Elämäkerta: Stubb oli jo päättänyt luopua puheenjohtajuudesta, Orpon soitto löi ilmat pihalle - "lävitseni iski tyhjyys"
Alexander Stubb on kirjoittanut elämästään kirjan yhdessä kirjailija Karo Hämäläisen kanssa. Otavan kustantamassa elämäkerrassa Stubb käy elämänsä läpi Helsingin jäähallin pukuhuoneesta London School of Economicsin tohtoriksi ja viidellä kielellä kommunikoivaksi kosmopoliitiksi.
Kirja kuvaa Lehtisaaressa syntyneen jääkiekon- ja golfinpelaajan nopeaa nousua suomalaisen politiikan huipulle. Teoksessa Stubb on koko ajan minäkertojana.
Ystävänpäivänä 2016 Stubb oli lenkillä vaimonsa Suzannen kanssa. Stubb kertoo kirjassaan, että olisi jo tuolloin päättänyt jättää kokoomuksen puheenjohtajuuden. Hän kirjoittaa nähneensä "Suomen politiikassa kaiken".
Stubb punnitsi vaihtoehtoja: luovuttaisiko hän puheenjohtajan nuijan eteenpäin seuraajalleen ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja. Hän pohti, olisiko paras ajankohta kunnallisvaalien jälkeen keväällä 2017 vai keväällä 2018 vuotta ennen eduskuntavaaleja.
- Siltä istumasta teimme päätöksen. Politiikka saisi jäädä. Oli aika astua elämässä eteenpäin. Huulille nousi hymy. Pysähdyimme. Halasimme. Suzanne naureskeli, että taisi pudota iso kivi sydämeltä. Hetki oli äärimmäisen vapauttava. Tunnelma ei ollut: nyt tämä loppuu. Se oli: tätä ei jatku äärettömiin, kirjassa kuvataan päätöstä.
Ratkaisun muotouduttua Stubb kuvaa, kuinka hänellä "yhtenä aamuna" olikin tunti vapaata aikaa. Hän otti yhteyttä silloiseen sisäministeriin Petteri Orpoon (kok). Elämäkerrassa Stubb paljastaa, sanoneensa jo tuolloin Orpolle toivovansa tästä seuraajaa itselleen vuoden tai kahden päästä.
- Oli aika ruveta valmistelemaan siirtymää. Kenellekään muulle poliitikolle en kertonut päätöksestäni.
"Olin väärä henkilö"
Stubb kirjoittaa kirjassa olettaneensa, että kun hän oli onnistunut sopimaan soten valinnanvapaudesta, kokoomuksen sisäinen vastarintaliike häntä vastaan rauhoittuisi. Olettamus osoittautui vääräksi, "taustalla käytiin jotain peliä".
Ensin alkoi pyöriä huhuja, että Hjallis Harkimo harkitsisi pyrkivänsä kokoomuksen puheenjohtajaksi kesällä Lappeenrannassa järjestettävässä puoluekokouksessa.
- Kaiken täytyi kulminoitua henkilöön. Olin väärä henkilö tekemässä oikeaa politiikkaa ja saavuttamassa oikeita tuloksia. Ehkä väärään aikaan, Stubb tulkitsee kirjassaan.
Stubb arvioi, että kokoomuksen kenttä oli tyytyväinen, mutta eduskuntaryhmä napisi.
- En tiedä, millainen kuvio oli taustalla, mutta median analyysi siitä, että puolueen vanha tai keski-ikäinen eliitti oli taustalla, ei varmaan ole ihan väärä. En ollut puolueen kasvatti.
Stubb muistaa hyvin, kuinka myös presidentti Sauli Niinistön roolista spekuloitiin kulisseissa ja julkisuudessa.
- Itse en usko, että modernissa parlamentaarisessa demokratiassa tasavallan presidentti sekaantuisi päivänpolitiikkaan. Suomihan ei onneksi enää ole mikään Kekkoslandia.
"Tavoite vilpitön"
Stubb kirjoittaa, että maaliskuussa 2016 osa halusi "savustaa" hänet ulos puolueen puheenjohtajan paikalta.
- Kirjoitin muistikirjaani lyhyen merkinnän otsikolla "Huuto". Erittelin, mistä kaikkialta paine tulee. Painetta tulee hallituksen sisältä. Eduskuntaryhmästä. Oppositiosta. Mediasta. Lobbareilta. Äänestäjiltä. Kunnilta. Ministeriöistä. Ministereiltä. Komissiosta. Luottoluokittajilta. Jokaisen päätöksen kohdalla pitää ottaa huomioon ne kaikki. Puoluehallituksessa moni mietti kokoomuksen ja minun persoonani ympärillä olevaa hässäkkää.
Stubb kertoo kirjassaan, että "useammalta puoluehallituksen jäseneltä tuli ehdotus kirjeestä, jossa pyydettäisiin työrauhaa".
- Idea oli minusta hyvä, ja niin oli puoluehallituksessakin yhtä lukuun ottamatta kaikkien mielestä.
Kokoomuksen piirien ja jäsenliittojen puheenjohtajien, puoluevaltuuston puheenjohtajiston ja puolueen varapuheenjohtajien allekirjoittama kirje tuli julki 27. maaliskuuta. Kirjeessä Stubbille annettiin täysi tuki puheenjohtajana ja valtiovarainministerinä. Stubb tunnustaa, että hänestä tuntui aluksi hyvältä, että niin moni halusi tukea häntä.
- Tavoite oli vilpitön. Hyvin pian kuitenkin kävi selväksi, että kirjeen laittaminen oli ollut virhe. Työrauha ei lisääntynyt vaan heikkeni.
Stubb kirjoittaa, ettei tarkoitus ollut tukahduttaa demokratiaa, mutta "siihen suuntaan keskustelu nopeasti spinnattiin ja sopulit hyökkäsivät kimppuun".
- Myös Janne (Jan Vapaavuori) kauhisteli kirjettä Politiikkaradiossa. Muistuteltiin, että tuollaisia kirjeitä nähdään diktatuureissa. No ei.
"Kova paine"
- En ole koskaan kokenut niin kovaa painetta kuin keväällä 2016. Omaan asemaani liittyvien epäilyjen, huhujen ja myyräntyön lisäksi valtakunnanpolitiikan agenda oli tiivis aivan niin kuin syksylläkin, kansainvälisestä politiikasta puhumattakaan, Stubb tunnustaa kirjassa.
Paineen sietämistä helpotti kuitenkin se, että hän oli päättänyt luopua puheenjohtajuudesta.
- Kyse ei ollut elinkautisesta eikä edes elämästä ja kuolemasta. Sitä paitsi olin aika varma, että jos puheenjohtajuustaistelu tulisi, voittaisin sen, Stubb myöntää uskoneensa.
Eräänä lauantai-iltana Stubbin puhelin soi Schipholin lentokentän vip-tilassa. Soittaja oli Petteri Orpo, joka sanoi, että puolueen sisäisen paineen takia hänen olisi lähdettävä puheenjohtajakisaan.
- Lävitseni iski tyhjyys, Stubb kuvaa kirjassa. Hän kysyi, eikö Orpo voisi odottaa vielä vuotta. Ei voinut.
- Kouristus tuntui sisimmässä. Siihen asti ei ollut ollut hädän päivää. Petteri olisi aivan toisen kaliiperin ehdokas kuin Elina (Lepomäki) tai Hjallis olisi ollut.
"Halusin jatkaa"
Stubb kirjoittaa silti, että "ei se pahalta tuntunut".
- Tuntui ainoastaan raskaalta, sillä tiesin millainen hullunmylly olisi taas edessä. Ymmärsin hyvin myös Petterin tuskan, eikä minulla ei ole tänäkään päivänä mitään pahaa sanottavaa hänestä. Pelkkää hyvää vain. Petteri on reilu kaveri.
Stubb soitti vaimolleen Suzannelle ja kertoi, että olisi kolmatta kertaa putkeen tulossa vaalikevät.
- Aloimme rakentaa seitsemän viikon ohjelmaa, vaikka emme siinä vaiheessa edes tienneet, milloin Petteri ilmoittaisi julkisesti päätöksestään. Päällimmäisenä ajattelin puolueen parasta. Tehtäisiin samanlainen herrasmiesmäinen kampanja niin kuin aiemminkin, Stubb sanoo elämäkerrassaan.
- Jos haluaa tavoitella elämässä mukavuutta, ei kannata harkita puolueen puheenjohtajuutta. Silti halusin jatkaa. Tiesin, että kauteni puheenjohtajana loppuisi. Kyse oli siitä, miten se loppuu. En ole koskaan luovuttanut missään, paitsi kerran Tukholman maratonilla.
Kesäkuussa 2016 Lappeenrannan puoluekokouksessa Orpo päihitti Stubbin toisella äänestyskierroksella saadessaan 441 ääntä. Stubbin äänisaalis jäi 361:een.
Elämäkerrassa Stubb kuvaa ministeripestin kuormittavuutta.
- Ministerinä ollaan kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Olin ollut yhtäjaksoisesti yli 250 miljoonaa sekuntia ensisijaisesti Suomen asiaa ajava poliitikko ja vasta toissijaisesti isä, aviopuoliso, ystävä.
- Se oli hyvää aikaa, mutta jatkossa sydämeni saisi sykkiä vapaammin.
"Vääntämistä"
Puoluekokouksessa Stubb päätti vetäytyä julkisuudesta, eritoten päivänpolitiikasta. Tärkeimpänä syynä olivat "perhe ja itsesuojeluvaisto".
- En halunnut, että perheeni enää koskaan joutuisi kärsimään julkisuuteni takia. Mitä vähemmän näkyvyyttä, sen vähemmän vihapuhetta ja tappouhkauksia, Stubb perustelee kirjassa.
Hän kirjoittaa, että työtarjouksia "alkoi tulla välittömästi kansainvälisistä instituutioista ja isoilta kansainvälisiltä yrityksiltä". Stubb oli päättänyt kuitenkin katsella rauhassa.
- Suomesta emme muuttaisi mihinkään, ainakaan minun työni perässä. Täällä meillä on kaikki hyvin, lasten harrastuksista kouluun. Sen lupasin itselleni, että kansalliseen politiikkaan en enää lähde. Se oli nyt nähty, Stubb julistaa kirjassa.
Stubb avautuu paljon politiikan maailman raadollisuudesta. Politiikassa on opportunisteja, kateutta ja pikkusieluisuutta.
- Nahistelu ja vääntäminen ei tuonut elämääni sisältöä eikä onnea. Ministerin elämä on vääntämistä ja jänkkäämistä, Stubb määrittelee.
- En ollut koskaan ollut riippuvainen kansallisesta politiikasta, tulin sen ulkopuolelta. Kaltaiselleni persoonalle olisi varmaankin ollut helpompi olla vain kansainvälisissä tehtävissä. Pääministerin ja valtiovarainministerin työssä kotimaan paine nakersi elämäniloa.
13 vuotta
Stubb käy kirjassaan läpi, miten koki pääministerin ja valtiovarainministerin tehtävät rankoiksi "varsinkin näinä vaikeina aikoina".
- Pääministeriys ja valtiovarainministeriys ovat tehtäviä joista suoriudutaan ja pyritään elossa ulos. Kahden vuoden jälkeen olin elossa, Stubb kirjoittaa.
Hän kuvaa olevansa kiitollinen saatuaan toimia kolmentoista vuoden aikana ministerinä, meppinä ja kokoomusjohtajana. Kirjassa hän kertoo antaneensa kaikkensa joka päivä.
- En lähde politiikasta katkerana, vaan kiitollisena kaikesta siitä, mitä olen saanut tehdä. Oli hetkiä, joina usko meinasi loppua, mutta niistäkin selvisin aina ystävien ja perheen tuella.
Kirjansa lopussa Stubb kirjoittaa, että tällä hetkellä Lappeenrannan puoluekokous tuntuu jo kaukaiselta. Hänen vuotensa on ollut täynnä onnea ja vapautta.
- Olen pitänyt kiinni lupauksestani olla parempi isä ja aviomies. Olen perheen pyykkäri, kokki ja ykköskuski. Läsnä, Stubb kirjoittaa.
- En tiedä, minne elämän polku tulevaisuudessa vie. Sen tiedän, että tulen aina jatkamaan työtä avoimen, suvaitsevaisen ja kansainvälisen Suomen puolesta. Tekisinkö kaiken uudestaan? Ilman muuta. Kun isänmaa kutsuu, silloin mennään.