80-90 luvun suurajot

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Tänne olisi mielenkiintoista saada keskustelua 80-90-luvun suurajoista, erityisesti 80-luvun alkupuolen B-ryhmän ajoista.
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Lancia 037

Tänne olisi mielenkiintoista saada keskustelua 80-90-luvun suurajoista, erityisesti 80-luvun alkupuolen B-ryhmän ajoista.
Ikimuistoinen hetki oli, kun 1982 037 tuli Urriassa nypyn jälkeen eka kertaa silmieni eteen. Vauhti oli kova, tuntui ettei se juuri edes maahan koskenut... Toinen muistikuva samasta autosta 1984 Väärinmajan lähdössä aamulla klo 6. Tyhjäkäynti ihan kuin vanhassa vähän viritetyssä mopossa...Alen oli tapansa mukaan hyvin keskittynyt, avas oven ja seisoin siinä puolen metrin päässä, mutta ei siihen saanut mitään katsekontaktia..

Perässä odotti Vatanen 205 Turbolla, ja oli tapansa mukaan hyvin hilpeä ja juttutuulella, ihmekö tuo kun johti reilusti siinä vaiheessa.

Vielä yksi muistikuva Väärinmajasta 1986, aamuusvassa Alenin S4 tuli jonoon ekana, oli just 2 pätkää aiemmin kaatanut sen johtoasemasta, katteet oli säpäleinä, eikä Markku juuri jutellut. Perään tuli Salonen Pösöllä, ja heitti aleenille jotain pikkuherjaa...Markun v...tus kyllä näkyi kauas...
 

carl

Well-known member
Liittynyt
28.1.2009
Viestit
1387
Erikoiskokeet

Onko kenelläkään muistikuvia 80-luvulla ajetuista erikoiskokeista Viitapohja, Terälahti ja Pohtola? Samalla seudulla kaikki erikoiskokeet, tuolla Tampere-Murole-Orivesi- maastoissa. Onko muistissa mitään tapahtumia, tai tarkempaa tietoa missä kyseisten erikoiskokeiden lähtö-ja maalipaikat sijaitsivat? Pohtola on ajettu ainakin vuosina -84 ja -87, Viitapohja ainakin -81, ja Terälahti myös pariin kertaan 80-luvulla.
 

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Mikkola Ouninpohjassa85

'85 kun _ois_ Mikkola alussa pysynyt tiellä ja Audi ois jaksanut loppun asti ois ollut kiva nähdä lopputulos.

Youtube - Audit '85
Mä näin Hannun maagisen ajon Ouninpohjassa jo vähän siipeensä saanella s1:llä. Oli ihan älytön meno päällä! Samoin olin eka pätkällä 0,5 km siitä paikasta, missä Hannu kävi jo ulkona. Siinä mun kohdalla takaspoileri roikkui enää pikkusen kiinni!
 

illi

Well-known member
Liittynyt
25.1.2009
Viestit
368
Ikimuistoinen hetki oli, kun 1982 037 tuli Urriassa nypyn jälkeen eka kertaa silmieni eteen. Vauhti oli kova, tuntui ettei se juuri edes maahan koskenut... Toinen muistikuva samasta autosta 1984 Väärinmajan lähdössä aamulla klo 6. Tyhjäkäynti ihan kuin vanhassa vähän viritetyssä mopossa...Alen oli tapansa mukaan hyvin keskittynyt, avas oven ja seisoin siinä puolen metrin päässä, mutta ei siihen saanut mitään katsekontaktia..

Perässä odotti Vatanen 205 Turbolla, ja oli tapansa mukaan hyvin hilpeä ja juttutuulella, ihmekö tuo kun johti reilusti siinä vaiheessa.

Vielä yksi muistikuva Väärinmajasta 1986, aamuusvassa Alenin S4 tuli jonoon ekana, oli just 2 pätkää aiemmin kaatanut sen johtoasemasta, katteet oli säpäleinä, eikä Markku juuri jutellut. Perään tuli Salonen Pösöllä, ja heitti aleenille jotain pikkuherjaa...Markun v...tus kyllä näkyi kauas...
ilmeisesti samana vuonna(86)olin katsomassa pengonpohjan pätkällä,paikka oli loivan alamäen perään vasuri mutka joka salli pienen likumisen ojan puolelle,koko kolmen kopla,salonen alen ja kankkunen tulivat "kuolemaa halveksuen"tähän mutkaan eikä pelivaraa ojan pohjan perukoilta ulosajoon ollut senttiäkään.tv haastattelussa sitten pojat sanoivat että on tässä hiukan katseltu miten muut menee ja että kohta voisi alkaa tosissaan ajamaan.
 

Kartturi

Well-known member
Liittynyt
19.1.2006
Viestit
185
Meillä on ollut työporukalla muistelua/väittelyä yhdestä hieman ikävämmästä tapauksesta. Eli muistikuvien mukaan jonakin vuonna 90-luvulla Suurajoissa jäi katsoja 0-auton alle kohtalokkain seurauksin. Kuljettaja taisi olla MM-sarjassakin esiintynyt kuljettaja. Oma muistikuva on, että se olisi ollut Thiry.

Muistaako joku tapauksen? Minä vuonna, mikä pätkä ja kuka oli kuljettaja (jos siis oli MM-sarjan kuski)?
 

josa

Member
Liittynyt
20.1.2009
Viestit
6
Thiryhän se oli välivuonna '95 Hassin pätkällä.
 

Quklis

oiyp)ia
Liittynyt
13.4.2008
Viestit
4119
Sijainti
Behind 7 proxys
Mjs tai jokuhan voisi kerätä näihin toikkeihin jotain parhaita tube-pätkiä vuosikymmenten varrelta. :alppu:
 

YaZka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2002
Viestit
954
Sijainti
Tampere
Onko kenelläkään muistikuvia 80-luvulla ajetuista erikoiskokeista Viitapohja, Terälahti ja Pohtola? Samalla seudulla kaikki erikoiskokeet, tuolla Tampere-Murole-Orivesi- maastoissa. Onko muistissa mitään tapahtumia, tai tarkempaa tietoa missä kyseisten erikoiskokeiden lähtö-ja maalipaikat sijaitsivat? Pohtola on ajettu ainakin vuosina -84 ja -87, Viitapohja ainakin -81, ja Terälahti myös pariin kertaan 80-luvulla.
Mul on semmonen muistikuva, että 80-luvun puolivälissä ajettiin semmonen erikoiskoe Teiskossa kun Pirttijärvi ja sitä olin isän kanssa aikasin aamulla seuraamassa, koska asuttiin ihan siinä lähellä. No ikää mul oli sillon jotain kuus, eli tarkkoja muisitkuvia ei oo, muutaku ne mageet äänet.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Tuubiin tyrkkäämistäni Jyskälä-pätkistä löytyy soittolistat - kronologisessa järjestyksessä vielä:

Suurajot (60-luvulta vuoteen 1996 saakka)
http://www.youtube.com/view_play_list?p=90001BC5B8A49360

Rally Finland (1997-)
http://www.youtube.com/view_play_list?p=6F04833A525533D4

Mistä kukin tykkää - löytyy sekä pidempää koostetta esim. vuoden 1985 kisasta että lyhyempää muutaman minuutin tykitystä.
.......

Tarkoitus on kyllä lisätä lisää Jyskälä-matskua kunhan pääsen käsiksi niihin vanhoihin nauhoihin jossain välissä. 80-luvulta ei löydy omia nauhoja koska joku taulapää hukkasi nauhan josta löytyi mm. vuoden 1986 kisasta YLE:n näyttämät matskut. Pikkaisen korpeaa edelleen..

Myös tuo 1995 on musta aukko omissa arkistoissa, muistan siltä nauhalta kyynelehtivän Thiryn lisäksi jonkin toisenkin pahan kolarin jossa joku pikkuauto oli pilkkonut pylvään mennessään ja pätkä oli keskeytetty.

Tosiaan tuo Thiryn tapaus, mikäli muistan oikein niin sateisena aamuna naiskatsoja oli ollut tiellä sateenvarjon kanssa pimeän nypyn takana eikä ollut kuullut lähestyvää autoa, kohtalokkain seurauksin. Sinähän vuonna nolla-autoa kuskasi myös muuan Kankkunen Laukaasta, kun oli kivi Kuohulla pyörän ripustuksia vahvempi.

Ja Thiry liittyy siihen seuraavan vuoden 1996 kolariin Harjulla sikäli, että onnettomuudessa kuolleen belgialaisen katsojan oli kyseiselle katselupaikalle opastanut nimenomaan Thiry. Murheellista kertomaa jos on totta tuokin.
 
Viimeksi muokattu:

makka

suurajofriikki
Liittynyt
9.4.2008
Viestit
1210
Sijainti
Jyvaskyla
Videoista

Hieno videolista, vielä kun löytys noi vuodet 1974-1979..Varmasti niitäkin on kuvattu, mutta missä ne hauhat voi olla. Olisin valmis maksamaan niistä aika paljonkin...
 

Allez Andruet

Member
Liittynyt
12.9.2008
Viestit
16
Myös tuo 1995 on musta aukko omissa arkistoissa, muistan siltä nauhalta kyynelehtivän Thiryn lisäksi jonkin toisenkin pahan kolarin jossa joku pikkuauto oli pilkkonut pylvään mennessään ja pätkä oli keskeytetty.
Olen myös itse onnistunut hävittämään 1995 nauhat. Tuo toinen mainitsemasi tapaus ei liene vuodelta 1995, vaan vuodelta 1997. Tuolloin englantilainen Adam Kent ajoi lauantai-aamuna Leustussa pahasti ulos Peugeot 306:lla ja pätkä laitettiin sen takia poikki.
1995 Greigoire de Mevius katkaisi Parkkolassa sähkötolpan tehdas-Nissanille, mutta siinä ei ollut mitään sen dramaattisempaa.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Olen myös itse onnistunut hävittämään 1995 nauhat. Tuo toinen mainitsemasi tapaus ei liene vuodelta 1995, vaan vuodelta 1997. Tuolloin englantilainen Adam Kent ajoi lauantai-aamuna Leustussa pahasti ulos Peugeot 306:lla ja pätkä laitettiin sen takia poikki.
1995 Greigoire de Mevius katkaisi Parkkolassa sähkötolpan tehdas-Nissanille, mutta siinä ei ollut mitään sen dramaattisempaa.
Ach so, on hyvinkin saattanut mennä nuo tapaukset mielessä sekaisin, hyvä korjaus.

...
Niin omat ekat muistot Jyskälästä paikan päällä on vuodesta 1990 alkaen kun paikkakunnalle muutettiin - ekan kerran tosin olin jo vuoden ikäisenä B-ryhmän viimeisenä vuonna joko Harjulla tai Laajavuoressa porukoiden mukana tunnelmaa aistimassa, mutta niistä nyt ei mitään muistikuvia luonnollisesti ole. Vaikuttava show sekin ilmeisesti oli, koska 80-luvun loppu menikin sitten rallinauhoja katsoessa, voitti piirretyt 6-0.

Pienenä natiaisena Harju oli se ehdoton paikka torstain ja perjantain pätkistä koska porukat eivät olleet niin innokkaita että olisivat ottaneet töistä vapaata. Harju oli kerta kaikkiaan mahtava pätkä, rinteet täynnä ihmisiä, rentoa loikoilua nurmikolla ilta-auringosta ja tunnelmasta nauttien - ja kaupan päälle nähdä ja kuulla maailman parhaiden kuskien menoa pitkän matkaa varsinkin siltä keskustan puoleiselta rinteeltä.

Muutamana vuonna katseltiin Harjun pätkää myös yhden tutun parvekkeelta siellä Mäki-Matin suunnalla loppupäässä pätkää (tai alussa, sahattiinhan sitä molempiin suuntiin). Pätkä meni sopivasti aivan siitä nokan edestä, ja vielä niin että siitä samasta paikasta näki esteettä yhteensä kolme eri mutkaa. Ja meno oli näyttävää, eikös se käytäntö ollut niin että Harjulla käytettiin sorapyöriä.

Onneksi näillä nykyisillä uber-tylsillä WRC-autoilla ei Harjua ajeta, koska se olisi tappanut ne hyvät muistot mitkä pätkästä on jäänyt.

Arkistoista löytyy Harjun live-lähetys vuodelta 1991, mutta sen pätkän audiopuoli puuttuu puoliksi kokonaan tai on muuten vaan viturallaan, etten sitä tuubiin laita. Mutta saattaisi tuolta esim. Tampereen yleisöpätkää ja Himoksen superspeciaalia löytyä, jos ne kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Tampereen Hämeenpuiston/Ratinan SS olis ihan jees mut vielä parempi olis jos joku uppis vaik Juutuubiin videota aiemmista Valkeakosken keskustassa Säterin Kiharoiden nimellä ajetuista pätkistä....
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
904
Kaikki videot Valkeekoskelta kiinnostais itseänikin kun olen paikkakunnalta kotoisin. Ensimmäiset Suurajomuistot on sieltä kun juuri ja juuri asioita tiedostavana pikkupoikana olin Celicoitten pauketta kuulemassa, sen 1994 vuoden jälkeen jäi sitten pois ohjelmasta. 1995 muistan, että oli vielä huolto täällä mutta sen jälkeen ei sitäkään. Onhan se ymmärrettävää nyky reittisäännöille että tän seudun pätkät on aika kaukana Jyväskylästä. Ei se itse pätkänä niin kovin erikoinen ollut ja välillä mentiin pyöräteitäkin pitkin mettässä mutta nostalgisia muistoja. Kuuluisimpia tilanteita taitaa olla Alénin kuvaajien pelottelu 1986 ja Vatasen takapyörän telominen 1987.
 
Viimeksi muokattu:

Ammattikatsoja

Well-known member
Liittynyt
17.3.2004
Viestit
77
Meillä on ollut työporukalla muistelua/väittelyä yhdestä hieman ikävämmästä tapauksesta. Eli muistikuvien mukaan jonakin vuonna 90-luvulla Suurajoissa jäi katsoja 0-auton alle kohtalokkain seurauksin. Kuljettaja taisi olla MM-sarjassakin esiintynyt kuljettaja. Oma muistikuva on, että se olisi ollut Thiry.

Muistaako joku tapauksen? Minä vuonna, mikä pätkä ja kuka oli kuljettaja (jos siis oli MM-sarjan kuski)?


Meikäläinen oli paikanpäällä silloin.. Vesisade, lauma ihmisiä kävelee keskellä tietä, järjestysmiehet isossa laumassa paikkaa edeltävässä risteyksessä (n.400m ennen) eli ilmeisesti myös pillimiehet siellä, naisella joka auton alle jäi oli sateenvarjo "syvällä" ja ilmeisesti ei sitten sateen ropinan vuoksi kuullut Thiryn Fordin tuloa... seuraukset on sitten jo kaikkien tiedossa... 00-autoa Thiry ajoi.. Seuraavana paikalle tuli 02-autoa ajanut Kankkunen. 0-auton kuskia en kyllä muista tuolta vuodelta..

Tämä tapahtumapaikkahan on sellainen pitkän "suoran" osuuden jälkeinen vähän nouseva vasen nypylle ja nypyn jälkeen oikea. Thiryn Ford hyppäs tuosta nypystä ja siinäkin varmaan on yksi syy miksi päälleajo tapahtui. Thiry yritti kyllä kaikkensa tehdä väistämisen eteen, mutta ei mahtanut mitään.. Tilanteen jälkeen auto ajautui tien vasemmalle puolelle ojaan katolleen (jos muistan oikein..)

Samana vuonna ajettiin myös ekaa kertaa Vetomies-kisa "isojen" autojen jälkeen...
 
Viimeksi muokattu:

SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Mun ekat Suurajo-muistot sijoittuu vuoteen 1994, jolloin pääsin iskän ja enon kanssa pätkälle katsomaan rallia. Erikoiskoe oli mitä ilmeisimmin perjantain Kutemajärven EK8 Kangasniemen kupeessa, koska ajomatka Mikkelistä pätkälle oli suhteellisen lyhyt. Kysyin opettajalta lupaa päästä lähtemään koulusta puoliltapäivin ja se olikin sitten pollea fiilis, kun sai lähteä kesken päivän koulusta rallia katsomaan muiden jäädessä vielä luokkaan istumaan. Muistelen, että automatkalla hämmästeltiin Fordin tehdasautojen 7-vaihteista vaihdelaatikkoa, joka tuntui tuolloin ainakin omasta mielestä kovin eksoottiselta :)

Katselupaikka oli tien vasemmalla puolella kevyen nypyn kohdalla, jonka jälkeen tie kaartui jyrkähkösti oikeaan. Ensikertalaisena mieleen jäi tietysti ensimmäisenä äänet, varsinkin kun olimme kohdassa, jossa autot vaihtoivat pienempää vaihdetta lieskojen ja paukkeen saattelemana. Kuskeista mieleen jäi kisaa johtaneen Tommi Mäkisen lisäksi erityisesti Juha Kankkunen, joka saapui metsän siimeksestä kilometrien päästä kuuluneen jumalattoman paukkeen saattelemana Celicallaan, josta oli katto länässä, ikkunat rikki ja toinen luukkuvalo lurpallaan. Tuossa vaiheessahan autoa oli jo kaiketi parsittu jonkun verran kasaan, ja vauriot eivät ainakaan nopeuteen näyttäneet vaikuttavan tippaakaan.

Muita mieleenpainuneita muistikuvia on letkan loppupäässä ajanut Trabant (lähtölistan mukaan kuskina Michael Kahfuss) sekä pari tiellä toikkaroinutta humalaista, jotka eivät pillin vihellyksistä ja huudoista huolimatta tajunneet siirtyä ajoissa pois tieltä. Takaa tullut auto joutuikin jarruttamaan väistöliikkeen kera ja osumakin oli lähellä.
 
Ylös