Veikkausliigakausi 2008 - TamU:lle kolmas putkeen?

VR

Syytön ja sillä sipuli
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
10649
Sijainti
U15
Litti palaa Lahteen.

Suomen maajoukkueen monivuotinen kapteeni Jari Litmanen nähdään jälleen Veikkausliigassa. FC Lahti kertoi perjantaina kotisivuillaan tehneensä sopimuksen Litmasen kanssa.

Edellisen kerran Litmanen pelasi Suomessa kaudella 2004. Tuolloinkin hän pelasi kotikaupungissaan Lahdessa.

"Jarin tulolla joukkueeseen on kaksi ulottuvuutta. Hän nostaa päivittäisen harjoittelun tasoa ja se kehittää kaikkia pelaajia, kertoo FC Lahden päävalmentaja Ilkka Mäkelä seuran kotisivuilla.

Litmanen on lahtelaisen Reippaan kasvatti. Hän pelasi ennen ammattilaisuransa alkua myös HJK:ssa ja MyPassa ennen kuin siirtyi Amsterdamin Ajaxiin.

Todellisen kukoistukseensa hän nousi juuri Hollannissa, jossa hän johdatti Ajaxin muun muassa Mestarien liigan voittoon.

Amsterdamin jälkeen Litmanen pelasi Barcelonassa ja Liverpoolissa, mutta ei onnistunut nousemaan näissä seuroissa aivan samalle tasolle kuin Ajaxissa. Hänen uraansa ovat piinanneet myös lukuisat loukkaantumiset.

Litmanen piipahti vielä Ajaxissa ennen kuin palasi Suomeen mainitulla kaudella 2004. Hän pelasi Lahden paidassa yhteensä 11 ottelua, joissa teki kolme maalia.

Lahdesta Litmanen lähti uudelle ulkomaan kierrokselle, jonka aikana hän pelasi Saksassa Hansa Rostockissa ja Ruotsissa Malmössa. Viime kevään hän oli Englannin valioliigassa pelaavan Fulhamin listoilla, mutta sai pelata vain reserviotteluita.

Litmanen on viime vuosina pelannut enemmän maajoukkueessa kuin seuratasolla, sillä vammat ovat pitäneet häntä edelleen sivussa pitkiä toveja. Lahdessa Litmasen uskotaan olevan pelikunnossa.

"Pelillisesti Jari tuo lisää hyökkäysvoimaa joukkueen. Meiltä lähti maajoukkueessa debytoinut Berat Sadik ja nyt saimme tilalle A-maajoukkueen kapteenin. Joukkue on omaksunut tällä kaudella tietynlaisen pelityylin ja lähtökohta on se, että Jari sopeutuu joukkueeseen", Mäkelä sanoi.

Litmanen totesi FC Lahden sivuilla palaavansa mielellään tuttuun seuraan.

"Sopimus FC Lahden kanssa tuntuu tässä tilanteessa kaikkein luontevimmalta. Tunnen seuran toimintatavat jo entuudestaan ja joukkue on tullut jo hiukan tutuksi muutaman viime viikon ajalta. Sarjaa on noin kaksi ja puoli kuukautta jäljellä, joten uskon pääseväni joukkueeseen sisään. Tilanne sarjassa on mielenkiintoinen", Litmanen mietti.

HS
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Oli kyllä Litmaselta sellainen maximum attack etten vastaavaa muista nähneeni moneen moneen vuoteen. Litmanen otettiin sisään kun noin 55 minuuttia oli pelattu. Litmanen syötti useamman maalipaikan, jotka Lahden Rafael myös käytti hyväkseen. Litmanen teki itse maalin ensin rankkarista ja myöhemmin jalkakikalla. Ilman kahta väärää paitsioliputusta maaleja olisi tullut ainakin yksi ehkä jopa kaksi enemmän. Kups jäi kuitenkin täysin jalkoihin ja pdli päättyi 8-1

Peli tuli siis Urheilukanavalta, jonka seuraava ottelu on ensi sunnuntain Lahti-Inter koitos. Juontajat hehkuttivat tätä ottelua jo etukäteen ja olivat aivan sekaisin Litmasen esityksestä.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Ohoh, Kunkkuhan oli aika tikissä. :eek!: :thumbup: Tais saada tosin jonkun kylkivamman kesken pelin, vaikkei kuulemma ole paha. Saa nähdä, toivottavasti ei.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
OHOH!

... en ole liikaa jaksanut kirjoitella ja pitää yllä foorumin futiskeskustelua, mutta äsken tuli semmonen matsi, että pakko kommentoida :eek!:

Eli kyseessä on toki HJK - Inter, Veikkausliigan kärkikamppailu. HJK meni yhdellä kauden osumista (tekijänä 19v Sakari Mattila) johtoon juuri ennen puoliaikaa. Bah vei HJK:n vielä 2-0 johtoon, sitten mustien sekuntien aikana (3 minuuttia) ja Inter tuli 2-2 :n.

Ennen ja jälkeen tasotuksen Interillä oli tuhannen taalan paikkoja (pallo meni tolpasta maaliviivaa pitkin ohi jne. ) Loppusekunneilla Klubi sitten teki, hieman tuurillakin 3-2 maalin ja vei ottelun.

Huikea matsi, huikeaa peliä ja ennen kaikkea loistava lopputulos!

Lisäksi on pakko kehua urheilukanavan toteutusta, ei hävennyt senttiäkään Valioliigan TV-tuotannoille :thumbup: :thumbup: :thumbup:
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Peesaan jaskaa. Olipa mukavan näköistä peliä ja huikea loppuhuipennus. :thumbup:
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Ai että mikä loppukausi tulossa:
Inter 37p
HJK 36p
Honka 34p
Lahti 32p

Jäljellä vielä mm. seuraavat ottelut:
HJK - Honka, HJK - Lahti, Lahti - Honka, Inter-Honka

Inter oli tänäänkin parempi kuin Klubi ja pelannut koko kauden loistavaa pelä. Arvoitus on vain miten tämä tappio vaikuttaa heihin - usein pitkän sarjan katkaiseva tappio aiheuttaa pienen laman. Seuraavan vastassa oleva KooTeePee on ainakin motivoitunut taistellessaaan sarjapaikastaan.

Klubi on ehkä näistä se suurin kysymysmerkki. Toisaalta todella vahva nimilista, hyökkäyspeli uomissaan jne. Toisaalta puolustus vuotaa ja pahasti.

Honka. Kovassa nosteessa, mutta myynyt monia tärkeitä pelaajia, jossain vaiheessa sen pitää tuntua...

Lahti. Tasavahva porukka, onko Litti ja Litin taidot se ratkaiseva palanen Lahden palapelissä, joka vie heidät mestaruuteen.

mihin tässä mitään samperin play-offeja tarvitaan. Jokainen peli ratkasee ja jotkut 2-0 johdon söheltämiset Kupsille tuntuu :nope:
 

Östermalmi

Member
Liittynyt
28.3.2008
Viestit
15
No mut jalkapallokin on tulosurheilua, kauden päätteeks jokainen pinna on arvokas. Jännä nähä miten käy Interille jos turkulaiset onnistuu voittamaan veikkausliigan tällä kaudella. Erityisesti siks että millainen materiaali heillä ois käytössä ens kaudella ja miten cl-karsinnat menis.

Hongan ja Interin pelityyli on ehkä ollu parhainta tällä kaudella, toivottavasti molemmat ois kauden päätteekskin kärkipääs. Hongalta vaan menee noi parhaat aina myyntiin ratkasevilla hetkillä :( Ja sarja on kuitenki tosi tasainen et pari tappiota voi pudottaa aikalaillakin.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Ai että mikä loppukausi tulossa:
Inter 37p
HJK 36p
Honka 34p
Lahti 32p
HJK, Inter ja Honka voitti - Lahti alkaa tippua kyydistä ? Seuraavaksi Klubi-Honka ... senkin ottelun häviäjän voi jo laskea mestaruustaistelun statistiksi. Turussa rukoillaan tasapeliä...
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9210
Inter
KuPS
IFK Mariehamn
@TamU
Honka
@MyPa
Jaro

Honka
KooTeePee
@VPS
KuPS
@Inter
TamU
@IFK Mariehamn

HJK
@MyPa
Jaro
@RoPS
TPS
@Haka
Lahti

Siinä nuo jäljellä olevat pelit kolmen kärkijoukkueen osalta.
 
Ylös