Formula 1 - 2019 - 17 - Japanin GP

Marussia

Well-known member
Liittynyt
7.1.2014
Viestit
745
Autosportin foorumi on aivän käsittämätöntä luettavaa. 99% keskittyy väittämään että lewsistä kusetettiin ja taktiikka oli niin väärin. Valtsua hyvä että
edes mainitaan sivulauseessa, aivan kuin ei olisi edes kisassa ollut. Ja jos oli niin taatusti voitti ilman ansiotaan, vähintään olisi pitänyt päästää
jotenkin kinkku ohi. Kyllä britit on katkeria, brexit varmaan pistää päät sekaisin.
No eipä tuo yllätä.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Hamiltonille nyt tuli tässä kilpailussa vaihe, jossa voitto tuli hänen käsiinsä. Ei olisi muuta vaatinut kuin todeta, että enpäs muuten pysähdykään enään.

Ei sitten kuitenkaan lähtenyt tappelemaan tiimin ohjeita vastaan, ja sitä että hän tuohon tilanteeseen oli päätynyt, kun Bottaksella vastattiin Vettelin taktiikkaan.

Ainahan nämä tiimi päätökset voivat olla suosiollisia suuntaan tai toiseen, ja tällä kertaa Bottas pääsi nauttimaan taktiikkasuosiosta, kun Hamiltonin mestaruutta ei tarvitse enää varmistella.
Hamiltonilta olisi loppuneet renkaat ja Bottas olisi ajanut Hamiltonin kiinni pehmeillä viidessä kierroksessa, jos olisi halunnut.

Kisaa johtava nauttii paremmasta taktiikasta ja eihän Hamilton edes saanut juuri huonompaa taktiikkaa.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Hamiltonilta olisi loppuneet renkaat ja Bottas olisi ajanut Hamiltonin kiinni pehmeillä viidessä kierroksessa, jos olisi halunnut.
Ohitus olisi pitänyt kuitenkin tehdä.

Perjantai harjoitusten aikaan jo oli sellainen kutina, että tämä kisa menee Bottakselle, mutta en viitsinyt sitä huonon karman vuoksi julistaa.
 
ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Jos renault on jo monta kisaa huijannut automaattisella jarrubalanssinsäädöllä, niin miten hitaita ne olisi ilman sitä? :D Tuollaista epäillään tällä hetkellä.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Ohitus olisi pitänyt kuitenkin tehdä.

Perjantai harjoitusten aikaan jo oli sellainen kutina, että tämä kisa menee Bottakselle, mutta en viitsinyt sitä huonon karman vuoksi julistaa.
Kuluneet renkaat mahdollistaa ohituksen. Ainakin useiden lähteiden mukaan renkaat eivät olisi kestäneet kilpailukykyisinä. Vai miksi Mersu ei sitå yrittänyt? Olisi vaikka pakottanut Bottaksen kärkeen tallimääräyksellä ja Hamilton toiseksi.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Kuluneet renkaat mahdollistaa ohituksen. Ainakin useiden lähteiden mukaan renkaat eivät olisi kestäneet kilpailukykyisinä. Vai miksi Mersu ei sitå yrittänyt? Olisi vaikka pakottanut Bottaksen kärkeen tallimääräyksellä ja Hamilton toiseksi.
Lahjavoitolta se olisi sitten näyttänyt vielä selvemmin Bottaksen kannalta, jos Hamilton hänet olisi laskenut ohi. Mutta se olisi mahdollistanut Mercedesille kaksoisvoiton. Nyt Hamilton joutui siihen epäkiitolliseen asemaan, missä Bottas aiemmin oli, että kilpailun lopussa tuoreilla renkailla pitäisi ohittaa Ferrari, mutta ei vaan pääse suoralla ohi.
 
YaZka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2002
Viestit
954
Sijainti
Tampere
Hamiltonilta olisi loppuneet renkaat ja Bottas olisi ajanut Hamiltonin kiinni pehmeillä viidessä kierroksessa, jos olisi halunnut.
RIC med renkailla ajettiin alussa painavalla autolla 29-kiekkaa.

GAS-HUL-STR vaihto mediumeihin 18/19-kierroksella ja ajelivat niillä maaliin, eli n. 33-kiekkaa mediumeilla.

HAM kävi pitillä 21 kierroksella ja olis kyllä helposti ajellu niillä maaliin sen 30-kiekkaa, jos talli olis ollu hereillä.

Outo taktiikka Meseltä, ksksoisvoittoo tarjottiin, mutta taktiikkaosastolla ei nyt ihan kaikki ollu hereillä.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Lahjavoitolta se olisi sitten näyttänyt vielä selvemmin Bottaksen kannalta, jos Hamilton hänet olisi laskenut ohi. Mutta se olisi mahdollistanut Mercedesille kaksoisvoiton. Nyt Hamilton joutui siihen epäkiitolliseen asemaan, missä Bottas aiemmin oli, että kilpailun lopussa tuoreilla renkailla pitäisi ohittaa Ferrari, mutta ei vaan pääse suoralla ohi.
Eli pidät tätä lahjavoittona? Hamiltonin voittohan olisi vasta ollutkin lahjavoitto, kun kisan huonompi kuski saisi paremman taktiikan.
 
Viimeksi muokattu:

Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
2635
Eli pidät tätä lahjavoittona? Hamiltonin voittohan olisi vasta ollutkin lahjavoitto, kun kisan huonompi kuski saisi paremman taktiikan.
Tuuri oli jälleen kerran Hamiltonin puolella, mutta talli puuttui peliin ja antoi voiton Bottakselle.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Tuuri oli jälleen kerran Hamiltonin puolella, mutta talli puuttui peliin ja antoi voiton Bottakselle.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kritiikkia-esittanyt-lewis-hamilton-vahvisti-mercedeksen-taktiikan-oikeaksi-toto-wolff-valmistautui-antamaan-tallimaarayksen-valtteri-bottaksen-hyvaksi/7587762#gs.9iq44d

Toton mukaan renkaat eivät olisi kestäneet taistelua edes Vetteliä vastaan 1. pysähdyksen taktiikalla. Se, että jotkut ajavat hurjiakin kierroksia, ei tarkoita renkaan kestävän muilla samaan tapaan. Rengaskulutukseen vaikuttaa paljon ajettava vauhti ja Hamilton repi renkaista Vetteliä vastaan. Hamilton olisi joutunut päästämään tallimääräyksellä siinä tapauksessa Bottaksen ohi, kuten on toimittu aiemikin tällä kaudella eli talli tiesi renkaan loppuvan aiemin, koska näin ei toimittu.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pelasiko-mercedes-voiton-valtteri-bottakselle-asiantuntijalta-suora-tyrmays-hamilton-olisi-ollut-helppo-maalitaulu/7587642#gs.9iovff

Oikarinen sanoi lähetyksessä myös sen, että tallit tietävät nykyään renkaiden rajat aika hyvin. Renkaan vauhti romahtaa kierroksessa aivan älyttömästi ja sitä tallit pyrkivät välttämään. Katsojista näyttää renkaissa olevan paljonkin vauhtia jäljellä, mutta kierros pari lisää, vauhti voi romahtaa. Otettiinhan Bottaskin sisään silloin kuin vauhtia piisasi, mutta kuinka pitkään sitä vauhtia olisi ollut?
 
Viimeksi muokattu:

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Huomasi haastattelussa kisan jälkeen ettei Valtteri enää luota talliin samalla tavalla kuin ennen. Varmisti monesti radion kautta, että Lewis todellakin tulee vielä sisään. Enpä ihmettele.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Huomasi haastattelussa kisan jälkeen ettei Valtteri enää luota talliin samalla tavalla kuin ennen. Varmisti monesti radion kautta, että Lewis todellakin tulee vielä sisään. Enpä ihmettele.
Saman pistin myös merkille. Hamilton ei myöskään onnitellut julkisesti Bottasta. Itse toivon, että palaveri Singaporen jälkeen (aika-ajo/kisatapahtumat) tarkoittaa Bottaksen nyrkinlyöntiä pöytään. Ihmetytti myös Hamiltonin lausunnot jostain 0.5s imuavusta harjoituksissa. Tälläistä päänaukomistahan oli niinä aikoin Rosbergin kanssa, kun välit tulehtuivat.
 
Mutta twitterissä kyllä kehui Valtteria.

https://twitter.com/LewisHamilton/status/1183360829607071746
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kritiikkia-esittanyt-lewis-hamilton-vahvisti-mercedeksen-taktiikan-oikeaksi-toto-wolff-valmistautui-antamaan-tallimaarayksen-valtteri-bottaksen-hyvaksi/7587762#gs.9iq44d

Toton mukaan renkaat eivät olisi kestäneet taistelua edes Vetteliä vastaan 1. pysähdyksen taktiikalla. Se, että jotkut ajavat hurjiakin kierroksia, ei tarkoita renkaan kestävän muilla samaan tapaan. Rengaskulutukseen vaikuttaa paljon ajettava vauhti ja Hamilton repi renkaista Vetteliä vastaan. Hamilton olisi joutunut päästämään tallimääräyksellä siinä tapauksessa Bottaksen ohi, kuten on toimittu aiemikin tällä kaudella eli talli tiesi renkaan loppuvan aiemin, koska näin ei toimittu.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pelasiko-mercedes-voiton-valtteri-bottakselle-asiantuntijalta-suora-tyrmays-hamilton-olisi-ollut-helppo-maalitaulu/7587642#gs.9iovff

Oikarinen sanoi lähetyksessä myös sen, että tallit tietävät nykyään renkaiden rajat aika hyvin. Renkaan vauhti romahtaa kierroksessa aivan älyttömästi ja sitä tallit pyrkivät välttämään. Katsojista näyttää renkaissa olevan paljonkin vauhtia jäljellä, mutta kierros pari lisää, vauhti voi romahtaa. Otettiinhan Bottaskin sisään silloin kuin vauhtia piisasi, mutta kuinka pitkään sitä vauhtia olisi ollut?
Se on juuri näin. Hyvä postaus! 👍
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5105
Huomasi haastattelussa kisan jälkeen ettei Valtteri enää luota talliin samalla tavalla kuin ennen. Varmisti monesti radion kautta, että Lewis todellakin tulee vielä sisään. Enpä ihmettele.
Ruutulipun jälkeen Bottas kuittaili myös Jamesille: "Hi, James, it's Valtteri. Well done."
 
Freak

Well-known member
Liittynyt
13.4.2012
Viestit
2476
Sijainti
Botniaringin ja Kemoran välimaastossa
RIC med renkailla ajettiin alussa painavalla autolla 29-kiekkaa.

GAS-HUL-STR vaihto mediumeihin 18/19-kierroksella ja ajelivat niillä maaliin, eli n. 33-kiekkaa mediumeilla.

HAM kävi pitillä 21 kierroksella ja olis kyllä helposti ajellu niillä maaliin sen 30-kiekkaa, jos talli olis ollu hereillä.

Outo taktiikka Meseltä, ksksoisvoittoo tarjottiin, mutta taktiikkaosastolla ei nyt ihan kaikki ollu hereillä.
Kimi ajoi mediumeilla 15 kiekkaa ennen kuin vaihtoi hardeihin. Magnussen ajoi 17 ja gio 18 kierrosta eli kaikilla ei vaan kestä renkaat samalla tavalla.
 
Ylös