Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KESÄKAUSI 2018

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.


Kaleva sanoi:
Presidentti Sauli Niinistö ilmaisi keskiviikkona politiikan toimittajien lounastilaisuudessa olevansa närkästynyt muotokuvansa taustoista ja taiteilijan perusteluista.

Mediassa on käynyt ilmi, että muotokuvan kaikki palaset eivät esitä presidenttiä itseään vaan mukana on afganistanilaisen turvapaikanhakijan poski. Taiteilija Päivi Koskinen perusteli ratkaisua mediassa muun muassa sanomalla, että hän halusi muistuttaa presidenttiä siitä, että tämän tulisi kansallisena esikuvana toimia monikulttuurisemman ja suvaitsevamman Suomen puolesta.

Niinistö ei ollut taiteilijan perusteluihin ja taustatöihin aivan tyytyväinen.

–  Minusta tämän tekijän perustelut olivat luvalla sanoen vähän oudot, ja ihmettelen myös vähän mediaa tässä yhteydessä. Ensimmäinen perustelu oli ensimmäisessä mediassa, että koska Daily Mailin mukaan Niinistö on näin sanonut, niin hän päätti noin menetellä. Se jättää hieman oudon tunteen sille Niinistölle, että olisikohan ollut kiva kysyä Niinistöltä itseltään, mitä hän on sanonut eikä toimia ja tehdä juttua sillä perusteella, mitä Daily Mail hänen väittää sanoneen, Niinistö sanoi.

Niinistö ei vakuuttunut myöskään taiteilijan perusteluista toisessa mediassa.

–  Toiselle medialle tämä tekijä perusteli, paitsi Daily Maililla, että eipä ole Niinistö ottanut kantaa näihin rasismikysymyksiin. Tätäkin olisi ollut kiva kysyä minulta, olisi aika nippu tullut sitten kyllä kannanottoja samassa mediassakin julkaistuna. Ei muuta, mutta silloin jos toimii jollain perusteilla, olisi tietysti hyvä olla varma, että ne perustelut pitävät paikkansa, presidentti sanoi.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/niinisto-narkastyi-muotokuvansa-taustoista-olisikohan-ollut-kiva-kysya-niinistolta-itseltaan/795806/

Täydet pisteet Saulille tuosta närkästymisestä. Henkilöön kohdistuva asiaton arvostelu söisi kyllä ketä tahansa. Eikä presidentti ole poikkeus muista ihmisistä.

Lähinnähän tässä tuo taiteilijan tuska tulee esiin. Mikään ei ole tarpeeksi, jos on agenda mitä haluaa pakottaa. Sille alistuu taide, sille alistuu totuus. Valhekin ruokkii agendaa ja sen lähteeksi käy tulkinnat brittiroskalehtien artikkeleista.

Todenperäisyyttä ei haluta katsoa silmiin, ei edes vilkaista siihen suuntaan muotokuvatyötä esittävää, sillä se todenperäisyys ohjaa pois agendasta.

Tulkitsisin tämän taideteoksen olevan vain omanlaisensa oikeamielisyyden ja itsensä korostamisen väline. Taiteilijalle itselleen.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Tuollaiset Ruotsalan kommentit on vain jäävuoren huippu.
Huolestuttavampaa on se, että niin monet (esim. kaikki ev.lut. kirkkoon kuuluvat) jakavat tuon saman ns. "kristillisen vakaumuksen", eli mm. homofobian.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Tuollaiset Ruotsalan kommentit on vain jäävuoren huippu.
Huolestuttavampaa on se, että niin monet (esim. kaikki ev.lut. kirkkoon kuuluvat) jakavat tuon saman ns. "kristillisen vakaumuksen", eli mm. homofobian.
Rupeaa olemaan tällaisen tapauskovaisen mitta täynnä vähitellen. Tuskin ne tällaisen homouteen hyväksyvästi suhtautuvan pennejä kaipaa.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Tuollaiset Ruotsalan kommentit on vain jäävuoren huippu.
Huolestuttavampaa on se, että niin monet (esim. kaikki ev.lut. kirkkoon kuuluvat) jakavat tuon saman ns. "kristillisen vakaumuksen", eli mm. homofobian.
Olipas typerä provo.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Veikkaanpa, että ev. lut. kirkkoon tapauskovaisena kuuluvien elämän/uskonnon/maailmankatsomus on oikeasti melko lähellä liberaalikveekarismia.
Eli aika kaukana ev. lut. kirkosta.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Olipas typerä provo.
Joo, provohan se oli. Ehkä typeräkin.

Mutta tuli vain mieleen, että yhteisöön vapaaehtoisesti kuuluvat jakavat myös sen tärkeimmät arvot. Tai muuten ei ole järkeä kuulua siihen yhteisöön.
Ev. lut. kirkko on moneen otteeseen ja monella tavalla tuonut esiin esim. homovastaisuutensa. Joten...
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Liityn evluttiin takaisin, kunhan joku Kai Sadinmaa tai hengenheimolaisensa nousee arkkipiispaksi tai edes paikallisseurakunnassa korkealle. Lapsena muistan tällaisen "kapinapapin" vaikuttaneen kunnassa ja ihmiset oikeasti pitivät hänestä...no vanhoillisemmat piirit eivät -> potkut, ja sen jälkeen vanhemmillanikin meni mielenkiinto touhuun ja erottiin kirkosta.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Itse tykkään tietyntyyppisestä jazzista ja sen sivujuonteista paljonkin. Onhan sekin genre kehittynyt paljon 100 vuoden takaisesta.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Itse tykkään tietyntyyppisestä jazzista ja sen sivujuonteista paljonkin. Onhan sekin genre kehittynyt paljon 100 vuoden takaisesta.
Mää kuuntelen jazzia lähes pelkästään saksofonin ollessa soolona. Tässä linkissä jazzversio kappaleesta Mack the Knife (Moritat), eli suomeksi Puukko-Mack. Toki siinä piano ja rummutkin saavat soolonsa, mutta Rollins ja saksofoni ovat pomoja.
 
Viimeksi muokattu:

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Mutta tuli vain mieleen, että yhteisöön vapaaehtoisesti kuuluvat jakavat myös sen tärkeimmät arvot. Tai muuten ei ole järkeä kuulua siihen yhteisöön.
Ensinnäkin siitä varmaankin on satoja eri mielipiteitä mitkä ne "tärkeimmät arvot" ovat. Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ei niitä useimmille ole, eikä aihe muutenkaan ole kristinuskon keskiössä. Se on vain medianäkyvyyttä runsaasti saava detalji, jota kirkon fanaattisempi siipi myös ahkerasti omilla ulostuloillaan tuo esiin.

Eihän asiasta olla yhtä mieltä edes Ev. lut. kirkon korkeimmassa hallinnossa. Saati pappiskunnassa.

Ei puolueissakaan kaikki ole yhteisönsä linjasta yksimielisiä, vaikka niihin sentään liitytään itse vapaaehtoisesti, eikä lapsikasteella.

Toiseksi, maallistuneemmat kristityt eivät kuulu kirkkoon uskonnollisten dogmien takia. Perinne ja tapa, häät ja hautapaikka ja jonkinlainen epämääräinen usko johonkin korkeampaan riittävät. Väitän, että esim. tasa-arvoisen avioliiton osalta enemmistö kirkon rivijäsenistöstä on joko puolesta tai "ihan sama". Kielteinen osasto on vain äänekkäämpi.
Ev. lut. kirkko on moneen otteeseen ja monella tavalla tuonut esiin esim. homovastaisuutensa. Joten...
"Ev. lut. kirkko" on moneen otteeseen myös tuonut esiin homomyönteisyytensä. Riippuu keneltä kysytään.

Tällä hetkellä Kirkon sivuston mukaan papeilla on oikeus (muttei velvollisuus) vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja ja näin on myös tapahtunut. Näistä vihkimyksistä ovat fanaatikot tehneet valituksia Tuomikapituliin. Valitus voi koskea kuitenkin vain papin toimintaa, avioliitto säilyy lainvoimaisena, jos vihkiminen on oikein suoritettu.

Mutta kaiken tämänhän sinä toki tiesitkin. Oli vain astetta parempi provo.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Eihän jazzia voi mitenkään niputtaa yhteen pakettiin, ja todeta etten tykkää. Benny Goodmanin melko "easy listening" swingistä on pitkä matka ääripään fuusiojazziin. Toisaalta esim. progessakin esiintyy jazz-elementtejä.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39265
Sijainti
Semminki
En ole koskaan kokenut ongelmaa niputtaa kaikkea jazzia samaan nippuun ja todeta voi helvetti.
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Eihän jazzia voi mitenkään niputtaa yhteen pakettiin, ja todeta etten tykkää. Benny Goodmanin melko "easy listening" swingistä on pitkä matka ääripään fuusiojazziin. Toisaalta esim. progessakin esiintyy jazz-elementtejä.
Niinpä. Benny Goodmanista oli/on pitkä matka vaikka Jaco Pastoriukseen.

Mää kuuntelen molempia sujuvasti, kun sillä päällä olen.
 
Ylös