaiselle painonsa verran suklaatia, jotka vaivautuivat paikalle. Ihmisiä oli ollut kovasti paljon Aurajoenrannassa. Turkkarin toimittaja oli sitten kysellyt, niin kovasti monet 'oli katselemassa kuinka monta oli mennyt halpaan'.:rolleyes:
 
Ylös