Kesärenkaiden vaihtoilmoitukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PuoliPöhkö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meinasin 1,8 sekuntiin vaihtaa renkaat alle, mutta yhdessä kesärenkaassa näkyi olevan naula saateri. Ammattilaiselle vein, jotta keksivät paikan.
 
Puhjenneen renkaan paikkaaminen on vähän ku paikatulla kortsulla huorissa käynti. Hengellä leikkimistä.
 
On hengellä leikkimistä ajaa joillain muulla autolla, kuin Volvo XC60, joka oli vuoden 2017 turvallisin auto Euro NCAP -testeissä.
 
Lainasin kerran yhden ammattiautoilijan peräkärryä. Laskin kuusi "koiranpaska" -paikkausta neljässä renkaassa. Oli helppo laskea, kun ei ollu vaivautunut leikkaamaan ylimääräisiä pois lepattamasta.
 
Arvatkaas miten kävi, kun lastasin sen täyteen puutavaraa ja lähdin K-Raudasta.
 
Viikonloppuna ja Vapun aattona kolmeen autoon kesärenkaita alle. 407 ja isän 307 onnistui hyvin, mutta Volvon kanssa rimpulainen Motonetin 3-kympin hallitunkki ei oikein pelittänyt. Nostovara ei riittänyt. No, pikaratkaisu noin 30 senttiä leveää ja 6 senttiä paksua lankunpätkää tunkin alle. Pienet oli tunkin pyörät ja pehmeä oli puu, niin tunkki ei oikein liikkunut, ja nosto oli hieman sitä ja tätä. 3 rengasta taiteilin kohtuullisesti. Neljännellä oli sitten lattiakaivo lisäämässä kaltevuutta, niin auto vei tunkkia noston loppuvaiheessa, tunkki hieman vääntyi. Viimeisen renkaan kävin vaihtamassa serkkupoikien hallilla.
Tänään kävin tilaamassa Bachon 3 tonnin hallitunkin, vielä matalalle menevän. Työturvallisuutta...:ahem:
 
Kovana jätkänä olisin tyhjentänyt purkin reiänpaikkaussprayta ja ollut käyttämättä korjaamolla. Kyselin minä puhelimessa ensimmäiseksi, jotta tarviiko uutta rengasta, niin sanoi jotta pistää kestävän paikan. Huono kauppamies oli vissiin tai haluaa päästä minusta eroon.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös