SM-Liiga 2019-2020

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Pikemminkin pitäisi pelaajistosta pappaosasto laittaa parin pelin ajaksi katsomon puolelle, kun heidän kunto ei enää näytä kestävän koko kautta.

Lisäksi Anttoni Honka pitäisi siirtää laitahyökkääjäksi, koska hän tuntuu viihtyvän paremmin hyökkäyspäässä maalin takana kuin omassa päädyssä.

Julius Nättisenkin olisi syytä herätä, koska juuri nyt hän on kaukana syyskauden tasosta.

Koko joukkueen voisi laittaa seuraavan vieraspelin jälkeen kävelemään kotiin mikäli pelaaminen ei muuten ala kiinnostaa.
Näin se on. Tuo heitto olikin siitä, että valmentaja joutuu ottamaan niskoille sen, että joukkue alisuorittaa. Joukkuetta ei voi vaihtaa, joten vähän turhan helposti se valkku aina lähtee. Ei se Virtanen niin huono ollut, että olisi pitänyt kenkiä viime kaudella.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Eipä tuo Velli-Jesse ole saanut Pelsuja lentoon. (heh)

Pistekeskiarvo huonompi kuin Nemon aikana. Taitaa olla aika sekaisin koko orkesteri. Njurmisen lähdöstä lähti ison betonin kaltainen alamäki.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ei kyllä hyvästi mene Pelicanseilla ja Jypillä. Ihan on purjeissa kumpikin.

Ja hyvän kriisin ovat saaneet sisäisesti päälle Lappeenrannassakin apuvalmentajan mauttoman kyselyn takia.
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Ei kyllä hyvästi mene Pelicanseilla ja Jypillä. Ihan on purjeissa kumpikin.

Ja hyvän kriisin ovat saaneet sisäisesti päälle Lappeenrannassakin apuvalmentajan mauttoman kyselyn takia.
Jypin kottaamisen ansiosta Kalpalla on vielä hyvä mahdollisuus napata kotietu sääliplayoffseihin ja päästä vielä sen jälkeen lähettämään JYP aikaiselle kesälomalle.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jypin kottaamisen ansiosta Kalpalla on vielä hyvä mahdollisuus napata kotietu sääliplayoffseihin ja päästä vielä sen jälkeen lähettämään JYP aikaiselle kesälomalle.
No sitä ei kannata odottaa. KalPan rosterilla jo sääleihin pääsy on saavutus. Siihen loppuu se laulu.
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
No sitä ei kannata odottaa. KalPan rosterilla jo sääleihin pääsy on saavutus. Siihen loppuu se laulu.
Nykykuntoisen Jypin pudottaisi sääliplayoffseissa jatkosta jopa moni mestisjoukkue ja liigajoukkueista JYP pystyisi pudottamaan korkeintaan Saipan ja Pelicansin, eli kyllä Kalpa pystyy Jypin pudottamaan jatkosta sääliplayoffseissa.

Puolivälierissä Kalpa viimeistään putoaisi jatkosta, koska silloin vastaan tulisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä Kärpät.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Joka vuotinen tyhjennysmyynti on taas alkanut "paremman tulevaisuuden toivossa" eli rahaa säästäen ja samalla kusten kausikorttien omistajien muroihin. Sport menetti jo DeSousan, parhaan pistemiehen. Pelicans sitten tyhjensi koko takaressun ja Lintuniemi lähti kuten myös Miihkaili Teppo etc. Saipasta lähti hurri yms. TPS luopui parista sällistä, mutta joutui ottamaan veskarin Tirrosen loukkaannuttua.

Kilpeläisen statuksesta ei tietoa kauanko poissa. Pitää vähän tutkia. Ässät kyllä teki Perhosesta reikäjuustoa viimeksi.

Jahas, vko 5 ilmoitettu näin.
Sairastuvalla on tällä hetkellä neljä pelaajaa:

#16 Joni Ikonen, hyökkääjä. Kausi päättynyt loukkaantumiseen.

#37 Eero Kilpeläinen, maalivahti. Arvioitu paluuajankohta: Lähiaikoina.

#51 Ryan Wilson, puolustaja, Arvioitu paluuajankohta: Viikoilla 7-8.

#55 Lasse Lappalainen, puolustaja. Arvioitu paluuajankohta: Lähiaikoina.
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
TPS kairasi voiton nuha-IFKsta ja samalla Ässättimet hävisi kotona Kertsille. Tulee merkitykselliset back-to-back Tepsin ja Ässiin välillä. 12 pisteen matsit. 😳
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Miksi Julius Hongalla oli Leijona-paita päällä Globenissa? Tre Kronor olisi sopinut paremmin. Noin passiivinen ja kuitenkin huolimaton pelaaja on vaarallinen omalle joukkueelle. Ei edes divaritasoa. Huh huh.🙄
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Jukurit tyhjensi pajatson, Kerhosta lähti Lucenius, ja Maha-Jutti lähti Kärppiin. Epätoivoista hommaa Oulussa. Vielä Annunen imuroimaan nollakulman vedot sisään, niin siinähän se pöytä on muille katettu.
 
Koso

Unsung User
Liittynyt
12.4.2001
Viestit
133
Sijainti
Luoto
Jukurit tyhjensi pajatson, Kerhosta lähti Lucenius, ja Maha-Jutti lähti Kärppiin. Epätoivoista hommaa Oulussa. Vielä Annunen imuroimaan nollakulman vedot sisään, niin siinähän se pöytä on muille katettu.
Justus on statiskiikassa kovan vahva. Varsin pressin alla torjuu hyvin.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
KalPa hävisi Äijjässuolla niukinnaukin niukasti 0-7.

Perhonen ei saanut edes vetskaria tai silmiä kiinni.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Miksihän Liiga-joukkueet palkkaa tällaisia kädettömiä väkivaltaisia keijoja joukkueisiinsa, kuten tämä Lukon Nemecekki? Vois pistää loppukaudeksi huilille. Tai suoraan antaa fudut ja haastaa siviilioikeuteen.
 
henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2217
Hän ei kyllä varsinaisesti tehnyt mitään väärin. Vaihteeksi yksi junnu eli vielä junnupelejä ja taklaus yllätti. :alppu:
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Hän ei kyllä varsinaisesti tehnyt mitään väärin. Vaihteeksi yksi junnu eli vielä junnupelejä ja taklaus yllätti. :alppu:
Liiga on takuuvarmasti täysin toista mieltä ja lätkäisee Nemecekille tämän kauden pisimmän pelikiellon.

On hyvin todennäköistä, että Nemecek saa vähintään 10 ottelun pelikiellon varsinkin kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun hän syyllistyy vastaavanlaiseen temppuun.

Mitä tulee itse taklaukseen, niin Nemecek ensinnäkin käytti tarpeettoman paljon voimaa taklaukseen ja se myös osui päähän, eli kaikkea muuta kuin puhdas taklaus.

Jopa Lukon päävalmentaja Pekka Virta on tuominnut Nemecekin taklauksen ja se kertoo paljon taklauksen puhtaudesta, koska Pekka Virta yleensä pikemminkin kyseenalaistaa omien pelaajiensa saamat ulosajot kuin myöntää tuomarien olleen oikeassa.
 
Kertoo lähinnä siitä nykykulttuurista suomikiekossa, joka on näihin taklauksiin johtanut. Enää ei tarvitse varoa avojäätaklauksia, kun niitä ei juurikaan ole, kun tulee niin herkästi ulosajoa ja pelikieltoa. Nemecekin taklaus otti varmasti vähän päähän kiinni, mutta ei ollut päähän kohdistunut. Siinä on se olennainen ero. Suomessa on otettu tämä hölmö linja, jossa päähipaisut on aina ulosajo ja pelikieltoja, ihan sama mihin se taklaus kohdistuu.
 
Sinänsä kummaa että Lukon valmentaja ei hyväksynyt tätä taklausta, vaikka nobodyt huuteleekin netissä neitikiekosta.
 
Ylös