Ralliuutisia.

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1371
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Jälkiviisaus on turhaa, mutta miten on mahdollista, että kaksi autoa pääsee samaan aikaan pätkälle vielä erisuuntiin? Luulisi olevan itsestäänselvyys, että toinen lähtee liikeelle, kun toinen on päässy pätkän loppuun. Sitten taas venataan, että toinen tulee maaliin ja toinen taas lähtee liikkeelle...
Itsestäänselvyyksiä on vain oman tietokoneen ääressä asioita jälkeenpäin miettiessä. Käytännössä aina on mahdollisuus väärinymmärrykselle tai unohdukselle.

Viimeisimmän tiedon mukaan ko. reenipätkälle ei ole haettu minkään sortin lupia vaan on ajeltu ihan omin luvin. .. Jos näin on, niin mitenkähän mahtaa vakuutusyhtiöt suhtautua asiaan? Liikenneviraston mukaan VR:n/Ratahallinnon käyttämille huoltoteille ei edes myönnetä käyttölupia vaikka niitä joku hakisikin...
Tämähän on varmasti ensikäden faktaa, ja kannattaa siksi kuuluttaa julkisesti foorumilla. Sitäpaitsi, suurimpaan osaan reeneistä ei mitään poliisin lupia haeta, tienpitäjän lupa saa riittää. Sitä paperirumbaa ei puolen tunnin tai tunnin testin takia jaksa kukaan käydä.
 

maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
935
Itsestäänselvyyksiä on vain oman tietokoneen ääressä asioita jälkeenpäin miettiessä. Käytännössä aina on mahdollisuus väärinymmärrykselle tai unohdukselle.

Kieltämättä jälkiviisaus on typerään, mutta kai sallittua.
Toivottavasti tästä taas opitaan, että kun mennään testaan kahdestaan ajetaan samaan suuntaa joten ei ole mahdollisuuksia nokkakolareille.
 
Viimeksi muokattu:

henkka_ok

penkkapelle
Liittynyt
24.9.2008
Viestit
1371
Sijainti
Etelä-Pirkanmaa
Kieltämättä jälkiviisaus on typerään, mutta kai sallittua.
Toivottavasti tästä taas opitaan, että kun mennään testaan kahdestaan ajetaan samaan suuntaa joten ei ole mahdollisuuksia nokkakolareille.
Ei jälkiviisaudessa tai varsinkaan tapahtuneesta oppimisessa sinällään mitään vikaa ole. Huhupuheiden levittely ja puutteellisten tietojen perusteella arvailu ynnä muu päteminen tuppaavat tällaisessa tapauksessa ottamaan päähän. Uskallan veikata, että kavereiden lähipiiriä vielä enemmän kun minua.
 

Sami H

Well-known member
Liittynyt
22.9.2003
Viestit
613
Sijainti
Pori
Sen verran asiasta vielä että kyllä siellä on ollut lähettäjät molemmissa päissä. Kun sain tietää kuka menehtynyt on niin sattui sitten olemaan joku ketä olen ihaillut ajotyylin vuoksi eteenkin. Aika tarkkaan kolme vuotta sitten oli edellinen poismeno ja tuntuu kuin olisi ollut eilen.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Osanotot


2 ralliautoa yhtäaikaa testipätkällä :thumbfh:
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11219
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
Hauska case muuten huhtikuun lopulla ajetussa Belgian mestaruusosakilpailussa Rally Walloniessa. Freddy Loix oli 23:llä EK:lla vetänyt 19 pohjat (kolmesti toinen ja kerran kolmas), mutta viimeisessä EK:lla tuli sijoitukseksi vasta 19. Oli pistänyt kartturin ajamaan eikä edes lukenut nuotteja! Voitto kuitenkin reilusti yli kahdella minuutilla.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Tämähän on varmasti ensikäden faktaa, ja kannattaa siksi kuuluttaa julkisesti foorumilla. Sitäpaitsi, suurimpaan osaan reeneistä ei mitään poliisin lupia haeta, tienpitäjän lupa saa riittää. Sitä paperirumbaa ei puolen tunnin tai tunnin testin takia jaksa kukaan käydä.
Tienpitäjä on tässä tapauksessa (sikäli kuin tiedot radan varren huoltotiestä pitävät paikkansa) VR/Ratahallitovirasto - jonka edustaja lehdessä toteaa, että he eivät näille huoltoteille myönnä yhtään minkäänlaisia käyttölupia ralliharjoitteluun vaikka kuka anoisi.

ELY-keskuksen yms. paperirumbat on sitten ihan erikseen.
 

ProBale

#maximumattack
Liittynyt
8.8.2006
Viestit
159
Sijainti
Kaikkialla
Porsche Supercup ajettiin tänään Monacossa ja niin vaan oli nuorempi seppo vanhaa nopeampi heti ekassa kisassa. Ogier siis 13. ja Loeb 16.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Kukahan tuota on ajellut? Se sama Korean poika, joka oli aikaisemmin testailemassa parkkipaikalla?
Eivät suostu kertomaan, muuta kuin ettei missään nimessä olleet samoja jampestereja mitä edellisissä videoissa.

The team would not be drawn on who was driving the i20 WRC test car, admitting only that it was not one of the Korean drivers who had completed running in the earlier incarnations of the rally car.
http://www.autosport.com/news/report.php/id/107716
 

ProBale

#maximumattack
Liittynyt
8.8.2006
Viestit
159
Sijainti
Kaikkialla
Hauskinta tuossa uutisessa on, että Twitterin puolella Hayden Paddon oli juurikin se joka oli ns. uudelleentwiitannut tuon Hyundain sivulta..

Viittaako tämä johonkin yhteistyöhön, ei voi tietää.. :rolleyes:
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Ralliguru Julian Porter tiesi, että Kris Meeke oli viime viikolla testaamassa jotain, mutta ei tiedä mitä. Tai Meeke varmaan tietää, mutta guru ei.

Eli kolme vaihtoehtoa: Stohl, Meeke, tai Paddon.
Stohl voisi liittyä kuvioihin tallinsa Stohl Racingin kautta, kaksi muuta olisivat hyviä kiinnityksiä testaajiksi. Paddonillahan WRC2 kuvioita pitäisi parin kisan verran olla varmana tälle vuodelle. Eihän Se toki mitään estä. Meeke taas on työtön, edellinen esiintyminen Korsikalta 0-auto Pösön ratista.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Latvala senior on pistänyt vanhan Evo III:n takas naftaliiniin ja rallattelee ainakin nää kesäkauden SM-rallit Mitsun WRC:lla.
 

ettelbruck

Well-known member
Liittynyt
30.7.2000
Viestit
11219
Sijainti
Vantaa/Riihimäki/Ettelbruck
- edit:

näyttää virolainen live-tulospalvelu olleen täyttä arvontaa. Joku sit voitti Lääne-Eesti rallin ja suomalaistenkin sijat selvinneet ennen joulua.
 
Viimeksi muokattu:

ProBale

#maximumattack
Liittynyt
8.8.2006
Viestit
159
Sijainti
Kaikkialla
Paddon ajaa S2000lla Ypres rallin kuun lopussa. Kisassa mukana myös nuorempi Vatanen R2 twingolla.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Saatiinhan se Juhokin liitettyä Hyundai-huhuihin.

Maybe it's old news & I maybe wrong but just heard that Juho Hanninen was the mystery man behind the wheel of the Hyundai at the recent test.

Also heard, that there could be up to a 8 driver shoot out to see who gets to drive for Hyundai next season!

https://twitter.com/The_Rally_Guru
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Saatiinhan se Juhokin liitettyä Hyundai-huhuihin.
tuollainen 8 kuskin "aika-ajo" ois aika bueno idea ellei sitten fiskaaliset seikat sotke pakkaa (esim siten että vähemmän myötäjäisrahaa tuleville kuskeille väännetään turboruuvia kiinni päin ja lyödään kartanlukijaksi joku paikallinen Sumo-mestari).

Suosikki mestaksi ao. tapahtumalle voisin nimetä Saksan rallin Panzerplatten tai sitten voisin viedä häppeningin Kielderin metsiin mahdollismman v-mäisessä skottilaisessa talvikelissä.
 
Ylös