Ralliuutisia.

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Autosportin mukaan myös Volkkari harkitsee rallin MM-sarjaan osallistumista, joko Dakarin rinnalla tai Dakarin vaihtoehtona.
 

-Japé-

Well-known member
Liittynyt
18.11.2005
Viestit
1290
Ei nyt mikään sykähdyttävän jännittävä ralliuutinen, mutta kuitenkin jotain uutta ja erilaista luettavaa (vähän samaantapaan kuin Tomi Tuomisen rallipvkirjat viime kaudella), eli MTV3 rallitoimittaja Anette Latva-Piikkilä aloitti maikkarin sivuilla bloginsa. Olettaisin, että kauden aikana sinne saattaa tulla jotain erilaisempaa, inside-fiilistä sisältävää uutisointia ohi normaalien uutisointien. Kyseisellä henkilöllä on kuitenkin moottoriurheilutausta kuljettajana, eli ei ole mikään Kyllöspelle.

EDIT: Vedetään nyt vielä hiukan OT:ia tähän perään, kyse ei ole ralli uutisista, mutta (ralli)uutisoinnista ylipäätään. Mielestäni on ihmeellistä, että MM-tason (IRC) kuljettajilla, kuten Alénilla ei käsittääkseni ole ollenkaan kotisivuja(?) ja esim. Gardemeisterin kotisivut ovat yhtä Monte uutista lukuunottamatta täysin viime vuotisessa kuosissa! Olettaisin, että monesti juuri kauden alku on loppuhuipennuksen ohella se aika jolloin sivuihin kohdistuu suurin mielenkiinto niin normaalisurffaajien kuin media ohella ja juuri silloin olettaisi niiden olevan hyvässä tikissä tarjoten uutta ja tuoretta tietoa, jota ei ehkä vielä muualta saa. Suomalaisten moottoriurheilijoiden sivujen osalla usein näin ei tunnu olevan.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Olettaisin, että monesti juuri kauden alku on loppuhuipennuksen ohella se aika jolloin sivuihin kohdistuu suurin mielenkiinto niin normaalisurffaajien kuin media ohella ja juuri silloin olettaisi niiden olevan hyvässä tikissä tarjoten uutta ja tuoretta tietoa, jota ei ehkä vielä muualta saa.
Lisäksi voisi kuvitella, että offseasonin aikana niitä sivuja ehtisi paremmin päivittääkin kuin kesken kilpailukauden.
 

henrizio

väärinkäyttäjä
Liittynyt
21.4.2007
Viestit
2215
Lisäksi voisi kuvitella, että offseasonin aikana niitä sivuja ehtisi paremmin päivittääkin kuin kesken kilpailukauden.
Jos tiedottaja on palkattu vain varsinaiseksi kilpailukaudeksi. :rolleyes:

On kyllä ihan normaalia Suomessa, että tiedottaminen ja mainostaminen on pelkkä kulu, eikä ymmärretä sen arvoa olleenkaan.

Voisivat ottaa vähän mallia Petter Solbergista. On nimittäin tässä offseasonin aikana ollut esillä suomalaisissa lehdissä enemmän kun meikäläiset...
 

RITA#28

Banned
Liittynyt
6.8.2007
Viestit
1824
Petteri ajaa Norjassa Citroen Xsaralla.
 
Viimeksi muokattu:

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Hienoo että sai auton alleen. Toivottavasti on "kunnon" xsara kanssa.
No tiedä siitä kunnollisesta... koipussista kaivettu 2006 mallinen olis kysymyksessä. Mutta kun ei oo kapitaalia niinkuin tällä Rautenbachilla, niin ei voi saada C4:a. Mutta kai tuo 2006 Xsara on sit parempi kuin mitä Ostbergin tiimillä olisi ollut tarjota (eli suunnilleen saman ikäinen tai 2007 Saparo).
 

RITA#28

Banned
Liittynyt
6.8.2007
Viestit
1824
No tiedä siitä kunnollisesta... koipussista kaivettu 2006 mallinen olis kysymyksessä. Mutta kun ei oo kapitaalia niinkuin tällä Rautenbachilla, niin ei voi saada C4:a. Mutta kai tuo 2006 Xsara on sit parempi kuin mitä Ostbergin tiimillä olisi ollut tarjota (eli suunnilleen saman ikäinen tai 2007 Saparo).
Eipähän olisi jäänyt rahasta kiinni missään autossa... Sitikalla on joku rajotettu määrä C4sia alkukaudelle, joten sieltä ei olisi tippunut enää yhtään vaikka olisi kottikärryllä kantanut kahisevaa.

Varmasti on parempi kuin Subaru. :ahem:
 

Vämpylä

Well-known member
Liittynyt
2.10.2005
Viestit
1025
Sijainti
South Park
No tiedä siitä kunnollisesta... koipussista kaivettu 2006 mallinen olis kysymyksessä. Mutta kun ei oo kapitaalia niinkuin tällä Rautenbachilla, niin ei voi saada C4:a. Mutta kai tuo 2006 Xsara on sit parempi kuin mitä Ostbergin tiimillä olisi ollut tarjota (eli suunnilleen saman ikäinen tai 2007 Saparo).
Tarkotin että jos se ois vaikka samassa tikissä kuin Loebin kauden -06 "yksityis" xsara nii varmasti on melko pystyvä auto vielä nytkin. Varmasti vähintään yhtä hyvä tehdasSubbe.

Sitte jos se taas on sellainen vanhoilla osilla varustettu xsaran irvikuva jolla esim. Stohl rämpi kauden 07 nii ei voida odottaa paljoa.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Noo kyllä sillä museomallillakin Subarua varmemmin tosiaan maaliin tullaan ja vielä komeasti pisteillekin, ei kai siellä ne rattimiehet ole viime kaudesta ainakaan lisääntyny.
 

Allez Andruet

Member
Liittynyt
12.9.2008
Viestit
16
"- En usko, että MM-sarjan arvo vähenee. Kun katsoo Irlannin rallin lähtöluetteloa, niin siellä on 25 WRC-autoa. Eihän formula ykkösissäkään ole kuin parikymmentä autoa kisassa, Latvala muistuttaa"

Voi hyvää päivää! "Vuoden huonoin lausunto"-palkinto menee ehdottomasti JM Latvalalle tämän päätelmän johdosta. Eihän ketään kiinnosta vaikka viivalla olisi 100 WRC-autoa jos niitä ajaa Condard Rautenbachin ja Matthew Wilsonin kaltaiset turistit. Samaan aikaan Petter Solberg, Toni Gardemeister, Juho Hänninen ym. todelliset huippukuljettajat eivät kierrä MM-sarjaa.
 
Ylös