Huh krapula, tulipa oltua päissään eilen

Kolme päivää.

Torstaina laivalla, perjantai aamusta iltaan ja eilen lipsahti vahingossa juopotteluksi.

No sithän kohmeloksesi kulmakerroin on vielä kasvamaan eli pahin on ens yönä. Mutta paskaako tuota kärsit: mene aamuoluelle, sieltä se toisen tuopin puolivälistä löytyy helpotus ja mieliala mahtava. Sunnuntai on aivan liian pyhä päivä tuhlattavaksi kohmelokseen, sitä varten on maanantai ja arjen askareet.
 
Pizza uunissa ja Slots Guld kädessä. Kyl tää tästä!
 
Alkaa nyt jo sää olla vähän liian kylmä ulkona nukkumiseen.

Oli eilen pirun kiva ilta ja filmi tyhjeni siinä jossain neljän aikaan. noin aamu kaheksan aikaan heräsin S-marketin edestä penkiltä. Vaatteet, lompakko ja kännykkä oli tallessa, mut palelti pirusti.
 
Hyvää suorittamista, arvostan! Onneksi ei sen kylmempi kuitenkaan ollut.
 
Alkaa nyt jo sää olla vähän liian kylmä ulkona nukkumiseen.

Oli eilen pirun kiva ilta ja filmi tyhjeni siinä jossain neljän aikaan. noin aamu kaheksan aikaan heräsin S-marketin edestä penkiltä. Vaatteet, lompakko ja kännykkä oli tallessa, mut palelti pirusti.

Nurtsi moderaattoriksi!
 
Oikeesti..Jumalauta. 7 desiä vodkaa kaikonnut pullosta, pari kaljaa ja mitä nyt baarissa tuli juotua. Ilmankos...hyi saatana.
 
Sellanen sopiva kohmelos nyt. Eilen Yrjölän nuorempien veljesten kanssa liikkeellä eikä siitä reissusta ihan selvillä päin selviä!
 
Ylös