Turkin MM-ralli 18.-20.9. 2020

JTH

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
695
Kuten ralliselostuksessa mainittiin, tämän vuoden lyhyessä sarjassa powerin pisteet korostuvat melkein liikaakin. Eli tälle vuodelle olisi kyllä voinut pudottaa sitä power pistesaalista.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14527
Sijainti
Tampereen lenkki
Kuten ralliselostuksessa mainittiin, tämän vuoden lyhyessä sarjassa powerin pisteet korostuvat melkein liikaakin. Eli tälle vuodelle olisi kyllä voinut pudottaa sitä power pistesaalista.
En ymmärrä. Prosentuaalisesti powerin pisteitä on jaossa saman verran, oli ralleja 7 tai 14. Paitsi tietysti tällä kaudellahan power stageja on ollut yksi vähemmän, kun Meksikosta peruttiin koko sunnuntai.

Lisäksi, kauden sääntöjä laatiessa ei varmasti ollut tiedossa, että kausi typistyy puoleen, eikä sääntöjä oikein voi alkaa muuttamaan kesken kautta!
 

sasha

Well-known member
Liittynyt
17.5.2019
Viestit
220
Kyllä powerilta pitää saada edelleen pisteet. On jännää seurattavaa loppuun asti.
Toki se terveisten ajeleminen ei ole hääviä. Voisiko sellainen sääntö lisätä intoa, että eniten pohjia ajanut saisi vielä vaikka yhden lisäpisteen?
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14527
Sijainti
Tampereen lenkki
Kyllä powerilta pitää saada edelleen pisteet. On jännää seurattavaa loppuun asti.
Toki se terveisten ajeleminen ei ole hääviä. Voisiko sellainen sääntö lisätä intoa, että eniten pohjia ajanut saisi vielä vaikka yhden lisäpisteen?
Tänakit ja muut köröttelisi edelleen, koska 5 pistettä powerilta on suurempi investointi kuin se yksi lisäpiste. Lisäksi jos keskeyttää pitkän päivän alussa, niin on muutenkin mahdotonta enää vikana päivänä saada koko rallin pätkäkuninkuutta itselleen.

Sen sijaan jos joka pätkän voitosta saisi pisteen, se tekisi vaikka yleisöpätkistä vähän mielenkiintoisempia...toki sitten voisi olla teoriassa mahdollista että rallissa olisi 27 erikoiskoetta, joku voittaisi niistä ekat 26 ja sitten keskeyttäisi, mutta saisi enemmän pisteitä kuin rallin voittanut!
 

petttu

Well-known member
Liittynyt
11.1.2018
Viestit
113
joten aktuaalisesti Neuville sai ajaa 8 minuuttia Ogierin perässä.
Joo mutta eikös se sitten tarkoita, että Tänak lähti ajamaan vähintään 4min luultavasti 6min Neuvillen "jälkeen"? Jolloin noh toki 4-6min pohjista on silti paljon, mutta kyllähän nuo "poweri" ajajat ovat ennenkin jääneet 1-2 min pohjille (tämän mittaisilla pätkillä), kun ovat ajelleet sunnuntai ajoa. Mutta kysymykseksi jää jäikö Evanssin eteen "pölyttämään" vai päästikö hänetkin vielä ohi, jos päästi silloinhan Tänak ajoi "normi" sunnuntai ajoa eikä sinänsä hidastellut normaalia enemmän, mutta sitten taas kaitpa Tommi olisi valittanut siitä eikä tuosta Tänakin ajasta. Ja vaikka olisi jäänyt pölyttämään, niin jossain vaiheessa oli silti Evanssin päästänyt edelle).
Lähinnä siis, että ajoiko Tänak oikeasti "10m hitaasti" vai ihan "normi hitaasti", eli siis oliko Tommin valitus tässä tapauksessa täysin turha?
 

JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Jos Tänakin kikkailu olisi hidastanut tai häirinnyt kilpakumppaneita, olisi virolainen saanut varmasti rangaistuksen ja kilpakumppaneille olisi isketty joku ”nominal time” pätkälle. Eli joo, Tommi valittaa tyhjästä.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14527
Sijainti
Tampereen lenkki
Joo mutta eikös se sitten tarkoita, että Tänak lähti ajamaan vähintään 4min luultavasti 6min Neuvillen "jälkeen"? Jolloin noh toki 4-6min pohjista on silti paljon, mutta kyllähän nuo "poweri" ajajat ovat ennenkin jääneet 1-2 min pohjille (tämän mittaisilla pätkillä), kun ovat ajelleet sunnuntai ajoa. Mutta kysymykseksi jää jäikö Evanssin eteen "pölyttämään" vai päästikö hänetkin vielä ohi, jos päästi silloinhan Tänak ajoi "normi" sunnuntai ajoa eikä sinänsä hidastellut normaalia enemmän, mutta sitten taas kaitpa Tommi olisi valittanut siitä eikä tuosta Tänakin ajasta. Ja vaikka olisi jäänyt pölyttämään, niin jossain vaiheessa oli silti Evanssin päästänyt edelle).
Lähinnä siis, että ajoiko Tänak oikeasti "10m hitaasti" vai ihan "normi hitaasti", eli siis oliko Tommin valitus tässä tapauksessa täysin turha?
Menee tosi epäselväksi. Koitetaan vähän pistää nippuun nyt.

Pätkälle lähdettiin lauantain käännetyssä järjestyksessä. https://www.ewrc-results.com/entries/60436-rally-turkey-marmaris-2020/?leg=3

Tänak, ...., Rovanperä, Evans, Ogier, Loeb, Neuville. Eli siis vaikka Evans voitti kisan, hän oli lauantain tuloksissa vasta neljäs.

Ennen pätkän alkua Tänak istui tien sivussa pelti pystyssä ja tuli lähtöön niin paljon myöhässä että starttasi Ogierin ja Loebin välissä. Lähtöväli oli 4 minuuttia. Normaalisti Loeb olisi ajanut 4 minuuttia Ogierin perässä ja aamun vedon perusteella pöly oli paha ongelma. Tänakin starttaaminen tuossa välissä ja alkuun pysähtyminen antoi siis 4 minuuttia aikaa aiempien autojen pölyn hälvenemiseen. Aiemmin sanoin että suurimman edun olisi saanut Neuville, mutta se olikin Loeb joka sieltä ensin tuli.

Tänak jäi pohjista 10 minuuttia eli tästä oli varmasti 8 minuuttia paikallaanoloa ja sitten 2 minuuttia ajamalla hidastelua. Tänakin jälkeen starttasi Tidemand, eli ketään WRC-kuskia ei häiritty hidastelun pölyllä.
 

petttu

Well-known member
Liittynyt
11.1.2018
Viestit
113
Menee tosi epäselväksi. Koitetaan vähän pistää nippuun nyt.
Niin tietenkin, päässä ajattelin, että se lähtöjärjestys olisi muutettu jo huollon jälkeen vallitsevaan tilanteeseen.
Mutta siis joo eli se luultavasti menikin juuri sillä tavoin, että Tänak teki sen ylimääräisen "raon" ja sen jälkeen odotti ne vikat WRC autot (Loeb, Neuville) jonka jälkeen lähti perään (tosin saattoi odottaa minuutin lisää, vielä ettei itse ajella Neuvillen pölyissä). Joka tapauksessa omasta mielestä Tommin valitus oli aikalailla turha, sillä aikalailla samaa aikaahan mm. Tänak ajeli jo Tommin tiimissä vastaavassa tilanteessa (kun en usko, että 8min paikallaan seisomisesta Tänak sai mitään hyötyä Powerille).
 
Ylös