Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Silminnäkijät kuulleet laukauksia Tukholman turmapaikalla – Expressen: Ammuskelua kuultu myös Friedhemsplanilla

Ruotsalaismedia kertoo, että Tukholmassa on mahdollisesti myös ammuskeltu sen lisäksi, että kuorma-auto ajoi väkijoukkoon.
Ruotsiin on kohdistunut terrori-isku. Kuorma-auto kaahasi väkijoukon keskelle Tukholman Drottninggatanilla perjantaina iltapäivällä hieman kello kolmea. Poliisi on kehottanut välttämään kaupungin keskustaa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut. Useita ihmisiä on loukkaantunut. Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon mukaan kuolleita on ainakin kaksi.

Silminnäkijät ovat kertoneet ruotsalaismedialle, että tapahtumapaikalla Åhlensin tavaratalon lähellä olisi kuultu laukauksia.

Expressenin mukaan ammuskelua olisi kuulunut myös Fridhemsplanin lähellä. Viranomaiset eivät ole varmistaneet ammuskelua.
SVT:n paikalla olevan toimittajan mukaan poliisiauto ajaa ympäri Tukholman keskustaa ja varoittaa kovaäänisen kautta terrorivaarasta.
Samassa yhteydessä, kun kuorma-auto ajoi Tukholman ydinkeskustassa väkijoukkoon Drottninggatanilla, nähtiin miehen juoksevan aseen kanssa, kertoo Aftonbaldetin toimittaja paikalta.
Just så.

http://www.svt.se/nyheter/live/dad-i-stockholm
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Olutrekka päin Åhlensin tavarataloa ja sivullisia jäänyt alle... Saas nähdä mitä selviää.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Viranomaiset ja pääministeri Stefan Löfven ovat vahvistaneet, että kyseessä on terrori-isku, eikä onnettomuus.

Silminnäkijät ovat kertoneet Aftonbladetille ja Expressenille, että autoa ajoi mies, joka oli naamioitunut kommandopipolla. Sen jälkeen hän ryntäsi juosten väkijoukkoon. Poliisi on vahvistanut Aftonbladetin mukaan, että mies oli naamioitunut.

Silminnäkijöiden mukaan mies olisi kaahannut väkijoukkoon Åhlensin tavaratalon edustalla Drottninggatanilla. Silminnäkijöiden mukaan tapahtumiin olisi liittynyt myös ammuskelua, mutta viranomaiset eivät ole vahvistaneet asiaa.

Expressen kertoo, että poliisi olisi ottanut yhden ihmisen kiinni. Expressenin mukaan Stefan Löfven on vahvistanut lehdistötilaisuudessa, että yksi epäilty on otettu kiinni.

IS
Toivottavasti tällä kertaa Ruotsin poliisia lykästi kerralla.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Silminnäkijät on joka paikassa. Korvinnäkijöitä on ilmeisesti vähemmän.
 

Rogue

Jää(telö)mies
Liittynyt
30.7.2009
Viestit
1203
Sijainti
Banned
Rautatieasema evakuoitu ja raskaissa varusteissa poliiseja paikalla, saas nähdä.
Nyt alkaa olemaan jo "liian lähellä".
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Jopas nyt alkaa näitä yksittäistapauksia sattumaan.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Äsken oli että toinenkin epäilty olisi otettu kiinni, mutta nyt poliisi kiistää kummankin kiinnioton.

Tää oli just näitä huhupuheita taas, mistä oli tossa toisessa toikissa juttua. Jatketaan tilanteen seuraamista.
 

Örfil

Guest
Nämä olivat valitettavan odotettavissa nämä tällaiset tapahtumat. Syynä liki yksiselitteisesti Isis:in turpaanotto ja vetäytyminen hallussa olleilta alueiltaan.
Eipä tästä ole kauaa aikaa, kun joku iso Isis satraappi kehotti tekemään iskuja ympäri palloa. Sama meininki kuin II maailmansodan lopussa japanilaisilla fanaatikoilla.

Ei siis mitään uutta auringon alla, eikä näille voi nyt mitään, ei edes persut. Tämä on erään pitkän näytöksen verinen loppu.

:(
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Vaikka melko todennäköistä onkin että iskun takana on ISIS, tai joku ISIStä symppaava yksittäinen paikallinen, niin en nyt löisi vielä vastausta lukkoon ennen kuin saadaan lisää tietoa. ;)
Ihan mahdollista kuitenkin sekin että tekijä on joku yksittäinen vatipää (vrt. Petri Gerdt, Pekka-Eric Auvinen jne). Terrori-isku on kyseessä toki, se lie selvää.. mutta motiivi, se motiivi.
 
Ylös