Hervantalaisilla vaan testataan mahdollisesti vaarallisia tuotteita ja aineita ennen kun niitä annetaan normaalien ihmisten käsiin.
Ai niin, eilen koneelle hyökkäsi jokin antivirus softiksi naamioitunut troijjalainen. Ei pystynyt edes tehtävänhallintaa käyttämään :nope:
Onneksi lavasoft ad-avare oli koneella ja pelasti.
Eipä ole ennen moista tapahtunut.
Tai olla semmonen kun "antivirus soft". Googlella löytyy tietoa.Oliko Norton antivirus ?
No niin on....missäs päin herra mahtaisi olla. Voisin tulla kaataa kupat sun housuihin.Vantaalla koulussa. Aika kuppainen toi kehä 3.
Menin vähän myöhässä tenttiin, sain koepaperin ja rupesin ahertamaan. Ihmettelin vähän kun yli puolet kysymyksistä käsitteli työoikeutta, joka ei käsittääkseni liittynyt tähän kurssiin lain. Arvelin sitten, että ehkä olen ollut niiltä luennoilta pois. Eli eipä siinä, pari tuntia väkersin tenttiä, kiljaisin riemusta ja ryntäsin kesälaitumille. Kerkesin jo ulko-ovelle saakka kun opettaja juoksi perään että kuules poika, teit muuten väärän tentin.
Eipä siinä, uutta putkeen ja taas parin tunnin päästä kesälaitumille. Mutta ohi on! Se ois sitten kesäloma!
Pyryf osaa kirjoittaa, mutta ei lukea. Siitä tulee jepari.![]()
Eiks niissä tenttikysymyspapereissa yleensä lue se kurssin nimikin? Ei tullu mieleen vilkaista sitä? Meillä se kurssin nimi kirjoitettiin myös vastauspaperiin ihan itte.
![]()
Eiks niissä tenttikysymyspapereissa yleensä lue se kurssin nimikin? Ei tullu mieleen vilkaista sitä? Meillä se kurssin nimi kirjoitettiin myös vastauspaperiin ihan itte.
Aah. Poliisikoulun tentti. No sitte.
Aah. Poliisikoulun tentti. No sitte.
Innostu noista moderaattorin hommista niin paljon, että päätti vaihtaa alaa.
Työhistorian ku deletoi ni mahtu vähän isommalla fontilla.
No niin on....missäs päin herra mahtaisi olla. Voisin tulla kaataa kupat sun housuihin.![]()
Acensit.Kylmä hiki valui netittömän...apaut 4 tuntisen ajan. Mutta asensinpahan Windowsin.