Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Kappas, 20 persukansanedustajaa otti ritolat eduskuntaryhmästään.
Timo Soini 3.6. Kyllä systeemin oksennusta, Helsingin Sanomia, paljon luetaan.

Olen tämän päivän aikana saanut kasakaupalla palautetta Kuukausi-liitteen jutusta, jossa käytiin läpi politiikkani Via Dolorosaa. Oli siinä myös Gloriaa.

Palaute on ollut pelkästään myönteistä, mikä on jo sinänsä epäilyttävää.

Hesarin politiikan toimituksen pinna ei kestänyt. Marko Junkkari lankesi Lännen Median ansaan ja kirjoitti arvolleen sopimattoman pakinan Soinista ja seteliselkärankaisista.

Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi.

Perussuomalaisten puoluekokous kuumentaa tunteita jo siinä määrin, että järjen valo jättää herkimmät.

Pidän loikkareita luusereina. Siksi ajoin hallitusneuvotteluissa läpi niin sanotun seteliselkärankaisten rappiopykälän kumoamisen. Historiallinen vääryys ja Kekkosen ajan politiikan rappiotila joutui tilille ja historian hämärään.

Nykyisen valemedian aikakautena minun oli pakko ottaa kantaa tähän valheeseen, joka leviää ja jota levitetään sosiaalisessa mediassa ruton lailla. Hesari häpäisi itsensä Lännen Median megafonina toimiessaan. Samaan lätäkköön lähti rypemään myös Suomen Tietotoimisto.
Tätä ei olisi voinut tapahtua legendaaristen Arto Astikaisen, Pekka Vuoriston ja Pertti Nymanin aikaan ( entisiä Hesarin ja STT:n politiikan emeritus toimittajia, laatujournalismin ajalta).
Valhe aseena on alhaisin astalo.
 

Örfil

Guest
Toxi: näistä keskustellaan nykyään kokonaan toisessa osiossa, jos et ole huomannut?

Tämän voi poistaa ja siirtää toxin postauksen sinne?
 

Örfil

Guest
Sehän on jo varattu eräälle edesmenneelle "Toinen Maailma" nimiselle julkaisulle :thumbup:
 

Örfil

Guest
Ei ole meille tullut kuin Aamis ja Masis eli Maaseudun Tulevaisuus.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Tollaselle asuinalueelle vois mennä iltasella vähän huppu päässä hiippailemaan ja valokuvaamaan.
 

Örfil

Guest
Kuinkahan monelle ei tulisi missään tapauksessa NIMBY reaktiota, jos kattava otos ja kysely järjestettäisiin, onko tästä tutkimuksia?
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Olihan tuo forumillakin kova pala monille, kun omin sanoin lievästi kehitysvammainen ilmestyi kirjoittelemaan. Bannata ois pitäny.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Kuinkahan monelle ei tulisi missään tapauksessa NIMBY reaktiota, jos kattava otos ja kysely järjestettäisiin, onko tästä tutkimuksia?
https://www.realiaasuntovuokraus.fi/ajankohtaista/kysely-paljastaa-tallaista-tyyppia-ei-haluta-naapuriksi
Inhokkinaapurien kärkikolmikkoa edustivat naapurityypit ”valittava mummo”, ”kyylääjä” ja ”bilettäjä”.
:D

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/829768/Huumeiden+kayttajia+ei+haluta+naapuriin+muuten+suvaitsevaisuus+kasvanut
Ei-toivotuimpia ryhmiä ovat edelleen huumeiden väärinkäyttäjät, henkirikoksesta tuomitut ja alkoholistit. Suuri enemmistö suomalaisista ei haluaisi heitä naapurustoon. Muita ryhmiä vierastaa reilusti alle puolet
Tuossa nyt "oikeampi" tutkimus lähimenneisyydestä.

Ei minulla kyllä ikävä ole ollut viereisessä taloyhtiössä majailleita kaupungin tukiasuntolaisia, jotka olivat lähes järjestään jonkin sortin piripäitä. Kehitysvammaisten takia ei kadonne samaan malliin tavaraa ja löydy ruiskuja lenkkipolulta tai ambulanssit/poliisit herättele pilleillään keskellä yötä.
 
Viimeksi muokattu:

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Kunhan ei asuntojen arvoon vaikuta negatiivisesti, niin anna palaa.
Ei uskalla, pelkään jaskaa.

Itsehän olen parempi ihminen: asuinalueelleni rakennettiin viime vuonna vammaisasuntola enkä tehny valitusta. Ei meillä päin tosin olekaan kämppien hinnoissa seutulisää.
 

Örfil

Guest
https://www.realiaasuntovuokraus.fi/ajankohtaista/kysely-paljastaa-tallaista-tyyppia-ei-haluta-naapuriksi:D

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/829768/Huumeiden+kayttajia+ei+haluta+naapuriin+muuten+suvaitsevaisuus+kasvanut

Tuossa nyt "oikeampi" tutkimus lähimenneisyydestä.

Ei minulla kyllä ikävä ole ollut viereisessä taloyhtiössä majailleita kaupungin tukiasuntolaisia, jotka olivat lähes järjestään jonkin sortin piripäitä. Kehitysvammaisten takia ei kadonne samaan malliin tavaraa ja löydy ruiskuja lenkkipolulta tai ambulanssit/poliisit herättele pilleillään keskellä yötä.
Aika vähän kuitenkin:

Niiden määrä, jotka hyväksyisivät naapurikseen melkein kenet tahansa, on kasvanut 7 prosentista 12 prosenttiin.
..mutta hyvä että suunta on ylöspäin.
 

Vilperi

Välimallin jätkä
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4593
Sijainti
Tampere
Parin vuoden ajan mun yläkerrassa asui nuori mimmi, jonka harrastuksiin kuului oletettavasti aktiivinen pirin vetäminen. Hienoja aikoja, ton kokemuksen jälkeen en ikipäivänä huolisi naapurikseni ihan "ketä tahansa".
 
Ylös