Renessanssinero
Perusfeidaaja
Ihan samaa mieltä. Hyvin pärjättiin ilman somea. 90-luvun kännykätkin ovat ominaisuuksiltaan täysin riittäviä nykyäänkin. Älypuhelimet ja some ovat nykyajan vitsauksia.
...ja poliisi tiedotti vasta eilen.Tämän poliisi tajusi sunnuntaina. Somekohu alkoi maanantaina.
Tietysti. Turvapaikkaprosessi on salassa pidettävää tietoa, yksityisyydensuojan tähden nääs. Ei poliisilla ole mitään velvollisuutta tiedottaa näistä yhtään mitään, yksityiskohtia ei saakaan kertoa. Tiistain tiedote oli vain maanantaina villiksi yltyneen huhumyllyn rajoittamiseen tähdännyt toimenpide. Ja siinä samalla tunnustettiin että tuli tehtyä virhe, mutta se huomattiin ja korjattiin sunnuntaina....ja poliisi tiedotti vasta eilen.
Ihan yhtä populistista pääministeriltä korostaa sitä, että hänen oikeustajuunsa ei raskaana olevien naisten ja lasten palauttaminen käy. Pääministerin pitäisi sen verran olla perillä asioista, että Afganistaniin on palautettu ja palautetaan myös raskaana olevia naisia ja alaikäisiä lapsia ja tämä on ihan normaalia toimintaa. Toki tätä samaa harrastaa suuri osa poliitikoista.Sipilä otti täten kantaa vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön sosiaalisessa mediassa esittämiin väitteisiin, joita poliisi ehti oikoa. Pakkopalautukset ovat pääministerin mukaan ”normaalia toimintaa
– Pitäisi aina faktat olla kohdallaan. Ei se minunkaan oikeustajuuni sopisi, jos siellä olisi raskaana olevia naisia tai lapsia. Poliisilta saatujen tietojen mukaan lento on sujunut rauhallisesti ja kaikkien ihmisoikeussopimusten mukaan on toimittu, Sipilä kommentoi.
Ei toki ollut velvollisuutta kertoilla. Sitä minä lähinnä meinasin alunperin, että Niinistöllä oli oikea tieto silloin, mutta siellä yksityisyydensuojan takana sitten totuus muuttui. Ei se minusta ole silloin valehtelua.Tietysti. Turvapaikkaprosessi on salassa pidettävää tietoa, yksityisyydensuojan tähden nääs. Ei poliisilla ole mitään velvollisuutta tiedottaa näistä yhtään mitään, yksityiskohtia ei saakaan kertoa. Tiistain tiedote oli vain maanantaina villiksi yltyneen huhumyllyn rajoittamiseen tähdännyt toimenpide. Ja siinä samalla tunnustettiin että tuli tehtyä virhe, mutta se huomattiin ja korjattiin sunnuntaina.
Mitä V Niinistöön tulee, niin samoilla linjoilla Tolerantin kanssa. Erään toisen puoluekannan omaavien sometoilailuista on täälläkin käytetty termiä "öyhöttäminen", se pätee nyt kyllä ihan tähänkin tapaukseen..
Ainahan nyt laulavan legendan tapaaminen on uutinen. Etenkin jos hintti-Pentti on ollut poikkeuksellisesti selvinpäin?Ja tämä on uutinen koska?
Kai sitä nyt saa oman otsakkeensa alle postata ihan mitä halajaa.Ja tämä on uutinen koska?
Tämä on sitä "ym. sälää".Ja tämä on uutinen koska?
Ei siellä sellaista edes ole.Tähän saakkahan Ähtärin suurimmat nähtävyydet ovatkin olleet Ykkönen ja Kakkonen sekä Topi Sorsakosken hauta.
Oliko siinä joku kiinalaisten 'njetu pengu' eli rahat loppu pitää niitä siellä häkissä, tms??Kai siinä joku järki on, että niitä viattomia luontokappaleita revitään luonnollisilta asuinsijoiltaan ja raahataan pällisteltäviksi Suomeen. Jossa ei bambut ihan joka metsässä kasva.
Muutenhan touhu olisi aivan järjetöntä.
Pointti on siinä kohteleeko varmistamatonta tietoa oikeana tietona.. näinhän Niinistö just teki. Otti kopin somehuhusta ja esitti sen tietona.Ei toki ollut velvollisuutta kertoilla. Sitä minä lähinnä meinasin alunperin, että Niinistöllä oli oikea tieto silloin, mutta siellä yksityisyydensuojan takana sitten totuus muuttui. Ei se minusta ole silloin valehtelua.
Siitä nyt voi olla mitä mieltä haluaa, että kannattaako edetä aina nykytiedon valossa vai vasta olla jälkiviisas... Tai kannattaako olla mukana suurin tuntein vai kylmästi laskien. Niinistö nyt on vähän tollanen, itkijänainen.
Pyysi anteeksi, just niin kuin esim. Bärneer, Sipilä ja Soini.Pointti on siinä kohteleeko varmistamatonta tietoa oikeana tietona.. näinhän Niinistö just teki. Otti kopin somehuhusta ja esitti sen tietona.
Huhulla on aina 50% mahdollisuus olla sama kuin totuus. Joko se osuu tai ei osu. Kolikonheitossa on sama todennäköisyys. Tällä kertaa Ville veikkasi klaavan ja sai klaavan. Kokeneen poliitikon, varsinkin sellaisen joka esittää itsensä muita parempana, luulisi olevan käytännössäkin parempi ja tarkistavan saamansa tiedon ennen julkisuuteen huutelua.
Mut ilmeisesti ei.
Pointtihan tuossa on. Puhui niin totta kuin osasi.Pointti on siinä kohteleeko varmistamatonta tietoa oikeana tietona.. näinhän Niinistö just teki. Otti kopin somehuhusta ja esitti sen tietona.
Huhulla on aina 50% mahdollisuus olla sama kuin totuus. Joko se osuu tai ei osu. Kolikonheitossa on sama todennäköisyys. Tällä kertaa Ville veikkasi klaavan ja sai klaavan. Kokeneen poliitikon, varsinkin sellaisen joka esittää itsensä muita parempana, luulisi olevan käytännössäkin parempi ja tarkistavan saamansa tiedon ennen julkisuuteen huutelua.
Mut ilmeisesti ei.