Painekyllästysaineet on sen verran aggressiivisia, että ruostuttavat tavalliset ruuvit olemattomiin.Mikähän siinä oli että yhteen aikaa tuon uuden painarin kanssa ei suositeltu muita kuin rosteriruuveja?
Olen myös käyttänyt noita kuumasinkittyjä täkkipultteja vaikka silloin takavuosina peloteltiin että ne ruostuu painekyllästysaineesta.
Tein joskus aikanaan testin ja ruuvasin painekyllästetyn pätkään erilaisia ruuveja ja ajattelin että tsekkaan ne muutaman vuoden päästä. Sittemmin hieno testiobjektini on kyllä valitettavasti kadonnut.
Pöhkis kun näyttää olevan huono matikassa, niin mä autan:Ei muuta kuin kaupan kautta ja hihat kääri!
Tuolta painekyllästettyä 50X100 16 metriä ja 50X150 24 metriä, niin tulee järkyttävän tukevat portaat. Mitään "laudan tikkuja" ei mihinkään väliin, pelkkää painekyllästettyä lankkua.
Rungon kasaaminen kuumasinkityillä 8x100 täkkipulteilla ja kansilankut kiinni 5X100 ruostumattomilla ruuveilla. Kestää vaikka Mahtisaaren pomppia. Ei tutise eikä notku. Lekalla saa aikaan pienen lommon lankkupintaan, ei muuta.