Katri Pynnöniemen mielestä perimmäinen syy Venäjän toimiin on maan tilanne. Venäjän johto on hyvin tietoinen esimerkiksi venäläisen teknologian ja palveluiden heikosta kilpailukyvystä. Myöskään Venäjän militaristinen ja nationalistinen idea ei tahdo pärjätä maailmalla *eurooppalaisen tasa-arvon tai amerikkalaisen unelman ideaalin rinnalla.
”Tässä kilpailussa Venäjä hyödyntää näiden ideaalien ’pimeää puolta’ eli ideaalin ja reaalimaailman kohtaamisesta syntyviä ristiriitaisuuksia, konflikteja sekä epäonnistumisia. *Samanaikaisesti Venäjä panostaa järjestelmällisesti oman kuvansa kiillottamiseen”, Pynnöniemi sanoo.
Omaa kuvaansa Venäjä kiillottaa esimerkiksi esiintymällä ulkopolitiikassa aloitteellisena. Se tarjoaa usein Yhdysvalloille yhteistyötä terrorismin torjunnassa, ja taannoin Putin ehdotti Donald Trumpille yhteistyötä kyberturvallisuuden parissa. Pynnöniemi arvioi tämän johtuvan Venäjän tavoitteista muuttaa kansain*välistä järjestelmää ja sen toimintaa itselleen edulliseksi.
Venäjällä esiintyy myös haluja rajoittaa so*siaalista mediaa lainsäädännöllä. Esimerkiksi maan uusi terrorismilainsäädäntö mahdol*listaa ihmisten rankaisemisen äärimielisistä some**kommenteista jopa vuosien vankeudella. Toisaalta koko internetiä Venäjän johto ei voi hiljentää, eikä sen edes kannattaisi tehdä niin, koska netti on myös hyvin kätevä paikka levittää maan tavoitteita tukevaa sisältöä.
Suomessa kenelläkään ei tunnu olevan tarkkaa kuvaa siitä, kuinka kiinnosta*vana maalitauluna Venäjä Suomea ja suomalaisia informaatiovaikuttamiselle pitää. Venäjän kaikista toimistakaan ei tiedetä. Edes sitä ei tiedetä, onko joku Natalia Lvovan sijaan palkattu trolli tai jonkun toisen trollitehtaan työntekijä trollannut suomalaisia suomeksi suomalaisissa nettikeskusteluissa. Trolli kun ei allekirjoita viestejään trollina.
Joitain selviä jälkiä informaatiovaikuttamisesta sentään on näkyvissä. Viime vuosilta muistetaan esimerkiksi Venäjän esillä pitämät lapsikysymykset. Parhaiten niistä muistettaneen viime vuosikymmeneltä tapaus, jossa venäläinen äiti sieppasi poikansa Venäjälle, josta suomalainen isä haki lapsen takaisin Suomeen konsulin autossa. Viime syksynä venäläisten vanhempien lapset haettiin huostaanottopaikasta Seinäjoelta Venäjän lähetystöön Helsinkiin diplomaattiautolla, jota edes poliisi ei saisi pysäyttää. Lopulta koko perhe palasi yhdessä Venäjälle. Tapauksien näyttävällä esiin tuomi*sella Venäjän hallinto haluaa viestiä varsinkin Suomessa asuville venäläisille, ettei Suomen viranomaisiin kannata luottaa.
Virallinen Venäjä tuntuu seuraavan herkällä korvalla Suomen puolustukseen ja Nato-suhteisiin liittyvää päätöksentekoa sekä pakolais*kriisiä. Myös Suomen suhde Euroopan unioniin nousee esiin, valeuutisissakin. Esimerkiksi Britannian brexit-äänestyksen jälkeen puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva joutui Ilta-Sanomien mukaan selven*tämään duuman puhemiehelle Sergei Naryškinille, ettei Suomessa puuhata vastaavaa *äänestystä, kuten Naryškin oli olettavinaan.
Venäläinen media oli hereillä myös viime itsenäisyyspäivänä, kun Helsingissä odotettiin levottomuuksia uusnatsin tekemän pahoinpitelyn seurauksena. Venäläisen TV5:n kuvausryhmä yritti saada haastatteluun uusnatsien johtohahmon, jolta ohjelman tuottaja olisi halunnut kysyä uusnatsien osallistumisesta Suomen seuraaviin eduskuntavaaleihin. Tapaus tuli Teema-lehdelle ilmi, koska tuottaja lähetti haastattelupyynnön väärään osoitteeseen.
Natsipäällikön haastattelusta olisi voinut syntyä venäläiselle miljoonayleisölle vaikkapa mojova otsikko ”Suomi hyväksyy natsit”. Informaatiovaikuttamisen kannalta se välittäisi Venäjälle mieluisan kuvan, että Suomen demo*kratia on niin heikko ja tyhmä, että se hyväksyy seuraavaksi varmaan pedofilian. Tällaiset mielikuvat rapauttaisivat myös suomalaisten uskoa oikeudenmukaisuuteemme.
Juuri demokratia ja vaalit tuntuvat olevan virallisen Venäjän erityisen mielenkiinnon kohteena. USA:ssa demokraattipuolueen palvelimet hakkeroitiin kesällä 2016 kesken kuumimman presidenttikampanjan. Useat tietoturvayhtiöt ja ainakin USA:n ja Saksan tiedustelu*viranomaiset ovat vakuuttuneita, että tieto*murrossa käytetyt työkalut ovat Venäjän tiedustelupalvelujen rakentamia.
Toinen demokraattipuolueen vakoilussa havaituista työkalupaketeista tunnetaan lyhenteellä APT28. Se on tuttu vieras myös Suomessa. Suojelupoliisi nosti asian vaivihkaa esiin vuosikertomuksessaan: Vuonna 2016 Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kohdistuvaan verkkovakoiluun liittyvät havainnot lisääntyivät. Suurin osa havainnoista on liittynyt APT28/Sofacy-hyökkäykseen, johon ei näytä kuuluvan mainittavaa toiminnan salaamista.
Katri Pynnöniemen mielestä vaali*hak*ke*roin*ti vaikuttaa olevan osa Venäjän agg*ressiivisia vaikuttamispyrkimyksiä, joiden kohteena on kohdemaan koskemattomuus. De*mokra*tiassa kun poliittisen vallan oikeutus nojaa vapaisiin ja rehellisiin vaaleihin. Jos vaalit on sotkettu, voiko kansa luottaa päättäjiinsä?
INFORMAATIOVAIKUTTAMISEN määrää, tehokkuutta ja vaikutuksia on käytännössä mahdotonta mitata. Sen verran laajasta ja merkittävästä ilmiöstä maailmanlaajuisesti on kuitenkin kyse, että välillä puhutaan jopa infosodasta. Ja kuten kaikkiin sotiin myös info*sotaan Suomenkin pitää varautua, olisi hyök*kääjä sitten Venäjä tai jokin muu maa.
Näyttävintä, mitä virallinen Suomi on tähän mennessä varautumisen suhteen tehnyt, on eri ministeriöiden viestintäpäälliköistä koostuvan koordinointiryhmän perustaminen. Ryhmä on ehtinyt jo saada lehtiotsikoissa nimen isku*nyrkki. Virkamiesryhmä tapaa kuukauden välein. Yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti raportoi vastikään, että iskunyrkki olisi löytänyt jo noin 20 Suomea vastaan suunnattua informaatiovaikuttamiskampanjaa. Tieto kerrottiin ensin englanninkieliselle lehdelle, jotta se saavuttaisi mahdollisimman laajan julkisuuden. Eräänlaista informaatiovaikuttamista siis sekin.
Suomi on ollut aloitteellisena luomassa kansainvälistä hybridiuhkien osaamiskeskusta, joka valtioneuvoston mukaan harjoittaa strategisen tason vuoropuhelua, tutkimusta, koulutusta, konsultointia ja käytännön harjoituksia, joilla pyritään parantamaan valmiuksia hyb*ridi*uhkien torjumiseksi. Keskukseen on sitoutunut toistaiseksi jo yli kymmenen maata, enimmäkseen EU:n alueelta. Keskuksen johto ja toimitilat tulevat Helsinkiin.
Tieto keskuksen perustamisesta on aiheuttanut ilmeisesti Venäjän hallinnossa tai sen kannattajissa vatsanväänteitä, sillä keskus on jo synnyttänyt vastatoimia, vaikka avajaisseminaarikin on vasta tulossa. Johan Bäckman rekisteröi yhdistyksen, jonka nimi on englanniksi hämäävästi samanlainen kuin virallisen keskuksen nimi. Bäckman oli asialla myös keväällä, kun keskus piti Helsingissä tilaisuutta, jossa osallistujamaat allekirjoittivat sitoumuksen osallistumisestaan. Bäckman toi parin korttelin päähän luennoimaan venäläisen na*tio*nalismin ääri-ideologin Alexander Duginin.
Johan Bäckman on keskeinen henkilö, kun puhutaan Suomeen kohdistuvasta Venäjää kos*kevasta informaa*tio*vaikuttamisesta. Valtiotieteen tohtori Bäckman esiintyy julkisuudessa sotaa käyvässä Itä-Ukrainassa sijaitsevien Donetskin ja Luhanskin maakuntien lähettiläänä.
Viime vuonna Bäckman yritti ostaa enemmistön radiokanava Love FM:stä, jolla oli jo aiemmin lähetetty Venäjän uutiset -propagandaohjelmaa. Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti lakkauttavansa kanavan toimiluvan, jos valta yhtiössä annetaan Bäckmanille. Ministeriö vetosi suojelupoliisin lausuntoon. Supon mukaan kanavan antaminen Bäckmanin käsiin vaarantaisi kansallisen turvallisuuden.
Radiokanavan ostamisen estämistä voidaankin pitää virallisen Suomen toistaiseksi selkeimpänä vastatoimena Venäjän harjoittamaan informaatiovaikuttamiseen.
MIHIN informaatiovaikuttaminen vielä tulevaisuudessa johtaa? Ja onko Suomi oikeasti tarpeeksi varautunut?
Kukaan ei tiedä. Ensi vuonna Suomessa on presidentinvaalit. Nähtäväksi jää, kiinnostaako Venäjää esimerkiksi jonkun ehdokkaan sähköpostien hakkerointi. Venäjä tosin ei ole ainoa informaatio*vaikut*ta*mis*ta tekevä valtio, ja paljon suuremman osan hakkeroinneista maailmassa tekee todennäköisesti jokin muu taho tai maa. Mutta Venäjä on iso, äänekäs ja Suomen naapurissa.
Suomi esiintyy mielellään informaatiovaikuttamisen torjunnan mallimaana, josta osoitus on hybridiuhkien osaamiskeskuskin. Suomi osallistuu myös Venäjän toimia käsitteleviin kansainvälisiin seminaareihin ja konferensseihin. Tilaisuuksia järjestetään myös Suomessa.
Olennainen kysymys on, onko näistä tilaisuuksista oikeasti jotakin hyötyä. Maanpuo*lus*t*uskorkeakoulun sotilasjohtamisen professori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen ei ole asiasta vakuuttunut. ”Seminaarit asiantuntijoille ovat toki tärkeitä, mutta tämä asia koskee kaikkia, jotka ovat tekemisissä informaa*tion kanssa”, hän sanoo.
Huhtisen mielestä Suomessa tarvittaisiin pakollista koulutusta: osaksi oppivelvollisuutta, asepalvelukseen, siviilipalvelukseen. Tietoturva ja uusien medioiden ymmärrys pitäisi saada kansalaistaidoiksi. ”Kuinka kauan me Suomessa saamme olla rauhassa? Olisi hyvä, että jos täällä alkaisi jytisemään, kaikki suomalaiset osaisivat toimia jotakuinkin oikein.”
Huhtinen huomauttaa, ettei Suomessa järjestetä tutkintoon tähtäävää koulutusta * informaatiovaikuttamisesta ja sen torjumisesta. Valtion tehtävissä tunnutaan etsivän juuri koulutusta enemmän kuin käytännön osaamista. ”Mutta jos ihmiset istuvat kursseilla ja seminaareissa, kuka sen likaisen työn tekee?”
