Facebook

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Hieno homma!


Facebookia uhkaa lopullinen tuho marraskuun 5. päivänä.

Aktivisti- ja hakkeriryhmittymä Anonymous saattaa suunnitella hyökkäystä yhteisöpalvelu Facebookia kohtaan. Tuoreessa tiedotteessaan ryhmä uhkaa "tuhoavansa" Facebookin marraskuun 5. päivänä. Aikomusten todenperäisyydestä ei ole varmuutta.
"Operaatio Facebookia" varten on perustettu myös Twitter-tili ja Youtube-kanava.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen suhtautuu asiaan vakavuudella.
-Pidän uhkausta vakavasti otettavana. Osa Anonymouksen vastaavista uhkauksista on toteutunut ja aiheuttanut todellisia ongelmia.
Youtube-videolla hakkeriryhmä varoittaa Facebookin käyttäjiä "kaikkien ihaileman viestintämuodon tuhoutumisesta". Samalla ryhmittymä pyytää kaikkia vapaan tiedonkulun kannattajia liittymään Facebookin vastaiseen taisteluun.
-Toisaalta Facebookin infrastruktuuri on poikkeuksellisen iskunkestävää. Anonymouksen pitäisi kerätä poikkeuksellisen suuri joukko osallistumaan hyökkäykseen jotta sillä todella olisi vaikutusta, hän sanoo.


Kovia syytöksiä
Ryhmä syyttää Facebookia etenkin heikosta tietoturvasta, joka vaarantaa käyttäjien oikeudet. Facebookia syytetään lisäksi käyttäjien vakoilemisesta ja tietojen välittämisestä hallituksille.
Tiedotteessa ryhmä muistuttaa, että kaikki Facebookissa jaettu tieto pysyy palvelun hallussa riippumatta siitä, miten yksityisyysasetukset on määritelty. Tiedot jäävät ryhmän mukaan elämään vielä senkin jälkeen, kun käyttäjä on poistanut profiilinsa palvelusta.
Tiedotteen mukaan operaatio alkaa marraskuun viidentenä päivänä. Jos kyseessä on oikea hyökkäys, se voi aiheuttaa vakavia seuraamuksia palvelulle. Anonymous yhdisti jokin aikaa sitten voimansa tiiviimmin järjestäytyneen LulzSec- ryhmittymän kanssa ja näin ollen siitä on tullut aikaisempaa vakavammin otettava aktivistiryhmä.


Mikä Anonymous?
Anonymous on tähän asti melko löyhästi järjestäytynyt hakkeri- ja aktivistiryhmä, joka vaikuttaa lähinnä internetin keskustelufoorumeilla. Se on organisoinut myös palvelunestohyökkäyksiä, joista yksi tunnetuimmista on hyökkäys Mastercardin sivustoa kohtaan vuonna 2010. Tuolloin hyökkäyksellä onnistuttiin kaatamaan luottokorttiyhtiön nettisivut.
Vielä vahvistamattomien huhujen mukaan ryhmittymä olisi myös Sony Playstation Networkiin kohdistuneen hyökkäyksen takana. Huhtikuun lopussa alkanut hyökkäys lamaannutti peliverkon yli viikoksi.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24327
Sijainti
lappeen Ranta
Uudistuksia, uudistuksia. Nyt näyttää aika hyvältä.
En huomaa mitään. :eek:
Suuressa Suomalaisessa Vitutuskirjassa oli yksi vitutuksen aihe Facebookin uudistukset. Ennustivat, että: "Muutaman kerran kun vielä uudistatte niin teillä on käsissänne viilipurkkipuhelimen ja vessanseinän yhdistelmä!". Joko lie tuohon päästy?
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Taas hyvä syy miksi kandee valkata vähän ketä huolii kavereikseen Facebookissa.

Lapsuudenaikanen "kaveri" jonka jostain hetkellisestä mielihäiriöstä hyväksyin kaveriks alko juttelemaan ekaa kertaa varmaankin noin 15 vuoteen. Rahaahan se sitten halus. :D

Mulla ei riittäis pokeri lähteä pyytelemään puolitutulta kympin vippiä. Tai minkään muunkaan suuruista.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Taas hyvä syy miksi kandee valkata vähän ketä huolii kavereikseen Facebookissa.

Lapsuudenaikanen "kaveri" jonka jostain hetkellisestä mielihäiriöstä hyväksyin kaveriks alko juttelemaan ekaa kertaa varmaankin noin 15 vuoteen. Rahaahan se sitten halus. :D

Mulla ei riittäis pokeri lähteä pyytelemään puolitutulta kympin vippiä. Tai minkään muunkaan suuruista.

Entäs foorum-"kavereilta"
 

Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920
10,7 euroa olen lainannut foorumistille - ja saanut takaisin. :ahem:
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Kirjauduin äsken Googleplussaan. Piireissäni ei näytä olevan ketään. Vähän täällä kaikuu mut avarat on tilat. Tykkään tästä hiljaisuudesta.
 

Captain Howdy

Well-known member
Liittynyt
6.6.2001
Viestit
20416
jjoo vittu tarttee tulla paskomaan jollain goolgeplus sonnalla toisen feisbook-otsikkoon.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Lisää urkintaa
Yksityisyytesi on vaarassa: Facebook tietää mitä teet, vaikka kirjautuisit ulos

Facebook tietää mitä käyttäjä tekee internetissä, vaikka henkilö olisi kirjautunut ulos yhteisöpalvelusta. Yhtiö onkin lisännyt palveluunsa uuden sovelluksen, joka päivittää käyttäjän profiiliin päivityksen aina, kun henkilö vierailee tietyllä sivulla, jolle sovellus on asennettu. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka käyttäjä ei haluaisi toisten tietävän vierailleensa kyseisellä sivulla, näkyy se silti henkilön profiilissa, kirjoittaa ReadWriteWeb-sivu.

Yhteisöpalvelun uusi sovellus on nimeltään ”Read”. Sovelluksen avulla esimerkiksi uutissivut voivat jakaa käyttäjien lukemia artikkeleja ilman, että käyttäjä itse päättää sen jakamisesta. Kun käyttäjä lukee artikkelin sivustolla, jolle on kerran painanut Read-sovelluksen päälle, ilmestyy hänen profiiliinsa päivitys luetusta artikkelista.

Read-sovelluksen saa muiden sovellusten tapaan pois päältä Facebookin asetuksista. Yhteisöpalvelun uusi ohjelmointirajapinta kerää kuitenkin käyttäjien tietoja, vaikka Read ei olisi käytössä. Tämä vaarantaa käyttäjien yksityisyyden, kirjoittaa tietoturva-asiantuntija Nik Cubrilovic blogissaan.

Facebookista uloskirjautuminen ei auta
Cubrilovic kertoo, että vaikka käyttäjä kirjautuisi ulos Facebookista, saa yhteisöpalvelu silti tietoonsa, mitä käyttäjä verkossa tekee. Facebookin evästeet nimittäin lähettävät kaiken tiedon yhteisöpalveluun, Cubrilovic kertoo. Ainoa tapa estää tämä on poistaa kaikki Facebookin evästeet selaimesta – tai sitten käyttää facebookkaamiseen eri selainta kuin muuhun surffaamiseen.

Cubrilovic kertoo blogissaan tutkineensa Facebookin evästeitä ja huomanneensa, että aina kun hän vieraili sivulla, jossa oli joku Facebook-sovellus kuten tykkää-painike, lähettivät evästeet hänen Facebook-tietonsa. Yhteisöpalvelu tietää siis aina, millä sivuilla käyttäjät liikkuvat, eikä tätä pysty estämään kuin poistamalla evästeet selaimesta joka kerta, kun kirjautuu ulos Facebookista.

Voi myös olla, että Facebookin uusi ohjelmointirajapinta antaa sivuille oikeuden käyttäjän tietoihin jo silloin, kun henkilö vierailee kyseisellä sivulla. Tämä tarkoittaisi sitä, että Facebook päivittäisi tietoja käyttäjän profiiliin, vaikka henkilö ei itse näin haluaisi, epäilee Scripting-blogi.

Facebookin uusi sovellus voikin kerätä vielä paljon kritiikkiä, sillä tuskin moni haluaa esitellä kaikki lukemansa artikkelit ja vierailemansa sivut kaikille ystävilleen Facebookissa.

MikroPC
:dunno:

edit: Eikä siinä vielä kaikki
Nyt et voi enää poistaa Facebook-viestejäsi - tallennetaan ikuisesti

Facebookin tietosuojakäytäntöjen mukaan yhteisöpalvelussa lähetettyjä ja vastaanotettuja viestejä ei voi enää poistaa lainkaan.

Jos käyttäjä klikkaa poista-painiketta, viesti kyllä poistetaan käyttäjän näkyviltä - mutta ei palvelusta. Kaikki Facebookiin tallennetut tiedot pysyvät siis tallessa, vaikka käyttäjä "poistaisikin" ne.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että hölmöily voi kostautua Facebookissa entistä helpommin. Esimerkiksi jo nyt Yhdysvaltojen viranomaiset voivat lukea Facebookiin tallennettuja - tai sieltä "poistettuja" - viestejä, ilman oikeuden päätöstä.

Sosiaalisessa mediassa hölmöily saattaa olla kohtalokasta muissakin palveluissa. Esimerkiksi kahta meksikolaista miestä syytettiin jokin aika sitten "terrorismiksi ja sabotaasiksi luokiteltavista" Twitter-viesteistä. Miehet voivat saada jopa 30 vuoden vankeustuomion.

Aiemmin tänään uutisoimme, kuinka Facebook voi seurata nettisurffailuasi, vaikka olisit kirjautunut ulos palvelusta. Nyt paljastunut tieto viestien ja tietojen ikuisesta tallentamisesta ei ainakaan paranna mielikuvaa Facebookin yksityisyydensuojasta.

MikroPC
 
Viimeksi muokattu:

Örfil

Guest
Onneksi poistuin ko. khatista jo ihmisikä sitten. Maailmassa on kaksi aivan tyhmää juttua: FB ja BB. Jenson Button on taasen aika viksu kuski.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Ylös