Antsa Rieppo
Well-known member
Eikös tuolla ollut, että 8 eri maasta?Venäläisiä kaikki?
Eikös tuolla ollut, että 8 eri maasta?Venäläisiä kaikki?
Nyt olisi sitten sentään ronssi tarjolla Riosta Ruuskaselle. :wink:Egyptin antidopingtoimisto kertoi sunnuntaina positiivisesta dopingnäytteestä.
Keihäänheiton MM-hopeamitalisti Ihab Abdelrahman on asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon positiivisen dopingtestin takia, Egyptin antidopingtoimisto kertoi sunnuntaina.
Asiasta uutisoivat muun muassa sport360.com ja uutistoimisto AFP.
Abdelrahmanin B-näyte tutkitaan maanantaina. Dopingtesti otettiin Abdelrahmanin kotona 17. huhtikuuta ja tutkittiin laboratoriossa Barcelonassa. Liiton tiedotteen mukaan Abdelrahman olisi kärähtänyt testosteronista.
– Olen shokissa. Luin asiasta juuri Twitteristä. Jos tämä pitää paikkansa, yhteistyö urheilijan kanssa päättyy saman tien. Todella surullista, jos näin on, mutta enempää en pysty kommentoimaan, Abdelrahmanin valmentaja Petteri Piironen sanoi Ilta-Sanomille.
Egyptiläinen saavutti MM-hopeaa viime vuonna MM-kilpailuissa Pekingissä.
Käry on tämän vuoden huhtikuulta, joten ei nouse.No jopas. Nouseekohan Pitkis sitten mm-kisojen hopealle?
Timo Seppälä haluaa lisätutkimuksia
Viime viikolla selvisi, että norjalais-
hiihtäjä Martin Johnsrud Sundby on
saanut kahden kuukauden kilpailukiellon
astmalääkkeen väärinkäytöstä. Norjan
hiihtoliitto, antidopingtoimisto sekä
kansainvälinen hiihtoliitto eivät olisi
rankaisseet Sundbytä, mutta Wada teki
asiasta valituksen uheilun vetoomus-
tuomioistuimeen (CAS).
Suomen ADT:n Timo Seppälän mukaan asiaa
täytyisi tutkia tarkemmin.
- CAS-raportissa on käynyt ilmi, että
Norjan hiihtoliitto ikään kuin hyväksyy
tämän Sundbyn aineen käytön. Siellä on
myös lääkäri, joka määrää yliannoksia,
Seppälä totesi Yle Urheilulle.
"Muuta vaihtoehtoa ei ole"
- Minusta on selvää, että Wadan pitäisi
nyt laittaa jonkun näköinen delegaatio
sinne selvittelemään koko Norjan
hiihtoliiton lääketieteellisiä
käytäntöjä ja myös sitä, miten he
ylipäätänsä tuloksia käsittelevät sen
jälkeen kun positiivinen testitulos
tulee. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Seppälän mukaan tapaus antaa pieniä
viitteitä siitä, että muutkin
norjalaiset hiihtäjät ovat saaneet
vastaavanlaisen annoksen astmalääkettä.
- On ajateltu, että se jäisi juuri alle
sen rajan, minkä Wada on asettanut
kielletyksi rajaksi Salbutamolin
virtsapitoisuudeksi, Seppälä sanoi.
Norjalaismestari myöntää astmalääkkeen dopingkäytön jo 1990-luvulla: "Niin paljon kuin pystyimme"
Siri Halle kertoo norjalaislehti VG:lle, että lääkärit kirjottivat reseptejä ilman astmaoireita.
Hallen kommenteista kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Entinen nuorisomaailmanmestari, uransa jo lopettanut Halle ryöpyttää haastattelussa kovaa tekstiä siitä, että maajoukkueessa käytettiin astmalääkkeitä vilpillisesti.
Lääke oli salbutamolia sisältävä Ventoline, eli sama, josta Martin Johnsrud Sundby kärysi vastikään.
- Minulle sanottiin, että tämän käyttö on hyödyllistä. Lääkkeen käyttöä suositeltiin, Halle sanoo VG:lle.
Hallella ei sanojensa mukaan ollut minkäänlaisia astman oireita eikä hengitysongelmia. Hän ei kokenut tarvitsevansa lääkettä sen oikeaan tarkoitukseen.
Ilta-Sanomat nostaa esiin Hallen lausunnon vuodelta 1999. Hiihtäjä kirjoitti vuosituhannen lopussa kirjan, jossa tilitti kovista paineista ja erakoitumisestaan.
- Me siirsimme rajoja niin paljon kuin vain sääntöjen puitteissa pystyimme. Emme tarvinneet kipeää kurkkua saadaksemme lääkitystä hengitysvaikeuksiin tai astmaan, Halle oli todennut IS:n mukaan.
Salbutamolilla on paljon käytettynä anabolisia vaikutuksia. Se auttaa kasvattamaan lihasmassaa ja polttamaan rasvaa.
Kymmenen olympiamitalistia kärysi
Kansainvälinen olympiakomitea KOK
tiedotti torstaina, että kymmenen
Pekingin olympialaisten mitalistia on
jäänyt uusintatesteissä kiinni
kiellettyjen aineiden käytöstä.
Yhteensä uusia dopingkäryjä Pekingistä
julkistettiin 16 kappaletta.
Kärynneiden joukossa on kolme
hopeamitalistia ja seitsemän
pronssimitalistia. Heistä viisi on
painonnostajia ja kolme painijoita.
Lisäksi kiinni jäivät miesten
seiväshypyn pronssimitalisti Ukrainan
Denys Yurchenko ja naisten kolmiloikan
pronssimitalisti Kreikan Chrysopigi Dev
ezi. Kärynneet jäivät KOK:n mukaan
kiinni erilaisista steroideista.
Taas rysähti dopingpommi! Seitsemän menettää olympiamitalin, mukana venäläinen yleisurheilun kultamitalisti
KOK tiedottaa, että kahdentoista urheilijan olympiasuoritukset on mitätöity dopingin takia.
Lontoon uusintatestit paljastivat 12 uutta dopingkäryä.
Kärynneistä seitsemän oli olympiamitalisteja, joista nimekkäin oli 3 000 esteiden kultamitalisti Julija Zaripova.
Muut kuusi kärynnyttä mitalistia kilpailivat painonnostossa.
Kaikki 12 suoritusta tehtiin Lontoossa 2012, ja ne mitätöidään uusintatesteissä löytyneiden kiellettyjen aineiden takia.
Urheilijoista peräti seitsemän on olympiamitalisteja. Porukan nimekkäin on 3 000 esteiden Lontoon kultamitalisti Julija Zaripova, joka käryn myötä tietenkin menettää mitalinsa. Zaripovan näyte sisälsi turinaboli-steroidia, joka on poikinut uusintatesteissä jo ennestään hurjan määrän käryjä.
Muut kuusi olympiamitalin menettänyttä kilpailivat Lontoossa painonnostossa. Venäläisnostajista kärähtivät Aleksandr Ivanov (hopeaa miesten 94 kg sarjassa) ja Natalija Zabolotnaja (hopeaa naisten 75 kg sarjassa). Lisäksi narahti neljä pronssimitalistia: Valko-Venäjän Iryna Kulesha (naiset, 75 kg), Armenian Hripsime Khurshudyan (naiset, yli 75 kg) sekä moldovalaiset Christina Iovu (naiset, 53 kg) ja Anatoli Ciricu (miehet, 94 kg).
Myös painonnostajien näytteet sisälsivät turinabolia. Osan näytteistä löytyi mainitun DDR-steroidin lisäksi stanotsololia