Kisa ei ole kuitenkaan pysäytetty keltaisen lipun aikana. Muuten grafiikassa lukisi Red Flag ja Session stopped.Ei ole. Green flag on kisa käynnissä.
Kisa ei ole kuitenkaan pysäytetty keltaisen lipun aikana. Muuten grafiikassa lukisi Red Flag ja Session stopped.Ei ole. Green flag on kisa käynnissä.
Rohkenen väittää että kisailu vihreän lipun alaisena on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin keltaisilla lipuilla turva-auton takana.Kisa ei ole kuitenkaan pysäytetty keltaisen lipun aikana. Muuten grafiikassa lukisi Red Flag ja Session stopped.
Tietysti. Turva-auton takana ei kisata, vaan huilataan hetki vrt. puoliaika jalkapallossa.Rohkenen väittää että kisailu vihreän lipun alaisena on huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin keltaisilla lipuilla turva-auton takana.
Nimestään huolimatta kyseessä on erilliset tallit. Tilastotkin ovat erilliset Team Lotukselle ja Lotus F1 Teamille.Abu Dhabin GP vuonna 2012 oli merkittävä monella tapaa.
Ensinnäkin tämän GP:n voitto oli Kimi Räikköselle paluunsa jälkeen ensimmäinen. Kimi osoitti, ettei parin kauden tauko ollut haitannut yhtään hänen vauhtiaan.
Toiseksi kyseessä oli Lotuksen paluu voittajaksi sitten Ayrton Sennan ja 1980-luvun.
https://en.wikipedia.org/wiki/Team_Lotus
Olisi kyllä kurjaa jos mestaruus ratkeaisi ollessa kusilaarilla puoliajalla.Tietysti. Turva-auton takana ei kisata, vaan huilataan hetki vrt. puoliaika jalkapallossa.
Onhan futismatsissa tullut maali, kun itse olen käynytOlisi kyllä kurjaa jos mestaruus ratkeaisi ollessa kusilaarilla puoliajalla.
Jos kausista puhutaan, niin vuodesta 1961 saakka on gridissä ollut vähintään yksi britti.Brittejä on aina sanottu olleen F1:ssä paljon.
Näinkin on, mutta toisinaan heitä on ollut ikään kuin luuloissa paljon ja sitten oikeastaan lopulta ei niin paljon kuitenkaan.
Ainakin katsoen vain pelkkiä kisakuljettajia sellaisenaan.
Tänä vuonna on kisoissa ollut kuusi brittiä. Viimeksi saman verran tai enemmän oli vuonna 1995 eli 30 vuotta sitten. Muuten on ollut vähemmän ja välillä menestys ei ole ollut kovinkaan korkealla.
Ennen kuin sitten muuan Lewis Carl Hamilton sattui lajiin tulemaan kuin tuli oltuaan toki vähän aikaa testikuljettaja ja kaikkien suitsuttamassa huipputallien suopeassa junnukuljettajakasvussa omalla tavallaan.
Keke Suomen kaikkien aikojen mestari?Suomen kaikkien aikojen Formula 1-maailmanmestari Keke Rosberg täyttää tänään vuosia. Kekehän on syntynyt vuonna 1948, joten kypsässä iässä mies jo on.
Kaivoin arkistosta esille Dallasin GP:n uutisraportin vuodelta 1984. Tämän kilpailunhan Keke voitti.
Mitä muistoja teillä on Kekestä? Tai jollette eläneet tuohon aikaan vielä, kuten en minäkään, minkälaisena kuljettajana olette myöhemmin hänet oppineet tuntemaan?
Mielestäni Keskellä oli erittäin ansiokas ura, vaikkakin kyllähän hän on maailmanmestaruudesta huolimatta myös aliarvostettu.
Olihan Keke Rosbergin maailmanmestaruus-kauden Williams kuitenkin vasta neljänneksi paras tiimi häviten Ferrarille, Renaultille ja McLarenille.
Puuttui sana välistä. Piti lisätä 'ensimmäinen'. Lisätään se nyt.Keke Suomen kaikkien aikojen mestari?




Olisi huomattavia määriä ja ei vain ole juuri ehtinyt sitä mainita. Kun on ollut muutakin ajateltavaa ja mahdollisesti piakkoin ehkä tuolla kisatoikkien puolella tai vähän muualla savuista kirjoitettavaa. Riippuen erään japanilaisen tai ranskalaisen tämän kisaviikonlopun tuloksista.Tämän viikonlopun Abu Dhabin GP onkin sitten erään tiimin viimeinen, kun legendaarinen sveitsiläis-tiimi Sauber lopettaa, ja sen tilalle ensi vuonna astuu Audi.
Sauberilla on pitkät perinteet autourheilussa, ensin urheiluautoissa, ja sen jälkeen Formula 1:ssä.
Urheiluautopuolella Sauberilla niittivät menestystä nuoret Michael Schumacher, Heinz-Harald Frentzen ja Karl Wendlinger. He kaikki ajoivat Sauberilla myös Formula 1:ssä, Frentzen ja Wendlinger GP-kuljettajina, sekä Schumacher kävi ajamassa testiajon Sauberin F1-autolla vuonna 1997.
Näytä liitetiedosto 6817
Näytä liitetiedosto 6818
Sauberilla ajoi myös moni suomalainen. JJ. Lehto (eli Jyrki Järvilehto) ajoi Sauberilla vuosina 1993 ja 1994 saavuttaen tiimille sen historian ensimmäiset pisteetkin Etelä-Afrikan GP:ssä Kyalamissa. JJ.Lehto oli siellä peräti viides tiimin ensimmäisessä GP:ssä.
Myöhemmin Sauberilla ajoivat myös Mika Salo (kaudella 2000), sekä Kimi Räikkönen kahteen otteeseen ensin kaudella 2001, ja sen jälkeen Alfa Romeoksi muuttuneessa tiimissä kaudet 2019-2021. Uskon, että Kimi halusi päättää uransa samassa tiimissä, missä ajoi myös uran ensimmäisen kaudenkin osittain ainakin kiitollisuutena siitä, että Sauber aikanaan päästi hänet lähtemään McLarenille, vaikka sopimusta Sauberin kanssa oli vielä jäljellä.
Myös Valtteri Bottaksen voisi laskea Sauberin kuljettajaksi, vaikka tiimin nimenä olikin Bottaksen aikana kausina 2022-2023 ensin Alfa Romeo, mutta toki kaudella 2024 nimi olikin sitten taas Sauber.
Sauberilla ajoi moni huippukuljettaja, sellainen kuljettaja, joka saavutti lajissa myös menestystä. Suomalaisten lisäksi tiimissä ajoi siis jo mainittujen Frentzenin ja Wendlingerin lisäksi sellaiset kuljettajat muun muassa, kuin Johnny Herbert, Jean Alesi, Nicola Larini, Gianni Morbidelli, Nick Heidfeld, Robert Kubica, Jacques Villeneuve, Sebastian Vettel, Kamui Kobayashi, Charles Leclerc, Sergio Perez ja Nico Hülkenberg.
Robert Kubica voitti tiimille sen ainoan GP-voiton, paikkana oli Montreal Kanada vuonna 2008. Samalla tiimi otti kaksoisvoiton Nick Heidfeldin ollessa samassa GP:ssä toinen.
Robert Kubica otti niin'ikään tiimin ainoan paalupaikan Bahrainissa vuonna 2008.
Tuolloin tuli mediaan sanonta : "Pole on pole".
Kaikkien aikojen parhaan valmistajien MM-sijoituksen Sauber otti kaudella 2007, jolloin tiimi sijoittui valmistajien sarjassa peräti toiseksi Ferrarin jälkeen. Tämä tapahtui BMW-aikakaudella, yksityistiiminä Sauberin paras sijoitus oli 4:s kaudella 2001, jolloin tiimissä ajoi kaksi nuorta hurjapäätä Räikkönen ja Heidfeld.
Podiumeja Sauber saavutti 28, joista 17 tuli BMW-aikana.
Viimeisimmän podiumin Sauber saavutti Nico Hülkenbergin ajamana tämän kauden Britannian GP:ssä Silverstonessa.
Näytä liitetiedosto 6819
Mitä muistoja teillä on Sauberiin liittyen? Antaa palaa, sana on täysin vapaa.
Alla pari tribuutti-videota.
Moottorintoimittajan ominaisuudessa tosiaan Renaultille näillä erää viimeinen viikonloppu, mutta onhan Alpine kaiketi edelleenkin myös ensi vuonna Renaultin tehdastiimi. Tämä aika jännä juttu, että tehdastiimi käyttää toisen valmistajan moottoreita.Onhan tämä viikonloppu Abu Dhabissa Yas Marinassa myös jäähyväisten paikka Renaultillekin!
Viry-Chatillonin ja Billancourtin vastaavissa laitoksissa tehtiin formuloiden aikansa omia hienoimpia teknisiä laitteita ja on parhaimmillaan välillä tehty sen jälkeen.
On ollut Renault tallinakin, turva-autojen virallisena toimittajana lajiin ja yksinkertaisesti ehkä äärimmäinen moottoriurheilun kulmakivi.
Ainakin kansainvälisen kilpamoottoriurheilun hyvin alussa ja senkin jälkeen omalla tavallaan!
Valitettavasti historiastaan huolimatta sillä on haasteita tulevaisuuteen juuri nyt ja tyypillinen 'Lähdetään, mutta pysytään hyvin yhteydessä oikeastaan koko ajan'-asenne lajiin lähes muka pian heti oletettavan paluun nimissä kerrankin ei välttämättä ole tällä kertaa toteutumassa.
Mahdollista kyllä, mutta heikointa ehkä aikoihin!
Ei vain ole oikein sellaista paluun innoittavaa tekijää ja suoritukset ovat olleet heikoimpia aikoihin sellaisenaan edes jotenkin oikeuttamaan paluuta toisin kuin aikaisempina paluukertoina.
Tallina tai moottoritoimittajanakaan.
Hienohan taival on ollut, mutta huipputalliksi tai huippumoottoritoimittajaksi äärimmäisen oikukasta ja poukkoilevaa kuten myös byrokraattistakin ajoittain!
Ja sitten aina vähän turhan moraalikauhisteltua jota odottaisi lähinnä enintään La Famiglian eli Ferrarin vastaavassa 'Saippuaoopperassa' korkeintaan jos aina joskus siinäkään!
Eipäs, sillä Renault'n lähdön myötä Alpine menettää tehdastiimin statuksensa, kun ryhtyvät Mersun asiakastalliksi. Renault Group jatkaa kuitenkin tallin pääomistajana.Moottorintoimittajan ominaisuudessa tosiaan Renaultille näillä erää viimeinen viikonloppu, mutta onhan Alpine kaiketi edelleenkin myös ensi vuonna Renaultin tehdastiimi. Tämä aika jännä juttu, että tehdastiimi käyttää toisen valmistajan moottoreita.
Käyttäähän Cadillac ja Toyotakin Ferrarin koneita.Moottorintoimittajan ominaisuudessa tosiaan Renaultille näillä erää viimeinen viikonloppu, mutta onhan Alpine kaiketi edelleenkin myös ensi vuonna Renaultin tehdastiimi. Tämä aika jännä juttu, että tehdastiimi käyttää toisen valmistajan moottoreita.