Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Mutta hieman asiaakin,

Kaveri, opettajana tuossa tilanteessa, on palamassa loppuun. Ei saa nukuttua, kun työasiat pyörii mielessä viikonloputkin mielessä. Muutos vuodessa ollut melkoinen. Saa nähä kauanko vielä jaksaa. Johan se viiskymppinen mies, ammatillisesti parhaassa iässä, joutaa tuottavuusloikalla työkyvyttömyyseläkkeelle. Kaippa siihen ammattilaisen tilalle tulee joku "ohjaaja" palkkatuella. Suomi nousuun! Terijoen hallituskin ois parempi, kun nämä tuholaiset ja perseeseen ottajat.
Puolison nuorempi tytär kävi kauppaopiston merkanttilinjan myynnistä omistamatta ensimmäistäkään oppikirjaa ja periaatteessa tekemättä mitään. Liikuntatunnitkin tuli suoritettua näytettyään palkintoa cheerleadingistä 5 vuoden takaa.:p

Pojan ammattikoulu oli puolelta osin pelkästään työharjoittelua. Siinä sitten oppii sen, mitä pääsee tekemään. Eli osaa vetää kaapelia. Kytkentöjä ei saanut tehdä. Ja osaa nostaa ilmalämpöpumppua käsin seinälle.

Tämä on taso. Valitettavasti.
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Ruotsin kirja oli ainut, jonka olisin amiksessa tarvinnut (en ostanut). Sikäli pimeetä touhua, jotta kaikki muu lukiossa opittu kelpasi jopa niin hyvin, ettei tarvinnut käydä yhtäkään vapaaehtoisen pakon kurssia. Merkonomin paperit sain lopulta, vaikken alunperin edes hakenut sinne. Tuli vain kirje, jotta minut on hyväksytty linjalle.

Melko teoreettistahan se opiskelu oli. Ei kassakoneen käyttöä ja hyllyn täyttöä tarvitsekaan vuosia harjoitella.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ruotsin kirja oli ainut, jonka olisin amiksessa tarvinnut (en ostanut). Sikäli pimeetä touhua, jotta kaikki muu lukiossa opittu kelpasi jopa niin hyvin, ettei tarvinnut käydä yhtäkään vapaaehtoisen pakon kurssia. Merkonomin paperit sain lopulta, vaikken alunperin edes hakenut sinne. Tuli vain kirje, jotta minut on hyväksytty linjalle.

Melko teoreettistahan se opiskelu oli. Ei kassakoneen käyttöä ja hyllyn täyttöä tarvitsekaan vuosia harjoitella.
No sulla oli sentään lukiota käytynä. Tuo veti heikolla reilun 6itosen peruskoulukeskarilla itselleen merkantin paperit ihan tyhjästä. Ihan hukkaan heitettyä aikaa ihmiselämästä. Kaipa nyt noita nykyään vedetään, ettei 'syrjäytyisi' jos pistettäisiin pihalle tai vaadittaisiin jotain opiskelijalta.

Sitten kuitenkin monessa työpaikassa saa tehdä ihan tosissaan hommia, jos haluaa pysyä käntyssä kiinni.
 
Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Merkantti oli vanha kaupallisen alan kouluasteen tutkinto (90 ov), jota ylempänä oli opistoasteen merkonomin tutkinto. Opintojärjestelmää uudistettiin vuonna 1998, jonka jälkeen uusia merkantteja ei enää ryhdytty kouluttamaan vaan heistä koulutettiin suoraan merkonomeja.
Wikipedia
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Näkökulma: Raumalainen sotaveteraani puhui asiaa - "Liian helppo sosiaalisaalis saa velttoilemaan"

Alkaa vituttamaan ihan saatanasti tää nykymeininki, missä köyhiä syyllistetään. Oikein veteraanikorttia käytetään. Mä elin viisi vuotta sossutuilla ja joutui olla kerran ainakin viikossa syömättä, kun ei rahat riittänyt. 400 euroa kuussa elämiseen. Hurjia summia saatana. Iltalehti kehtaa väittää olevansa poliittisesti sitoiutumaton, mutta sieltä tulee pelkkää kokoomus paskaa. Kokeile Koskinen elää puolvuotta sossutuilla. Vitun pelle.
 
mustakaari

"Se on juurikin näin"
Liittynyt
15.1.2001
Viestit
6788
Sijainti
Rysälä

Ei, köyhiä ei syyllistetä, vaan järjestelmää. On oikeasti köyhiä, jotka tarvitsevat tukea ja heitä pitää tukea. Suuri ongelma on se, että järjestelmä on itse luonut kieroutuneesti veltostuneen vellipersesukupolven, joka-saisi-töitä-jos-haluaisi. Mutta ei halua, kun ei tartte. Ja kun aikaa kuluu, niin ei edes saa töitä. Ja sitten se osa joka-haluaisi-ja saisi, muttei kannata. Kannattaa kysyä vaikka lapsiperheiltä. Nämä vievät tukia oikeasti niitä tarvitsevilta ja kasvattavat elättitaakkaa. Tähän meillä ei nykysysteemissä ole varaa.

Ja jos systeemissa ei ole mielestäsi mitään korjattavaa, niin kerro ihmeessä miten tämä matematiikka sitten toimii.
 
Onko esimerkkejä? Niin ja oletko koskaan elänyt tukien varassa? Onko vaikeaa ymmärtää, että tuo jatkuva syyllistäminen lyö näitä ihmisiä enemmän ja enemmän maanrakoon. Mun on vaikea kuvitella, rettä ihmiset haluaisivat elää kädestä suuhun koko elämänsä.
 
Viimeksi muokattu:

mustakaari

"Se on juurikin näin"
Liittynyt
15.1.2001
Viestit
6788
Sijainti
Rysälä
Nyt en tajunnut, että mitä mustakaaren mielestä kannattaa kysyä lapsiperheiltä?
Sitä, että kannattaako keskituloisen vaikka kahden pienen lapsen (alle kouluikäisen) kanssa mennä töihin. Ero on niin pieni, että yleensä ei. Tiedän monia, jotka ovat todenneet saman. Käteen jäävä lisätulo on niin pieni, että tekee mieluummin perheen kannalta noin. Eipä sillä, se on lasten kanssa parasta aikaa ja itsekin teimme aikoinaan niin.

Samanlaisia loukkoja on olemassa myös työttömillä, että pienipalkkaista työtä ei kannata ottaa. Jos tukien/perustulon ja lisäansioiden oikeanlainen yhteensaattaminen saataisiin aikaiseksi, se saattaisi saada nämä loukut karsittua pois.
 
Viimeksi muokattu:

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Monilta unohtuu, että eläkekertymässä näkyy vapaavuodet. Muutama tenava ja 5-10v poissa työelämästä tekee jonkinmoisen loven.
 
mustakaari

"Se on juurikin näin"
Liittynyt
15.1.2001
Viestit
6788
Sijainti
Rysälä
Onko esimerkkejä? Niin ja oletko koskaan elänyt tukien varassa? Onko vaikeaa ymmärtää, että tuo jatkuva syyllistäminen lyö näitä ihmisiä enemmän ja enemmän maanrakoon. Mun on vaikea kuvitella, rettä ihmiset haluaisivat elää kädestä suuhun koko elämänsä.
On ja ihan lähipiiristä, mutta en halua niitä sen enemmin avata.

Olen elänyt yhteiskunnan elättinä opiskelija-aikoinani. Kaiken maksoin itse, asumisen, ruoan, opiskelut jne. Otin myös lainaa, elin tuilla ja opettelin elämään nuukasti. Välillä todella tiukilla, eikä käyty ravintoloissa tai konserteissa jne. Penniä venyttäen. Tiedän mitä se on, mutta se täytyy myöntää että tiesin sen olevan tilapäistä ja motivaatio oli kova valmistua.

Ymmärrän myös sen, että se voi tuntua syyllistämiseltä mutta itse luen noita juttuja toiselta kantilta. Asioista täytyy voida puhua, myös kipeistä.

Ei muuta. Hauskaa vappuaattoa kaikille, tuota työväen juhlaa kaikille töipaikoista riippumatta! Posilla uuteen nousuun.
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Hallituksen tuoreet kaavailut työttömille on totaalista tyhmyyttä ja sadismia.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Onks vellipersesukupolvi esim. 20-24 -vuotiaat?

Ja onks se velliperseys naulattu ikävuosiin, vai niihin yksilöihin jotka edustaa juuri nyt tuota ikäryhmää?
 
markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Sitä, että kannattaako keskituloisen vaikka kahden pienen lapsen (alle kouluikäisen) kanssa mennä töihin. Ero on niin pieni, että yleensä ei. Tiedän monia, jotka ovat todenneet saman. Käteen jäävä lisätulo on niin pieni, että tekee mieluummin perheen kannalta noin. Eipä sillä, se on lasten kanssa parasta aikaa ja itsekin teimme aikoinaan niin.

Samanlaisia loukkoja on olemassa myös työttömillä, että pienipalkkaista työtä ei kannata ottaa. Jos tukien/perustulon ja lisäansioiden oikeanlainen yhteensaattaminen saataisiin aikaiseksi, se saattaisi saada nämä loukut karsittua pois.
http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/04/30/tyottomyyden-orjat/
 
kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Jos järjestelmässä on se vika, ettei kuopasta kannata edes yrittää nousta, niin ei se kuopan syventäminen helpota ketään.

Melkoisen lapsivihamielistä touhua ollut Suomessa, kun vertaa kehitystä vaikka länsinaapuriin.
 
Ylös