Asioita, jotka tekis mieli hankkia

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Joku tuollanen on ollut haaveissa jo jonkun aikaa:



Ja nimenomaan niin halvalla ku mahdollista, kun on kyse ekasta tollasesta.

Olemassa olleet bändipuuhat on nyt aika tarkkaan haudattu, ja jotain uutta on pakko kehittää. Muuten ei kestä. Yks juottolaprojekti on jo aloitettu, ja tuollanen rämpytin vois sopia siihen jatkossa. Oikeaa banjoa en aio opetella soittamaan, mutta kitarasta kun osaan niitä perussointuja tapailla, niin tuollasella vois saada musaan sen jonkun, ettei se oo ihan pelkkää akustista kitaraa ja bassoa.

Mut paljon on pohdittavaa tuollasen kanssa. Pitäis olla mahdollisimman halpa, mistä kuitenkin saa sen oikeanlaisen äänen. Sitten pitäis miettiä, oppia ja ymmärtää, että mitenkä tuollanen vekotin järkevästi mikitetään ja millaisilla mikeillä. Ainakaan omaan hintatasoon sopivaa valmiiks mikitettyä en oo löytänyt. Sitten olis kanssa hyvä tietää, että mitä pitäis tietää.

Yllättävän vähän löytyy tietoa selkeästi suomeksi kerrottuna. Ja enkuks on vähän haasteellista lukea, kun ei tunne edes suomenkielisiä termejä.


Että semmosta. Antaisivat minulle kilpailukykyisen banjon.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Hahmo öö ruz tietänee banjoista (siis soittimista) jotain? Toisenlaiset banjot onkin puolestaan kohtalaisen helppo hankkia.
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Parempaa kypäräkameraa harkitsemassa..



Kellään foorumin karttikeijolla / muulla hurjapäällä kokemuksia näistä?

Ja juu muotoilu on varsin perseestä, mutta siitä huolimatta ainakin monipuolisempia kiinnikkeitä tarjolla kuin nykyiselle kameralleni.
 
Viimeksi muokattu:

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Uusi läppäri.
Sama, Surface 2 Pro släpändeerus vähän kiinnostaisi, mutta eipä tässä niin rahoissaan ja tarpeessa ole, että viittis ennakkotilata. Kattellaan mitä arvostelut sanoo, jahka laite myyntiin tulee.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Parempaa kypäräkameraa harkitsemassa..



Kellään foorumin karttikeijolla / muulla hurjapäällä kokemuksia näistä?

Ja juu muotoilu on varsin perseestä, mutta siitä huolimatta ainakin monipuolisempia kiinnikkeitä tarjolla kuin nykyiselle kameralleni.
Nimimerkillä Jonkki on tuon vanhempi versio ja ilmeisimmin tyytyväinen on ollut siihen.
Karttipuolella on kypäräkameratopikkin jossa on jotain juttua myös :)
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
Nimimerkillä Jonkki on tuon vanhempi versio ja ilmeisimmin tyytyväinen on ollut siihen.
Karttipuolella on kypäräkameratopikkin jossa on jotain juttua myös :)
Toksia! Tuli käytyä lukemassa läpi ja videot katteltua. Ihan mielenkiintoisia ajatuksia löytyi noin niinkuin turvallisuuden ja kameran varusteiden kestävyyden kannalta. Omassa lajissa vielä kun noi äkkipysähdykset ja rysäykset ovat vielä yleisempiä.. :D
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Toksia! Tuli käytyä lukemassa läpi ja videot katteltua. Ihan mielenkiintoisia ajatuksia löytyi noin niinkuin turvallisuuden ja kameran varusteiden kestävyyden kannalta. Omassa lajissa vielä kun noi äkkipysähdykset ja rysäykset ovat vielä yleisempiä.. :D
Kiva et karttihöpinöistä on apua täälläkin :)
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Pääkallosalmiakkia.
On mennyt aivan mahdottomiin mulla tää homma. 2pss/vko ei tunnu riittävän. Eihän tuo tuollaisenaan näytä kummoiseltakaan määrältä mutta kun ajattelee kuinka monta vuotta olen napsinut noita tätä tahtia. Välillä ollut toki kuukauden tai parin taukoja, mutta toisaalta joskus imuroinut pussin päivässä naamaan.
Ihmissuhteet kärsii ja terveys pettää. Nuo voi johtua toki epäsosiaalisuudestani ja tupakoinnistanikin, mutta että silti.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Oletko ajatelluit liittyä anonyymeihin pääkkistensyöjiin?
 
Ylös