80-90 luvun suurajot

karko

Well-known member
Liittynyt
19.7.2009
Viestit
120
Eikö moisesta epätahtipaukuttelusta saa jo rytmihäiriön? Tai jonkun muun epäsynkan? Ainakin minä saisin jos auto kovasti paukkuisi ennen aikojaan starttiviivalla, mutta ei mihnään menisi. :)
Ei meillä autossa kypärät päässä mitään ongelmaa, mutta lähettäjällä ja lähtöauton miehistöllä saattoi tulla joskus housupyykkiäkin:D
Siihen aikaan oli lippulähetys ja useamman kerran lippu heilahti ylös kun pamahti, kello oli vielä pari sekuntia vailla. Paukku laitettiin päälle, kun lähettäjä alkoi laskea viidestä alaspäin. Samalla kuski polkaisi kerran kaasua ja kun kierrokset alkoi laskea silloin pamahti. Kyllä me yleensä lähettäjää varoitettiin, mutta ei ne uskoneet kuinka kova se Pamaus oikeasti on.
 
LanciaDeltaS4

Active member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
32
Moutoniin liittyen löytyi ranskalaiselta foorumilta itselleni uusi kuva, keskeytykseen päättyneestä vuoden -82 kisasta. Olikos peräti Myhinpään pätkä kyseessä tässä tapauksessa:

Michelehän oli muutenkin suuri suomalaisen metsämaiseman ystävä, selätti Quattron myös vuoden 1984 kisassa. Donnan parhaaksi sijoitukseksi Jyskälässä jäi 13. sija vuodelta 1981.
Oisko toi kuvan kohta tällä videolla esim. ajassa 9:25 näkyvä paikka? Takana näkyy ainakin saman mallinen liikenne merkki ja a-tolppa.
http://www.youtube.com/watch?v=nEnvnUKTGvo
 
mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
1987 Jyväskylän Suurajot -kooste by ESPN SpeedWorld

Löytyipä tämmöinenkin kisakooste joka tuli ladattua joskus aikaa sitten ja joka sattui osumaan silmään tuolta levyiltä - 47min kooste vuoden 1987 Jyväskylän Suurajoista ja koosteen tekijänä ESPN:n Speedworld-ohjelma, ainakin alkukreditistä päätellen. Ihan lopusta nauhoituksesta on vissiin osa pätkäisty pois koska siellä vilahtaa kuvaa palkintojenjaosta mutta tästä sitä ei siis kokonaan löydy. Muuten koko kisa on kyllä käsitelty tässä koosteessa:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1000-Lakes-Rally-1987_702044.htm

Mukana mukavasti myös lähtötunnelmia ja ympäristöä kuvattuna sekä huoltopaikoilta meininkiä.

Kyseinen kisa oli siis Vatasen paluukilpailu pitkän tauon jälkeen, itse muistan kyseisen vuoden parhaiten nimenomaan niistä mustista Sierroista kun kerran Sierra löytyi siihen aikaan omastakin pihasta.
 
Viimeksi muokattu:

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Oisko toi kuvan kohta tällä videolla esim. ajassa 9:25 näkyvä paikka? Takana näkyy ainakin saman mallinen liikenne merkki ja a-tolppa.
http://www.youtube.com/watch?v=nEnvnUKTGvo
Oma veikkaus on että kyseinen 9:25 ajettava paikka on kuvattu Ouninpohjassa, päätellen paitsi tiestöstä niin myös siitä että tuo kisakooste todennäköisesti etenee loogisesti järjestyksessä ja siinä kohtaa nauhaa ollaan menossa siellä Ouninpohjan tienoilla:
http://juwra.com/finland_1985_itinerary.html
 
LanciaDeltaS4

Active member
Liittynyt
13.4.2009
Viestit
32
Oma veikkaus on että kyseinen 9:25 ajettava paikka on kuvattu Ouninpohjassa, päätellen paitsi tiestöstä niin myös siitä että tuo kisakooste todennäköisesti etenee loogisesti järjestyksessä ja siinä kohtaa nauhaa ollaan menossa siellä Ouninpohjan tienoilla:
http://juwra.com/finland_1985_itinerary.html

Niinkai ku nyt huomasin et olen linkittänyt tohon väärän videon. :D Koitan kohta kaivaa sen mitä tarkotin.

Edit; siis tämä video ja aika 9:25
http://www.youtube.com/watch?v=-tG7pPsHPhM&feature=video_response
 
Viimeksi muokattu:

kosmi

Well-known member
Liittynyt
28.2.2009
Viestit
216
Löytyipä tämmöinenkin kisakooste joka tuli ladattua joskus aikaa sitten ja joka sattui osumaan silmään tuolta levyiltä - 47min kooste vuoden 1987 Jyväskylän Suurajoista ja koosteen tekijänä ESPN:n Speedworld-ohjelma, ainakin alkukreditistä päätellen. Ihan lopusta nauhoituksesta on vissiin osa pätkäisty pois koska siellä vilahtaa kuvaa palkintojenjaosta mutta tästä sitä ei siis kokonaan löydy. Muuten koko kisa on kyllä käsitelty tässä koosteessa:
http://videos.streetfire.net/video/WRC-1000-Lakes-Rally-1987_702044.htm

Mukana mukavasti myös lähtötunnelmia ja ympäristöä kuvattuna sekä huoltopaikoilta meininkiä.

Kyseinen kisa oli siis Vatasen paluukilpailu pitkän tauon jälkeen, itse muistan kyseisen vuoden parhaiten nimenomaan niistä mustista Sierroista kun kerran Sierra löytyi siihen aikaan omastakin pihasta.
Kun tuota koostetta katsoi, niin tuli mieleen Timo Salosen kommentti Seppo Harjanteelle, kun olivat ensikerran kokeilleet Mazdan A- ryhmän ralliautoa:
"Mä en kehtaa tällä kypärä päässä ajaa" :D

Tehot olivat tippuneet edelliskaudesta puolella ja painoakin oli autolle tullut muutama sata lisää...
 
mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
10min incar-kooste vuoden 1999 WRC Rally Finlandista (mukana kaatoja)

10min incar-kooste vuoden 2000 Rally Finlandista:
http://www.youtube.com/watch?v=Q9yBuh0qri8

10min incar-spessu tuosta vuoden 1998 kisasta:
http://www.youtube.com/watch?v=YFnyDXPB9mw
Samanlainen varta vasten eri lähteistä väsätty incar-kooste vuoden 1999 Rally Finlandista, tässä taitaapi olla mukana kaikki tehdastallien huippukuskit (Auriolia lukuunottamatta), ja niitähän oli mukana enemmän kuin laki sallii:
http://www.youtube.com/watch?v=vzRlGNP2OsA

Mukana myös kolme WRC-kuskien suorittamaa rullausta suomalaiseen metsämaisemaan, sekä amatöörikuvaa kyseisistä incidenteistä.
...

Varsinkin nuo kaksi WRC-autonsa telonutta keskieurooppalaista toheloa herättää tiettyä hilpeyttä, siitä huolimatta yllättävän monta vuotta ne roikkui sarjassa mukana muiden tukkona. Varsinkin Fas-Freddie sai täysverisen A-ryhmän Lancerin näyttämään ja kuulostamaan lähinnä ännäläiseltä. Eikä toki ollut ainut, Tommin lisäksi oikeastaan vain Burns toi kyseisen merkin autoa kiitettäväää vauhtia aina voittoihin asti WRC-aikakaudella 1997-.
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1395

Hienoa tavaraa taas vaihteeksi! :ahem:

Loixin hyvä vire katkesi kyllä kummasti heti kun pääsi tehdastalliin, liekö Safarin kaatuilu jäänyt noin vahvasti takaraivoon... 1996-98 hän sentään piti todella kovaa vauhtia monessakin kisassa - isukin maksamalla Toyotalla.. Hänen isänsähän taisi olla Philip Morrisilla hommissa ellen väärin muista. Se taitaa selittää sen, että Freddy pysyi Mitsubishilla 4 vuotta surkeista suorituksista huolimatta. Tulijoita hänen paikalleen olisi varmasti ollut.

Mitsulla hän ei sitten tosiaan päässyt yhtään minnekään. Todella kädetöntä toimintaa Mäkisen tallikaverina - kaatoi varmaan joka toisessa kisassa, vaikka ajoi autoa lähes tyhjäkäyntikierroksilla ja todellakin lähes N-ryhmäläisten kyytiä.

Schwarzkin rokkui lähinnä markkinavoimien ansiosta sarjassa mukana.. Toyotallakin hän pyöri monta vuotta maskotin asemassa Sainzin, Auriolin ja Kankkusen hoitaessa tuloksenteon.
 
Viimeksi muokattu:

Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
Schwartz kyllä osoitti ihan kivoja otteita isolla Quattrolla ja siksi nousi Tojolle, mutta tiedä sitten mikä alkoi mättämään.

Ehkä Mitsu taasen ei vain istunut Loixin käteen. Suomalainen media kyl jaksoi muistuttaa kaverin epäonnistumisista. Vähän sama kuin asfalttispesialisti-mantra useista etelä-eurooppalaisista -mitäs ne suomalaiset sitten oli... ;)
 
illi

Well-known member
Liittynyt
25.1.2009
Viestit
368

taisipa tuo armin sentään voittaakin,muistaakseni kataloniassa.
 
carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
mitsu ja loix

Eihän Loix tosiaan Mitsulla saanut mitään aikaan, mutta luulen että Mitsu ei todellisuudessa ollut ihan niin hyvä auto mitä Tommin tulokset antoi olettaa. Ei sillä autolla kukaan muukaan ihan huipputuloksiin tainnut yltää, Tommia lukuunottamatta. Burns ajoi mitsulla melko hyvin, mutta ei yleensä ihan voitoista taistellut. No taisi muutaman voiton ajaa, ainakin safari ja britannia. Autollahan ajoi myös esim. Gardemeister Suurajoissa-01 ja Grönholm Portugalissa-99, eikä heilläkään mitsu oikein nappiin kulkenut. En väitä mitsuja siis huonoksi autoksi, mutta ehkä se oli vain 80-90 prosenttisesti voittaja-auto. Mäkinen on vaan niin taitava ja nopea kuski ja mitsu tuntui istuvan juuri nappiin hänen ajotyylilleen.
 
Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2477

Eikös Mitsu ollut joku vuosi merkkimestarikin (98?) kun siellä Tommi ja Burns ajoi? Joten kyllä se mielestäni parhaina vuosinaan oli autonakin aika mainio. Jos nyt muistini ei aivan väärin petä, niin silloin Tommin ekoina mitsuvuosina tallikaverina ajoi tämä ruotsalainen Eriksson, niin eikös hänkin saanut tuon auton toisinaan ihan kelvolliseen vauhtiin?

Ja mitä tuohon Bosseen ja Portugaliin tulee, niin minun muistikuvani olisivat sellaiset, että vauhti oli erittäinkin hyvää, mutta matka katkesi varsin varhaisessa vaiheessa. Korjatkoon ken tahtoo.

Loix nyt oli luku sinänsä mitsun ratissa. Miehen paras terä taisi kadota siinä Safarin loukkaantumisessa, ja ainut syy miksi Loix mitsun ratissa ajeli, oli auton punainen väri.

Ja jotta ei vallan suurajoaiheesta eksytä, niin otetaan vielä loppuun tuo Gardemeisterin mitsukeikaus puitavaksi. Silloinen mitsu ei enää sitten ollutkaan se voittaja-auto, mutta silti Tonin suoritus oli valtaisa pettymys, jonka toki kruunasi vielä ouninpohja. Taisi tämä kisa vähän muutenkin hidastaa Garden siinä vaiheessa niin lupaavaa urakehitystä?
 
mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Arminin tähtihetket tosiaan ajoittui sinne 80-90-lukujen taitteeseen, olihan siellä semmoisia väläytyksiä että olisi kaverista jotain voinut odottaakin. Loput 15 vuotta olisikin sitten melkoista scheissea Arminilta, autosta ja tallista toiseen.

Ja tosiaan silloin 90-luvun puolivälissä kun Tommin pesti Mitsulla alkoi niin Kenttahan pisti hyvin hanttiin, johtuiko se sitten siitä että auto oli Erikssonin mieleen tehty ja säädetty, muistaakseni ainakin Salonen mainitsi jossain että vanhempi Mitsu oli ruatsalaisen jäljiltä mahdoton ajettava eli puski niin perkeleesti ettei sillä osunut mihinkään.

Ilmeisesti Tommin poppoon säätämä ja rakentama Mitsu oli sitten taas muille mahdoton ajettava. Joku Mitsun entinen piällikkö tiivisti asian sanoen että Mitsu oli parhaimmillaan voittamaton, mutta vain Tommin käsissä, ja näinhän se toden totta oli. Kun Tommi sitten siirtyi Subarulle ihan "oikean" WRC:n rattiin niin ensimmäinen ajatus ja odotusarvo itsellä oli että hän on sillä täysin voittamaton, muille ei jää palkintopöydästä mitään jaettavaa. Kuinka väärässä sitä voi ollakaan..
 
Laatikkokauha

Well-known member
Liittynyt
7.8.2008
Viestit
1187
Periaatteessa ihan sama, Mitsu ajatti autojaan Lancerina ja Carismana ihan vain markkinasyistä. Autot olivat silti ihan samanlaisia.
 
anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1395
Arminin tähtihetket tosiaan ajoittui sinne 80-90-lukujen taitteeseen, olihan siellä semmoisia väläytyksiä että olisi kaverista jotain voinut odottaakin. Loput 15 vuotta olisikin sitten melkoista scheissea Arminilta, autosta ja tallista toiseen.

Ja tosiaan silloin 90-luvun puolivälissä kun Tommin pesti Mitsulla alkoi niin Kenttahan pisti hyvin hanttiin, johtuiko se sitten siitä että auto oli Erikssonin mieleen tehty ja säädetty, muistaakseni ainakin Salonen mainitsi jossain että vanhempi Mitsu oli ruatsalaisen jäljiltä mahdoton ajettava eli puski niin perkeleesti ettei sillä osunut mihinkään.

Ilmeisesti Tommin poppoon säätämä ja rakentama Mitsu oli sitten taas muille mahdoton ajettava. Joku Mitsun entinen piällikkö tiivisti asian sanoen että Mitsu oli parhaimmillaan voittamaton, mutta vain Tommin käsissä, ja näinhän se toden totta oli. Kun Tommi sitten siirtyi Subarulle ihan "oikean" WRC:n rattiin niin ensimmäinen ajatus ja odotusarvo itsellä oli että hän on sillä täysin voittamaton, muille ei jää palkintopöydästä mitään jaettavaa. Kuinka väärässä sitä voi ollakaan..
Schwarzilla kyllä piisasi nopeutta sinne 90-luvun puoleenväliiin asti, mutta ajovarmuutta/malttia ei vastaavasti ollut yhtään.

Erikssonia pidän kyllä eräänä taitavimmista kuljettajista 90-luvun MM-sarjassa. Ajo oli hienon ja sulavan näköistä auton tehdessä työn. Kumma vaan, että Salonen ei pitänyt Kennethin säädöistä, kun ajotyyli oli molemmilla kuitenkin melko samantyyppinen.

Tommin aggressiiviselle ajotyylille Mitsu sopi loistavasti kun taas Subarua olisi pitänyt tuoda ehkä enemmän keula edellä.. Eikä se Subarun kestävyys ollut mielestäni Mitsubishin tasoa ja ilmeisesti koneessakaan ei ollut nopeisiin kisoihin riittävästi tehoa. Siihen kun lisätään motivaation hiipuminen, niin ei suoritustason lasku mikään ihme ollut. Harmittava kylläkin.
 
Viimeksi muokattu:

Zep

Well-known member
Liittynyt
13.12.2000
Viestit
4105
Sijainti
Veteli
Kennethin ajotyyli juonti juurensa etuvetoisista, kun taas suomalaiset tunnetusti vierastivat moisia ajokkeja tuolloin.
 
carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
mitsut

Tässä kun nyt on tullut esille näitä Mitsubishillä ajaneita kuljettajia, niin ihan mielenkiinnosta täytyy kerätä tähän lista, ketkä kaikki SUOMALAISET ovat Mitsun tehdasautolla MM-rallissa ajaneet, myös keikkakuskit?:

Itse muistan ainakin Ari Vatanen, Timo Salonen, Tommi Mäkinen, Lasse Lampi, Marcus Grönholm, Toni Gardemeister, Kristian Sohlberg, Jani Paasonen, Harri Rovanperä. 80-luvun alusta taitaa olla Pena Airikkala, Antero Laine, Kyösti Hämäläinen???
WRC-Mitsuilla on ajanut myös mm. Mika Häkkinen, Jussi Välimäki, Juho Hänninen, Kaj Kuistila. Osaako joku sanoa paremmin, olivatko nämä mitään virallisia Mitsun tehdasautoja?? Kuinka se nyt määritellään? Käsittääkseni autot olivat kyllä tehtaan autoja, mutta ilmeisesti ihan yksityisin voimin kilpailivat, vai???
 
Ylös