Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi '09

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Huono ajokeli aiheuttanut lukuisia kolareita Uudellamaalla
Lauantai 28.3.2009 klo 11.32 (päivitetty klo 13.45)

Lumisade ja liukas keli vaikeuttavat tieliikennettä Uudellamaalla yöhön asti.

Tiehallinnossa arvioidaan, että lumisaderintama nousee mereltä myös Itä-Uudenmaan päälle ja liikkuu hiljalleen osiin Kaakkois-Suomea. Huono ajokeli on riivannut aamusta asti läntistä ja keskistä Uuttamaata.

Tähän mennessä vakavin kolari tapahtui puoli kymmenen aikaan aamupäivällä Vihdissä. Kaksi ihmistä loukkaantui, kun farmariauto suistui Ykköstieltä ulos ja luisui kylki edellä päin puuta. Onnettomuuspaikan raivaus häiritsi liikennettä tunnin ajan.

Helsingissä ja sen kehäteillä sattui aamupäivällä lukuisia peltikolareita. Poliisi onkin kiirehtinyt Helsingin kaupunkia suolaamaan pahimpia tieosuuksia kuten Itäväylää.

Helsingin poliisi arvioi, että lukuisat kolarit kertovat siitä, että kesärenkaat on vaihdettu alle liian aikaisin. Talvirengaspakko on Suomessa voimassa vain joulu-, tammi- ja helmikuussa.

Nastarenkaat on pakko vaihtaa kesärenkaisiin viimeistään pääsiäisen jälkeisenä maanantaina.

STT

EXTRALisää uutisia Helsinki-etusivulla
Aika onnetonta oli yhden farmarifordin liikkuminen, ensin luisui leveäksi käännöksessä ja sitten loiva ylämäki ja sutii ja sutii kävelyvauhtia. Hätäillyt renkaiden vaihdossa vähän? :eek:
 
PeeVee79

Paksu ja pehmeä.
Liittynyt
21.6.2006
Viestit
3348
Sijainti
J:vi
Pohjanmaalla liikkuu lihahuijareita

Poliisi varoittaa Pohjanmaalla liikkuvista lihahuijareista. Jalasjärven ja Honkajoen sivukylillä on liikkunut tummalla henkilöautolla kaksi miestä, jotka ovat kaupitelleet lihaa. Lihalla on ollut kohtuuttoman suuri kilohinta.

Lihahuijarien uhrit ovat olleet pääosin vanhuksia. Kaksikko on saanut vanhukset avaamaan ovensa kaupustelun varjolla tai muuten erehdyttämällä. Poliisin mukaan osa asiakkaista on jäänyt kokonaan ilman lihaa, mutta rahat ovat hävinneet silti lompakosta.

Poliisin mukaan ilmitulleet teot ovat olleet röyhkeästi tehtyjä.

(MTV3)
Jes! Kotipaikkakunta pääsee maailmankartalle vain ja ainoastaan silloin, kun jotakuta on ammuttu, puukotettu tai kusetettu.
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Halla-ahon kannattaisi ottaa huomioon, että tuomioistuimen päätös ei perustu tuollaiseen aukottomaan logiikkaan. Asiaan vaikuttaa enemmän lainoppineiden mielipiteet ja arvojen painotukset.
Totta, mutta oikeuden on otettava kantaa puolustuksen esille tuomiin asioihin.
 
Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
Tulossa taas loistava oikeudenkäynti lailla Pirate Bay -jupakan.
 
Vellu

Kuninkaalleninen
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
18051
Sijainti
Vantaa, Finland
72:n perinteisen kisaveikkauksen Australian pisteet laskettu. Tarkistakaa omat pisteenne ja ilmoittakaa, jos on laskettu väärin. Tein muutaman pistotarkistuksen ja vaikutti olevan oikein.
 
Trullin sakko aiheutti muutoksia aiempaan tuloslaskelmaan. Edellisen postauksen linkin takaa löytyy päivitetyt tiedot.

72:n perinteisen F1-veikkauksen seuraava veikkausotsikko on perustettu: Malesia 2009. Olkaapa hyvä. Jälleen täytyy veikata poikkeuksellisen aikaisin.

Myös Loma-ajan veikkausotsikko 2009 on perustettu. Siellä voi veikata etukäteen mitä tahansa kisaa tänä vuonna, tai käyttää kestoveikkausta 72:n perinteisen F1-veikkauksen osalta. Kopioin veikkaukset varsinaiseen veikkausotsikkoon perustaessani varsinaisen veikkausotsikon.
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth

Kohta se Trullin sakko perutaan ja saan käpyset 3 pistettäni takaisin.:D:ahem:
 
Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ja mä 2... Mut hei, burb pääsee vielä hyvin mukaan näihin karkeloihin :ahem: Ja tietty kuka tahansa muukin, joka ei vielä veikannut.
Mä ehdotan että annetaan röhkylle varmuuden vuoksi - 7 pistettä näin aluksi. Osanottomaksuna nääs.:ahem:
 
Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
B-lääkärinlausunto:

31-vuotias putkimies, jolla kuulovamma. Vasemmalle kehittynyt runsaasti oireileva nivustyrä, omalääkärin toimesta todettu, että ei ole työkykyinen raskaaseen nostelutyöhön nivustyrän vuoksi. Ollut leikkausarviossa, jossa todettu juuri reponoituva nivustyrä, joka kivulias. Ohjelmoitu...
Syksy keskeytetty, Joulukuu keskeytetty. Onnistunut leikkaus 25.2.2009, jonka jälkeen työkykyinen 22.03.2009.

Kela vaatii kahta B-lausuntoa, että työlääkäriltäni sekä kirurgiltani, että saan loput sairauslomapäiviltäni ne rahat.

EDIT: Leikkauksessa oli kaksi kirurgia, jossa toinen avusti, jompikumpi luuli toisen hoitavan, mutta soitin takaisin heille ja vaadin, että kirurgiassa minua hoitanut lääkäri tekee B-lausunnon ja se tuli perille.
 
Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku

Lähde?
 
Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
Mistä tämän kirurgin sais kiinni?
Soittamalla sinne, missä olet leikkauksessa tai ollut leikkauksessa / hoidettavana. Kerrot vaan päivämäärän, jos vain muistat tai sitten kerrot syntymäajan ja loppunumeron, niin sitten sinut ohjataan oikeaan numeroon, jossa sihteeri ottaa asian ylös ja selvittelee sen, kuka kirurgi/lääkäri sinut hoiti ja pyytää lähettämään B-lausunnon potilaalle.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös