Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Johan on kävelyt! :rolleyes: Voisin kertoa yhden hieman vastaavan tapahtuman muutaman illan takaa. Tekijät eivät kuuluneet valtaväestöön ja siksi en uskalla kertoa. Muuten minut leimataan basistiksi.
Kerro toki, kun kerran aloitit.
 
Johan on kävelyt! :rolleyes: Voisin kertoa yhden hieman vastaavan tapahtuman muutaman illan takaa. Tekijät eivät kuuluneet valtaväestöön ja siksi en uskalla kertoa. Muuten minut leimataan basistiksi.
Samaa mieltä kuin Ässämies. Voit vaikka kertoa tapahtumat niin, että tekijät kuuluivat valtaväestöön, jolloin ei tule mitään leimautumisongelmia.
Kerro toki, kun kerran aloitit.
 
Saatamme myös leimata basistiksi vaikka tarinaa et toisi julki, joten ei tässä mitään hävittävää enää ole.
 
Minäkin tahdon leimata itseni basistiksi kertomalla vituttaneen tapahtuman johon liittyi ei-valtaväestöön kuuluva hahmo.
Olin rappukäytävässä menossa takaovesta ulos kun näin, että etuovella kolkuttelee ei-valtaväestöön kuuluva hahmo joka tahtoi sisään. Arvelin mennä päästämään hahmon sisään. Se vei elämästäni vähintään 10 sekuntia ja jouduin kävelemään monen monta ylimääräistä metriä hänen vuokseen. En minä ajatellut, että hän siitä minulle rahaa olisi maksanut, kukkia olisi antanut tai edes halannut kiitokseksi, mutta ajatus oli, että hän sanoisi edes "thanks" kun näinkin suuren vaivan näin tämän entuudestaan tuntemattoman ihmisen auttamiseksi. Mutta ei. Ei edes kiittävästi nyökännyt tai katsonut kohti. Ampaisi vain sisään ja katosi rappuun. Perkele. Kunhan aikakoneen keskin, menen takaisin tuohon hetkeen ja jätän ukon sateeseen!
 
Haa

Tällä forumilla pitää olla erittäin tarkkana vähemmistöihin liittyvissä kommenteissa, ettei saa mitään leimaa.

Yllättäen, tiukasta moderoinnista tunnetulla Jatkoajalla on tässä asiassa lievempi linja. No, siellä yksittäinen kirjoittaja ei voi vaikuttaa moderointilinjaan ja moderaattoreihin.

Tarkoitan kummallakin forumilla esiintyneitä asiallisia, mutta kriittisiä kirjoituksia.
 
Samaa mieltä kuin Ässämies. Voit vaikka kertoa tapahtumat niin, että tekijät kuuluivat valtaväestöön, jolloin ei tule mitään leimautumisongelmia.
Mutta eihän siinä sitten mitään, jos EI USKALLA.
 
Tällä forumilla pitää olla erittäin tarkkana vähemmistöihin liittyvissä kommenteissa, ettei saa mitään leimaa.

Yllättäen, tiukasta moderoinnista tunnetulla Jatkoajalla on tässä asiassa lievempi linja. No, siellä yksittäinen kirjoittaja ei voi vaikuttaa moderointilinjaan ja moderaattoreihin.

Tarkoitan kummallakin forumilla esiintyneitä asiallisia, mutta kriittisiä kirjoituksia.

Tämä on varmaan tarkoittettu mulle, Knoukalle tai Mehelle, tai ketä muita nyt sattukaan olemaan sitä mieltä, että se monikulttuurisuutta-otsikko oli enimmäksen sitä ihteään. Minä en siitä otsikosta ole moderaattoreille valittanut, mutta jostain myöhemmästä pistin viestiä, että eikä ton aiheen käsittelyn vois siirtää asiakeskustelun puolelle ja kirjoitin siitä otsikkoonkin. Perusteluna se, että se tosiaan pysys noissa asiallisen kriittisissä raameissa.

Käykää herran tähden tuolla asiakeskustelupuolella sitä kriittistä asiallista keskustelua. En mä ainakaan ole sitä vastaan lainkaan, mähän sitä ehotin.

Ja jumalauta tätä nillittämistä ja puun takaa vittuilua.
 
Yllättäen, tiukasta moderoinnista tunnetulla Jatkoajalla on tässä asiassa lievempi linja. No, siellä yksittäinen kirjoittaja ei voi vaikuttaa moderointilinjaan ja moderaattoreihin.

Jäi vähän nyt auki, onko se hyvä vai huono homma kun moderaattorit ottaa huomioon myös muiden forumistien mielipiteet?
 
Näissä moderointiasioissa käy monesti niinkin, että pääasiassa vain "vääryyttä kärsinyt osapuoli" käyttää ääntään. Saattaa hyvinkin iso osa olla moden päätöksen takana, vaikkei sitä erityisesti esiin toisikaan.
 
Sain tänään sähköpostin:
Oletko vienyt kuntaan toimenpidelupa-anomuksen ja jätevesisuunitelman

Terv. <poistettu nimi>
En oo viennyt. Pitäisköhän viedä? Mutta en kyllä ole mitään toimenpiteitäkään tekemässä...:thumbfh:
 
Huomaa olevansa maalla, kun kanin sijaan pihalla tulee vastaan rusakko.
 
Sain tänään sähköpostin:
En oo viennyt. Pitäisköhän viedä? Mutta en kyllä ole mitään toimenpiteitäkään tekemässä...:thumbfh:

Ettei vaan nyt joku vittuuntunut naapuri yritttäis vihjaista sulle hienovaraisesti, että sun wc-käyttäytymisessäsi on parantamisen varaa niin äänen kuin hajunkin suhteen :dunno:
 
Ettei vaan nyt joku vittuuntunut naapuri yritttäis vihjaista sulle hienovaraisesti, että sun wc-käyttäytymisessäsi on parantamisen varaa niin äänen kuin hajunkin suhteen :dunno:
Hajussa nyt ei ainakaan mitään vikaa ole eli Lidlin pulla ei pierretä. Sitä paitti hajustekemikaalioina käytän toaletissa aksea.
Ääniä päästelen tasaisesti ympäri huoneistoa ja joskus - tai oikeastaan aika usein - myös parvekkeella.
Saamani email oli siis täysi mysteeriö. Varsinkin, kun tiettävästi kukaan naapureista ei ole vittuuntunut.
 
Johan on taas jollain iskenyt mieletön huomionkipeys! :doubtful:
 
Ylös