Huh krapula, tulipa oltua päissään eilen

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Vuoden eka. Aika lievä. Vähän ja lauantaina poltteli, mutta oli liika väsy. Eilen sitten kaverilta viestiä Populuksesta, että tänne. Siinä hetken emmin. Hetken. Sinne, uusia tuttavuuksia ja pieni baarikiertue päälle. Lopulta parin seurueen mimmin luo jatkoille ja pieniä pajareita ja pussailua. Jee. Hyvä reissu.

Vois palauttaa oikeestaan jalkoja ja kroppaa tämän päivän vaikka jo nyt tuntuu juoksukunnolta.
Narkkari! Vankilaan!
 

Andy

Jalkarannan Yannickdalmas
Liittynyt
15.8.2002
Viestit
5756
Sijainti
Ypäjä
Narkkari! Vankilaan!
No mutta sehän on ok että Foorumin ns. älyköihin kuuluva vetää pajareita. Kertoo varmaan vain siitä että on fiksumpi kuin me muut, ja samat tyypit hurraa päälle.

Näinpä minäkin FB:n puolella, että entinen työkaveri kertoi menevänsä kikkailemaan Populukseen. Samaa seuruetta varmaan sitten vallan. Aikuistuisi sekin, yli kolmekymppinen ja samanlainen meininki on kuin 10 vuotta sitten.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
No mutta sehän on ok että Foorumin ns. älyköihin kuuluva vetää pajareita. Kertoo varmaan vain siitä että on fiksumpi kuin me muut, ja samat tyypit hurraa päälle.
Voe mahoton. Lisäksi unohtu käyvä saunassa ja sammuttaa valot.

Mutta nyt juuvaan kahavit!
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Huhhuh oloja.. Limulinjalla.. limulinjalla... Nää loppupäivät joo :D
 
Viimeksi muokattu:

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18215
Kossu on petollinen juoma.

Pahin krapula tuli onneksi oksennettua jo viime yönä.
 
Ylös