Sami Pajari. MM-rallivoittaja ja tulevaisuuden maailmanmestari. 🏆🏁

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dieselmoottori
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nyt kun kaksi tärkeää merkkipaalua on saavutettu, eli ensimmäinen MM-rallin voitto ja heti perään kotikisan voitto, Sami voi ajaa loppukauden kisat maksimilla ja yrittää myös maksimoida MM-pisteet. Virossa, ja samoin suomessa, piti yleiskilpailun voitto varmistaa ja pudottaa sunnuntaina vauhtia pois.

Jos vain nopeus riittää lopuissa kisoissa kärkeen, tullaan varmasti näkemään myös sunnuntaina kovempaa yritystä Samilta.

Tämä on se seuraava vaadittava askel matkalla maailmanmestariksi sillä olettamuksella, etteivät säännöt valtavasti muutu uuden promoottorin myötä.

Itse veikkaan, että varsinaisen kilpailun lähtöjärjestyksen määrittävä aika-ajo otetaan käyttöön. Lisäksi uskon, että sunnuntain painoarvo kasvaa edelleen ja/tai kokonaiskilpailusta siirrytään kohti päiväkohtaista sprinttikilpailumallia. Mutta nyt ollaan jo vahvasti Off Topicin puolella. Jatkot FIAn rallin rakennuksessa.
 
Itse olen Samiin kyllä uskonut, mutta tämän kauden aikana tapahtunut loikka eteenpäin ei ollut minulla odotuksissa vielä. Huikeaa tekemistä taas!
Hyvin samoja mietteitä - Tasonnostoa odoteltiin tälle vuodelle ja sieltähän se on tullut, mutta harva varmaan odotti että jo nyt oltaisiin mestaruustaistossa mukana.

Myönnän, että itselläni on ollut epäilyksiä tässä vuosien varrella onko Pajarista tähän hommaan, mutta tämä kausi on viimeistään osoittanut että vauhtia löytyy, ja mikä vielä tärkeämpää, miehen mentaalinen puoli näyttäisi olevan kunnossa ihan vaikka mestaruustasolle asti. Historia kun on osoittanut että mestaruuteen vaaditaan yleensä vauhdin lisäksi myös pääkopan lujuutta.

Monten jälkeen vertailua Oliveriin tehtiin paljon ja piikkiä sateli (myös itseltäni), Sen jälkeen porukasta eniten podiumeja, 7kpl 9 kisasta, ja näistäkin kahdessa podiumittomassa kisassa rengasrikot heikensivät lopputulosta. Helvetin kovaa jälkeä ja virheet nollissa. Saa yrittää perässä.
 
Hienoa, Sami! Nyt on jo kaksi (peräkkäistä) voittoa tilillä ja kotirallin voitto saavutettu. Seuraava askel voisi olla sitten asfalttirallin voitto.

Samista tulee muuten vähän mieleen pomonsa Kankkunen ja formuloiden puolelta Alain Prost. Heitäkin arvosteltiin liian taktikoivasta ja "konemaisesta" ajotyylistä, mutta niin vain kertyi molemmille neljä maailmanmestaruutta.
 
Hyvä Sami. Jätkällä on mukavan nöyrä asenne ja muutenkin vaikuttaa terävältä tyypiltä. Maatakin matalammasta näkymättömästä persoonasta kuoriutui sittenkin itsevarma nuorimies. Toivottavasti pysyy jalat jatkossakin maassa eikä kusi nouse hattuun sen enempää kuin on aihetta. Jos nyt ajatutti Ogierin eläkkeelle vinoiluillaan niin voi olla vaikeaa pitää ego kurissa, etenkin kun on saanut paskaa niskaan jonkun verran tässä.
 
Sami Pajari teki sen, minkä Mika Häkkinen teki aikoinaan Formula 1:sten puolella.

Eli heti avausvoiton otettuaan voitti kaksi muuta MM-kilpailua heti perään. Kolme peräkkäistä voittoa siis ja hattutemppu.👍👏🏁🏆🏆🏆


Siinä, missä Häkkinen voitti Espanjan Jerezin avausvoittonsa jälkeen vielä peräkkäin Australiassa ja Brasiliassa, voitti Sami Pajari Viron, Suomen ja Paraguayn MM-rallit perätysten. 🏎🚗.

Yhtä kovia suorituksia kummatkin MM-arvoineen.

Enää Evansin ja Pajarin välinen piste-ero on 20 pistettä, joten jopa maailmanmestaruus on Sami Pajarille tällä kaudella vielä täysin mahdollista. Kovaa suorittamista viime kisat🏁👏

Ketsuppipullo on totisesti nyt avattu.🍎
 
Edelleen kannattaa muistaa miten nuori Sami on nimenomaan rallikuljettajana ja unohtaa se Kallen esimerkki. Sami on kuskina edelleen raakile ja kehittyy. Ehkä noin viiden vuoden päästä alkaa olla parhaimmillaan. Nykyään tahtoo kaikilla olla kamala kiire saada puristettua kuskit mestariksi liian nuorella iällä ja mielestäni ihan turhaan. Kallen kaltainen junnutähti on rallissa äärimmäinen harvinaisuus tulevaisuudessakin. Hyvin menee Samilla ja kehityskäyrä osoittaa oikeaan suuntaan...
 
Edelleen kannattaa muistaa miten nuori Sami on nimenomaan rallikuljettajana ja unohtaa se Kallen esimerkki. Sami on kuskina edelleen raakile ja kehittyy. Ehkä noin viiden vuoden päästä alkaa olla parhaimmillaan. Nykyään tahtoo kaikilla olla kamala kiire saada puristettua kuskit mestariksi liian nuorella iällä ja mielestäni ihan turhaan. Kallen kaltainen junnutähti on rallissa äärimmäinen harvinaisuus tulevaisuudessakin. Hyvin menee Samilla ja kehityskäyrä osoittaa oikeaan suuntaan...
Kallen esimerkki kyllä teki melkoisen karhunpalveluksen kaikille hänen jälkeen huipulle yrittäville, ainakin Suomessa. Pitäisi ymmärtää että Kallen kaltaisia poikkeustalentteja tulee ehkä kerran pariin vuosikymmeneen, jos noinkaan usein. Vertaamalla ketä tahansa nuorta kuljettajaa Kalleen, joudutaan melkoisella todennäköisyydellä pettymään. Hyundai yritti tehdä Oliverista oman "Rovanperänsä", tutuin surullisin seurauksin.

Pajarin uraa on rakennettu systemaattisesti ja yksi askelma kerrallaan. Vertailut Kalleen tulevat fanien ja median suunnalta. Toyotalla on onneksi osattu katsoa kauaskatsoisemmin ja pidetty maltti touhussa mukana. Ja sitä hyvää satoa nyt niitetään ja kehityskäyrä todellakin osoittaa oikeaan suuntaan. Ralli on kuitenkin kokemuslaji ja sillä saralla Samilla on vielä kirittävää. Takkiin tulee kokeneemmille konkareille nimenomaan haastavissa ja vaikeissa olosuhteissa joista kokemusta (ja näyttöjä) Samilla on vielä verrattain vähän. Tuota osa-aluetta kun Pajari saa vielä kokemuksen kertyessä kehitettyä, niin mahdollisuudet on vaikka mihin.
 
Ihan vertailu vuoksi:

Kalle Rovanperä, ensimmäinen voitto 20 vuotiaana
Jari-Matti Latvala, 22 vuotiaana
Oliver Solberg, 23 vuotiaana
Sami Pajari, 24 vuotiaana
Sebastien Ogier, 26 vuotiaana
Mikko Hirvonen, 26 vuotiaana
Sebastien Loeb, 28 vuotiaan
Elfyn Evans, 29 vuotiaana
Tommi Mäkinen, 30 vuotiaana
Marcus Grönholm, 32 vuotiaana
Takamoto Katsuta, 32 vuotiaana

Toisista on tullut maailmanmestareita, toisista ei.

Ja vielä vertailuun vaikka seuraavat:

Gus Greensmith, 29 vuotta ja 0 voittoa
Adrien Formaux, 31 vuotta ja 0 voittoa

Toivottavasti meni laskuni oikein.
 
Fourmaux oli himpun vajaa 22-vuotias, kun ajoi ensimmäisen rallinsa. Siis ihan sen ensimmäisen rallinsa. Hänen aikansa napata ensimmäinen voitto ja seuraavakin tulee vielä. Ehkä jo parin viikon päästä. Minusta tähän kauteen lähtiessä Fourmaux oli vahvin kandidaatti seuraavaksi debyyttivoittajaksi - ja sitä hän on edelleen.
 
Sami on noussut Rally1-autoon enemmän perinteistä reittiä kuin Kalle ja Oliver. Sami kilpaili ensimmäistä kertaa Rally1-autolla vasta kaksi vuotta sitten. Tänä vuonna hän sai sitten vapaammat kädet ajaa niin kuin haluaa. Viime vuosi saattoi näyttää siltä, että vauhtia ei löydy, mutta se oli Samille oppivuosi. Samalla Toyota saattoi saada arvokasta dataa kisaolosuhteista. Kisasta saadaan sitä parasta testitietoa. Japanin rallista lähtien viime vuonna alkoi jo mennä paremmin.

Sami on vasta 24-vuotias ja nyt jo kolminkertainen MM-osakilpailuvoittaja. No, Kalle oli siinä iässä jo kaksinkertainen maailmanmestari, mutta oli aloittanut esimerkiksi WRC2-luokassa 4–5 vuotta aikaisemmin.
Näitä ikävuosia on vähän turha verrata keskenään eri kuljettajien välillä sen perusteella, milloin ensimmäinen voitto on tullut. Toki se on mielenkiintoista, mutta sitä pitää peilata kuljettajan aikaisempaan uraan.
Nykyään ura rallissa alkaa nuorempana kuin ennen. Lisäksi autot ovat helpompia ajaa kuin 10–40 vuotta sitten, eivätkä ne vaadi niin pitkää kokemusta.

Mitä sunnuntaipisteisiin tulee, niin ei varmasti kannattanut riskeerata ensimmäistä MM-voittoaan Viron rallissa eikä ensimmäistä Jyskälän voittoa. Paraguayssa sunnuntaipisteet menivät vähän ajojärjestyksen piikkiin ja siihen, että piti pitää Hyundait takana.

Sami on vieläkin hieman kokematon kuljettaja ainakin joidenkin rallien tai olosuhteiden osalta. Sekin asia korjaantuu vuosien varrella. Hienoa uraa Sami on tehnyt ja upeimmat hetket ovat vasta edessä!
 
Hyvät tekstit yllä. Sen verran vielä noista sunnuntaista ettei se auton maaliin tuominenkaan mikään itsestään selvyys ole. Siellä Sami on ajanut ihan rallivauhtia kuitenkin, vaikkei ihan viimeistä olekaan tarvinnut rutistaa. On siellä aikojen saatossa ihan tekijämiehiäkin sortunut ajovirheisiin vaikkei olisi pitänyt olla kiire minnekään. Sen verran kovaksi on oma luottamus noussut, ettei eilen juurikaan jännittänyt tuleeko ajovirhettä, enemmän jännitti sää, tekniikka ja renkaiden kestäminen.
 
Näitä ikävuosia on vähän turha verrata keskenään eri kuljettajien välillä sen perusteella, milloin ensimmäinen voitto on tullut. Toki se on mielenkiintoista, mutta sitä pitää peilata kuljettajan aikaisempaan uraan
Olen kyllä samaa mieltä. Samalla kun se on mielenkiintoinen ajatusleikki, kertoo se ikä jotakin mahdollisesta jäljellä olevista parhaista ajovuosista ja jotakin myös siitä, millaiset mahdollisuudet on kehittyä osakilpailuvoittajasta mestariksi.
 
Olen kyllä samaa mieltä. Samalla kun se on mielenkiintoinen ajatusleikki, kertoo se ikä jotakin mahdollisesta jäljellä olevista parhaista ajovuosista ja jotakin myös siitä, millaiset mahdollisuudet on kehittyä osakilpailuvoittajasta mestariksi.

Itse olen miettinyt, että jos esim. Grönholmin isä ei olisi kuollut, niin olisikohan Bosse päässyt isänsä suhteiden ja kontaktien avulla jo aiemmin tehdaskuljettajaksi ja siten voittojen ja mestaruuksien makuun? Tai jos Timo Jouhki olisi hyväksynyt hänet suojattiensa joukkoon?
 
Samin voitot ovat tulleet nopeavauhtisissa soraralleissa. Komppaan edellä sanottua toteamalla, että Sami on vielä nuori ja vielä puuttuu menestys hitaista soraralleista, sekä assulta ja lumelta sekä Monten sekarallista.
 
Ylös