Jopas jotakin, luulin että toi mun postaus katoais bittiavaruuteen. En odottanu että siitä lähtis tämmönen keskustelu liikkeelle. :frank:
Just niin. Jost pystyy muuttamaan useemman kerran vuodessa maasta toiseen, pystyy menemään uloskin.
:doubtful: En oo koskaan laittanu maasta toiseen muuttamista ja ruokakauppaan lähtemistä samalle viivalle. Tiedän kyllä, molemmissa pitää mennä ulos ja olla muiden ihmisten ympäröimänä, mutta en oo koskaan esim. lentokentällä törmänny isoon teinilaumaan, jotka avoimesti katsoo päästä varpaisiin arvostellen. Oon aina paranoidi sen suhteen; vaikka kyseinen teinilauma ohittaiskin mut ilman huomioimista niin sitä edeltävä parin sekunnin paniikki on henkisesti tosi raskasta.
Ei nyt jokainen haaste elämässä voi
ahdistaa? :doubtful: Vai käytätkö vähän huterin perustein tuota sanaa?
Nauti nyt, kun siihen vielä pystyy. Tän ikäisenä sitten ei tarvii juur muuta tehdä kuin muistella nuoruusvuosia.
Mun diagnoosini lisäks skoorasin täydet pisteet masennus- ja ahdistuneisuushäiriötesteistä. Ahdistun esim. siitä, jos äiti soittaa jonnekin ja siellä on tyly asiakaspalvelija luurin toisessa päässä. Eikä se oo todellakaan mun valinta että ahdistun semmosistakin asioista, mitkä ei liity muhun millään tavalla.
Mutta eihän nyt kaikki asiat ole vautsiwaubumtsibum tai sitten ahdistavia.
Oon terapian avulla oppinu olemaan ajattelematta niin mustavalkoisesti. Keväällä terapeuttini kiteytti asian aika hyvin sanomalla, että
ei asioiden tartte olla joko hyviä tai pahoja, jos sä et oo arkkienkeli ni se ei tarkota sitä että oot automaattisesti kansanmurjaaja.
Tiedän Thylliksen taustat, mutta kyseenalaistin sen, onko tuo epävarmuus tuosta tulevasta tentistä ahdistuneisuutta, johon voidaan tarvita lääkärin ja/tai lääkkeiden apua vai muuten vain epävarma olotila.
Oon syöny mielialalääkkeitä nyt kaks ja puol vuotta putkeen, teinivuosina söin niitä kans. En ota mitään lisälääkkeitä ahdistukseen, varsinkaan täällä Italiassa kun yleisin neuvo masennuspotilaille on jonku komedian kattominen,
sen jälkeen sulla on parempi olo.
Kyllä, mulla on epävarma olo tohon kokeeseen liittyen, mutta mun ajatusmaailman mukaan opettajat tulee aina muistamaan miten paska oppilas olin, jos en läpäse tenttiä. Ne tulee aina yhdistämään mun naamani kaikkeen negatiiviseen, ja ne pettyy muhun. Multa taas saattaa mennä maku koko oppiaineeseen, enkä halua enää olla missään tekemisissä sen kanssa, koska
feilasin ihmisenä.
Tiedän, kuulostaa täysin naurettavalta. Terapiassa joudun kirjottamaan näitä paperille, että näkisin ettei niissä ole mitään järkeä; ei tossa olekaan mitään järkeä, myönnän, ja jos joku toinen sanois noin niin viittaisin varmaan kintaalla koko jutulle, mutta mun pääni sisällä asiat on ollu aina noin.
Oli omat taustat mitkä hyvät, niin ois ihan kiva jättää sanomatta minkäänlaisista mielenterveysongelmista kärsivälle että: "Piristy, ei sulla oikeasti mitään ongelmia ole."
Ylipäänsä masentunutta tai ahdistunutta auttaa ihan vitusti se kun joku ulkopuolinen tulee ja kertoo että nyt koet kyllä asiat, elämän väärin että näin sitä meikäläinenkin ja ennen miehet oli rautaa, laivat puuta ja talvisota.
Olisin hakenut apua aiemmin, mutta lähipiirissä hoettiin vaan että haluan huomiota, eikä mulla oo mitään oikeutta valittaa mun elämästäni.
Sulla on mies ja opiskelet, sulla on kaikki hyvin. Kato tosta toi leffa ja ota vähän suklaata ja lopeta se itkeminen.
Pesin eilen pyykkiä; aamulla kävin suihkussa ja laitoin mukavat vaatteet päälle. Tein just kahvia ja nyt keräilen rohkeutta ruokaostoksille lähtöä varten. :ahem: