A-ryhmän jutustelu

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Tuskin puhtaasti ajamalla kuitenkaan🤔
Ajamalla. Tosin, Suomen mestaruudet jo ennen Pohjolaa varmistaneet Timo Heinonen (B-ryhmä) ja Risto Buri (A-ryhmä) jättivät kisan väliin, joka osaltaan harvensi kovien haastajien lukumäärää. Lisäksi Palmqvistille riitti B-ryhmän SM-hopean varmistamiseksi pelkkä maaliin ajaminen ja ryhmässään SM-pisteille sijoittuminen, joten hänelläkään ei ollut motiivia lähteä riskeeraamaan tulevaa mitalia yleiskilpailusijoituksen kustannuksella.

Arpiainen oli tosiaan Metrolla täysin ylivoimainen ja ajoi joka pätkälle pohjat ennen keskeytystään vaihdelaatikkorikkoon EK6:lla. Jäljellä olleilla kuudella pätkällä (yht. 12 EK:ta, EK10 peruttiin) Mikko ajoi pohjat viidesti, Basti kerran. Keliolosuhteet vuoden 1986 Pohjolassa olivat muuten aika poikkeukselliset; yleensä kyseessä oli talvikisa (ajettiin perinteisesti marras-joulukuun vaihteessa), mutta 1986 ei lumesta ja pakkasesta ollut tietoakaan. Tiet olivat karmeassa kunnossa ja VM kirjoitti kisaraportissaan (VM 1/87):

Rallivuoden 1986 päätös tapahtui sateessa ja myrskyssä. Näin leutoa marraskuun viimeistä viikonloppua ei löydy kuin kaksi kertaa sadassa vuodessa, joten ainakin seuraavat viisi vuosikymmentä pitäisi talvirallien kilpailukausi päästä alkuun Pohjolan lumessa ja pakkasessa.

...

EK viitonen oli hirveässä kunnossa. Joku totesi ettei edes Akropolis-rallissa saa näin huonoilla teillä ajaa.
 
Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
644
EK viitonen oli hirveässä kunnossa. Joku totesi ettei edes Akropolis-rallissa saa näin huonoilla teillä ajaa.
Palmqvist varmasti on ajellut rauhallisesti. Siitä huolimatta liejuisilla teillä B-ryhmän nelivetoinen Quattro A2 vs. A-ryhmän etuvetoinen 1,3-litrainen Uno Turbo ei ole kovin tasaväkinen pari. Suntta on lyönyt löylyä ihan tosissaan, että eroa on saatu 1:29.

Kuivalla asfaltilla tuo Uno varmaan ehtisi A-ryhmän Audi 80 quattroille. Marraskuun lopun kurassa luulisi kuitenkin nelikolla pääsevän aika lailla paremmin. Lindholm jäikin Audilla vain 26 sekunnin päähän, Esa Saarenpää jäi samanlaisella Audilla 2:10.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
Huonoissa oloissa toisaalta korostuu kuskin taidot ja auton tehojen merkitys vähenee. Lisäksi kyseessä oli pimeä ralli? Silloin ei voi muutenkaan ulosmitata auton täyttä suorituskykyä vaan korostuu tien tuntemus tai sen lukemisen taito.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
Martin Holmesin toimittamassa Pirelli World Rallying 17-kirjassa (eli kauden 1994 vuosikirjassa) oli mielenkiintoinen juttu, jossa sen hetken tehdastallien (Ford, Mitsu, Subaru ja Toyota) pääinssit vertailivat työskentelyä eri huippukuljettajien kanssa. Ihan mielenkiintoista tarinaa.

Tämä artikkeli on hyvä kerrata kun puhuttiin tuossa hetki sitten siitä miten Salonen ei sopeutunut Galanttiin 1991 ja toisaalta mitä Lasse Lampi sanoi Kristian Sohlbergin haastattelussa siitä että Lancerin kehitystyöstä ei tullut mitään kun kuskit veivät autoa eri suuntiin ja on parempi että yksi kuljettaja kehittää auton valmiiksi ja sitten kuskit tekevät vain hienosäätöjä. Schwarzillahan on ollut yllättävän moderni ajotyyli (jarrutetaan kerralla mutkaan, ei jarruteta vasurilla mutkassa, käännetään auto kerralla tiukasti ja sitten kaasulle). Kennethillä taas hyvinkin etuvetokoulukunnan tyyli polkea paljon vasemman jalan jarrua ja ajaa pyöreetä linjaa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Like
Reaktiot: DC

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1394

Tommi Mäkinen on tästä aiheesta todennut englanniksi näin:

"When you drive, you must learn the vehicle, to understand how the car wants to go fastest. It's not a question of having one car built for you, that's not true, because the car has so many possibilities, so many set-up possibilities. If the driver is clever enough, he will understand how the car wants to go fast. He might be able to change the set-up, but he also be able to change his driving style to follow the way the car goes fastest. Those drivers keep winning titles".
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Jm Sm 1982 Suonenjoki. Top 10 sijoituksen ajoi(kova!). Baby blue auton väri. (TM/VM tarra ovessa?) 11 vuotiaana olin paikalla. Näillä muistikuvilla mennään..
jokkismikko.JPG

Lopputuloksena tosiaan A-finaalin viimeinen sija, yllä kerrotusta syystä. Auton värin ja TM-tarran muistit oikein!

Sivuhuomiona: vuoden 1982 Jokkiksen SM-kisoja kerääntyi Suonenjoen Ritomäen rallicrossradalle seuraamaan vaatimattomasti 9000 katsojaa 🤪
 
henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1347
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Sivuhuomiona: vuoden 1982 Jokkiksen SM-kisoja kerääntyi Suonenjoen Ritomäen rallicrossradalle seuraamaan vaatimattomasti 9000 katsojaa 🤪
Aivan offtopic, mutta mitenkähän lukema vertautuu vuoden 1992 EM-crossiin? Jonkunmoinen tungos oli Ritomäessä sillonkin.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Aivan offtopic, mutta mitenkähän lukema vertautuu vuoden 1992 EM-crossiin? Jonkunmoinen tungos oli Ritomäessä sillonkin.
Sitä ei tarina valitettavasti kerro, mutta jos VM:n kisaraportissa (VM 6/92) olevasta kuvasta (2-divisioonan A-finaalin lähdöstä) pitäisi jotain päätellä, niin ei sitä yleisöä ainakaan yhtään vähemmän ole ollut kuin jokkiskisassa. On todella tungosta katsomossa.

Ja vaikka kesä 1992 toki lämmin olikin, niin Suonenjoella on kyllä siitä huolimatta käynyt yksi jos toinen hieman turhan lämpimänä. VM:n otsikkokin oli "Hullut pois radalta!!". Ensin 1-divisioonan C-finaalin keskeyttämään joutunut Risto Ahrikkala oli viskonut kypäräänsä ja ajohanskojaan ja tästä meno vain parani:

B-finaalissa rajuilla otteillaan peltiseppien suosikkipojaksi kohonnut Jussi Rasku työnsi ensimmäisissä mutkissa vierellään roikkuneen Gunnar Kittilsenin pitkälle ulos. Siitäkös norjalainen kimmastui, ja kun nyrkinheiluttelut eivät saaneet Raskua hämääntymään otti Kittilsen seuraavalla kierroksella järeämpiä apuvälineitä. Kun Rasku ohitti radan keskialueella murjottaneen norjalaisen tämä viskasi kivellä suomalaisen ajokkia onnekseen kuitenkaan osumatta Raskun muutenkin kolhittuun autoon.

Ja kun tunnelmaan päästiin, niin viikonlopun viimeisessä startissa saatiin myös kunnon loppuhuipennus:

A-finaali alkoi sähäkästi. Schanche, Gollop ja Rantanen painuivat lähes rinnakkain ensimmäiseen mutkaan. Schanche oli mutkasta ulos tultaessa lievässä johdossa, mutta sitten hän luisti pehmeälle ja spinnasi. Pekka Rantanen syöksyi kärkeen Gollop perässään. Finalistien aloittaessa toista kierrosta ulosajanut Schanche juoksi kilpailijoiden eteen keskelle rataa aiheuttaen Rantasen ulosajon sekä erän keskeyttämisen punaisella lipulla. Tunteet kävivät epätietoisen kuumana useammassa varikkoleirissä. Schanchea väistäessään kaikki muut paitsi Tommy Kristofersson olivat teloneet autojaan sen verran, että tuomaristo antoi huolloille ylimääräistä aikaa parsia pelejä kuntoon. Toiseen lähtöön pääsivät kaikki muut paitsi Schanche.

Hyvä meininki!
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C

IL 25.10.1989

Tämä oli ainakin itselleni ihan uusi juttu. Reijo Tujusen toimittamassa Moottoriurheilun vuosi 1988 -kirjassa kerrotaan Sundströmin siirtyvän kaudeksi 1989 Lancialle ja näemmä vuotta myöhemmin on ollut vahvaa vientiä toiseen suurtalliin. Kauden alku olisi ollut haastava (varsinkin kun Ruotsi peruttiin), mutta Suntta TTE:n Celicalla Suurajoissa 1990... ai että.
 
RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
518
Sijainti
Tallissa
Miksiköhän tämä ei toteutunut?
Tuon paikan ja ohjelman vei Armin Schwarz, olisikohan Saksan maahantuojan tuella? Japanilaiset tuntien tuollainen uutinen ei ainakaan edistä neuvotteluiden maaliin saamista, sikäli jos sellainen heidän korviin on kantautunut.
 
  • Like
Reaktiot: DC

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
522
Sijainti
pk.seutu
Sundströmin ura on kaikkinensa hyvin mielenkiintoinen. Lähtökohtaisesti kaiken piti olla kunnossa, mutta piippuun jäi. Kyseessä taisi kuitenkin olla yksi sukupolvensa lahjakkaimmista ja taitavimmista kuskeista.
Paljon sitä puhutaan ja huhutaan. Että humppajuoma olisi maistunut vähän turhan hyvin. Mikä sitten on totta ja mikä ei.
Sunttahan kuului myös niihin ns. vanhan liiton kuskeihin, jotka koko uransa ajan manageroivat itse itseään.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
14534
Sijainti
Tampereen lenkki
Tuon paikan ja ohjelman vei Armin Schwarz, olisikohan Saksan maahantuojan tuella? Japanilaiset tuntien tuollainen uutinen ei ainakaan edistä neuvotteluiden maaliin saamista, sikäli jos sellainen heidän korviin on kantautunut.
Niinhän se muuten olikin, muistin jostain syystä että Schwarz olisi tullut talliin vasta 1991 mutta oli tosiaan jo 1990. Oli ainakin Auto Motor Und Sportin sponssitarrat.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5222
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Totta tosiaan, Schwarzin 1990 ohjelmahan on ollut juurikin sellainen, mistä tuossa Sundströmin jutussa puhutaan, eli viisi MM-rallia ja Saksan (Suomen) mestaruussarjan osakilpailuja siihen päälle. MM-ohjelmassa olisi varmaan ollut toki ainakin se ero, että Sundström olisi ajanut Korsikan tilalla Jyväskylän, eli ohjelma olisi ollut Monte-(Ruotsi)-Portugali-Jyskälä-RAC. Jos peruuntunut Ruotsi olisi korvattu jollain toisella kisalla, niin se olisi varmaan ollut sitten tyyliin Akropolis tai Sanremo, jonka Schwarzkin ajoi.
 
Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
644
Sundströmin ura on kaikkinensa hyvin mielenkiintoinen. Lähtökohtaisesti kaiken piti olla kunnossa, mutta piippuun jäi. Kyseessä taisi kuitenkin olla yksi sukupolvensa lahjakkaimmista ja taitavimmista kuskeista.
Paljon sitä puhutaan ja huhutaan. Että humppajuoma olisi maistunut vähän turhan hyvin. Mikä sitten on totta ja mikä ei.
Sunttahan kuului myös niihin ns. vanhan liiton kuskeihin, jotka koko uransa ajan manageroivat itse itseään.
Näin on. Omissa arvioissani suomalaisista se kovin talentti, joka ei saanut tehdassopimusta.

Suntalla oli karting-taustaa, joka varmasti olisi auttanut asfalttiralleissa. Soralla, lumella ja erityisesti vaikeissa olosuhteissa nopeus tuli näytettyä.

Tuosta itse suoritetusta manageroinnista johtuen tuli Suurajot 1986 ajettua Fiat Uno Turbolla Lancia Delta S4:n sijaan. En tiedä, oliko myös muita ajoja, jotka ammattimaisempi manageri olisi saanut järjestettyä.
 
Seniorikansalainen

Altmeister
Liittynyt
26.11.2017
Viestit
144
Sijainti
Joensuu
Nämä on aina tulkinnanvaraisia juttuja, mutta Mikon muutaman kerran tavanneena ja hänen kanssaan asioista jutelleena minulla on ihan oma tulkinta. Mikon uran etenemisen esteenä taisi olla Mikko itse. Mukava tyyppi, aina valmis pikku jekkuiluun, mutta taisi jekkuilla vähän liikaa.

Uskomattomia suorituksia vaikka Fiat Uno Turbolla, kukaan muu ei sellaisella käkättimellä ajanut kovaa, mutta Mikko ajoi.
 
Tätä minäkin olen kuullut. Että hänellä olisi ollut eräänlainen "luonnonlapsen" elämäntyyli.
 
Ylös