Kapulakieltä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Makkonen
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Makkonen

Guest
Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta monikulttuuriseen kasvatukseen sitoutuminen globaalisti kulttuurisen diversiteetin ongelman ymmärtämiseksi antaa mahdollisuuden parantaa reaktiota tämänhetkisen tilanteen suhteen.
Yksilötasolla luulisi olevan selvää, että monimuotoisuuden hahmottaminen monietnisenä voimavarana opettaa sisäistämään laajentuvia markkinoita ja uusia induktiivisia tuotantomenetelmiä.

Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että resistanssi-identiteettien tukeminen aidosti monikulttuurisessa ympäristössä yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.
Todellisuudessa interkulttuurisen kompetenssin merkitys kulttuurisen diversiteetin ylläpitämisessä avaa itse kullekin tiedon ja ymmärryksen portin kohti järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.
 
Kapulakielihän keksittiin antiikin aikoihin, kun ns. kaatumatautia sairastaville laitettiin kohtauksen ajaksi kapula suuhun, etteivät purisi kieltään poikki. Tästä keksittiin sitten alkaa epäselvästi asioitaan esittävän hahmon puheesta sanoa, että puhuu kuin olis kapula suussa. Ja siitä edelleen kehittyi termi kapulakieli.
 
Jahas. Mutta eihän tämä ollutkaan tuo sanojen etymologiaan orientoitunut säie lain.
 
Ylös