Trullinkaasu
Well-known member
- Liittynyt
- 17.6.2007
- Viestit
- 9312
Smam. Miten jollain voi olla kuppi noin sekaisin. Hiljaiseksi vetää . . .On kyllä niin absurdin kuuloinen juttu, että nyt en suostu kyllä ihan tältä istumalta uskomaan edes todeksi.
Smam. Miten jollain voi olla kuppi noin sekaisin. Hiljaiseksi vetää . . .On kyllä niin absurdin kuuloinen juttu, että nyt en suostu kyllä ihan tältä istumalta uskomaan edes todeksi.
Aika onnetonta oli yhden farmarifordin liikkuminen, ensin luisui leveäksi käännöksessä ja sitten loiva ylämäki ja sutii ja sutii kävelyvauhtia. Hätäillyt renkaiden vaihdossa vähän?Huono ajokeli aiheuttanut lukuisia kolareita Uudellamaalla
Lauantai 28.3.2009 klo 11.32 (päivitetty klo 13.45)
Lumisade ja liukas keli vaikeuttavat tieliikennettä Uudellamaalla yöhön asti.
Tiehallinnossa arvioidaan, että lumisaderintama nousee mereltä myös Itä-Uudenmaan päälle ja liikkuu hiljalleen osiin Kaakkois-Suomea. Huono ajokeli on riivannut aamusta asti läntistä ja keskistä Uuttamaata.
Tähän mennessä vakavin kolari tapahtui puoli kymmenen aikaan aamupäivällä Vihdissä. Kaksi ihmistä loukkaantui, kun farmariauto suistui Ykköstieltä ulos ja luisui kylki edellä päin puuta. Onnettomuuspaikan raivaus häiritsi liikennettä tunnin ajan.
Helsingissä ja sen kehäteillä sattui aamupäivällä lukuisia peltikolareita. Poliisi onkin kiirehtinyt Helsingin kaupunkia suolaamaan pahimpia tieosuuksia kuten Itäväylää.
Helsingin poliisi arvioi, että lukuisat kolarit kertovat siitä, että kesärenkaat on vaihdettu alle liian aikaisin. Talvirengaspakko on Suomessa voimassa vain joulu-, tammi- ja helmikuussa.
Nastarenkaat on pakko vaihtaa kesärenkaisiin viimeistään pääsiäisen jälkeisenä maanantaina.
STT
EXTRALisää uutisia Helsinki-etusivulla
Jes! Kotipaikkakunta pääsee maailmankartalle vain ja ainoastaan silloin, kun jotakuta on ammuttu, puukotettu tai kusetettu.Pohjanmaalla liikkuu lihahuijareita
Poliisi varoittaa Pohjanmaalla liikkuvista lihahuijareista. Jalasjärven ja Honkajoen sivukylillä on liikkunut tummalla henkilöautolla kaksi miestä, jotka ovat kaupitelleet lihaa. Lihalla on ollut kohtuuttoman suuri kilohinta.
Lihahuijarien uhrit ovat olleet pääosin vanhuksia. Kaksikko on saanut vanhukset avaamaan ovensa kaupustelun varjolla tai muuten erehdyttämällä. Poliisin mukaan osa asiakkaista on jäänyt kokonaan ilman lihaa, mutta rahat ovat hävinneet silti lompakosta.
Poliisin mukaan ilmitulleet teot ovat olleet röyhkeästi tehtyjä.
(MTV3)
Totta, mutta oikeuden on otettava kantaa puolustuksen esille tuomiin asioihin.Halla-ahon kannattaisi ottaa huomioon, että tuomioistuimen päätös ei perustu tuollaiseen aukottomaan logiikkaan. Asiaan vaikuttaa enemmän lainoppineiden mielipiteet ja arvojen painotukset.
Harmittaakohan vielä?Aamulehdessä oli tänään Pietarin haastattelu kera ison kuvan. :thumbup:
Niin oli. :thumbup:Aamulehdessä oli tänään Pietarin haastattelu kera ison kuvan. :thumbup:
Ei yhtään, taas se nähtiin ettei kannata hätäillä.Harmittaakohan vielä?
Trullin sakko aiheutti muutoksia aiempaan tuloslaskelmaan. Edellisen postauksen linkin takaa löytyy päivitetyt tiedot.72:n perinteisen kisaveikkauksen Australian pisteet laskettu. Tarkistakaa omat pisteenne ja ilmoittakaa, jos on laskettu väärin. Tein muutaman pistotarkistuksen ja vaikutti olevan oikein.
Kohta se Trullin sakko perutaan ja saan käpyset 3 pistettäni takaisin.Trullin sakko aiheutti muutoksia aiempaan tuloslaskelmaan. Edellisen postauksen linkin takaa löytyy päivitetyt tiedot.
72:n perinteisen F1-veikkauksen seuraava veikkausotsikko on perustettu: Malesia 2009. Olkaapa hyvä. Jälleen täytyy veikata poikkeuksellisen aikaisin.
Myös Loma-ajan veikkausotsikko 2009 on perustettu. Siellä voi veikata etukäteen mitä tahansa kisaa tänä vuonna, tai käyttää kestoveikkausta 72:n perinteisen F1-veikkauksen osalta. Kopioin veikkaukset varsinaiseen veikkausotsikkoon perustaessani varsinaisen veikkausotsikon.
Ja mä 2... Mut hei, burb pääsee vielä hyvin mukaan näihin karkeloihin :ahem: Ja tietty kuka tahansa muukin, joka ei vielä veikannut.Kohta se Trullin sakko perutaan ja saan käpyset 3 pistettäni takaisin.:ahem:
Mä ehdotan että annetaan röhkylle varmuuden vuoksi - 7 pistettä näin aluksi. Osanottomaksuna nääs.:ahem:Ja mä 2... Mut hei, burb pääsee vielä hyvin mukaan näihin karkeloihin :ahem: Ja tietty kuka tahansa muukin, joka ei vielä veikannut.
Lähde?B-lääkärinlausunto:
31-vuotias putkimies, jolla kuulovamma. Vasemmalle kehittynyt runsaasti oireileva nivustyrä, omalääkärin toimesta todettu, että ei ole työkykyinen raskaaseen nostelutyöhön nivustyrän vuoksi. Ollut leikkausarviossa, jossa todettu juuri reponoituva nivustyrä, joka kivulias. Ohjelmoitu...
Syksy keskeytetty, Joulukuu keskeytetty. Onnistunut leikkaus 25.2.2009, jonka jälkeen työkykyinen 22.03.2009.
Kela vaatii kahta B-lausuntoa, että työlääkäriltäni sekä kirurgiltani, että saan loput sairauslomapäiviltäni ne rahat.
EDIT: Leikkauksessa oli kaksi kirurgia, jossa toinen avusti, jompikumpi luuli toisen hoitavan, mutta soitin takaisin heille ja vaadin, että kirurgiassa minua hoitanut lääkäri tekee B-lausunnon ja se tuli perille.
Postitettu, Kirurgi, joka kertoo asian.Lähde?
Mistä tämän kirurgin sais kiinni?Postitetty, Kirurgi, joka kertoo asian.
Jos meinaat, että vaatiiko Kela? Kyllä vaatii, kahta todistusta.
Kela vaatii miultakin joka vuosi vaikka mitä, pelkäävät kai että oon kokenut ihme parantumisen.Postitetty, Kirurgi, joka kertoo asian.
Jos meinaat, että vaatiiko Kela? Kyllä vaatii, kahta todistusta.
Soittamalla sinne, missä olet leikkauksessa tai ollut leikkauksessa / hoidettavana. Kerrot vaan päivämäärän, jos vain muistat tai sitten kerrot syntymäajan ja loppunumeron, niin sitten sinut ohjataan oikeaan numeroon, jossa sihteeri ottaa asian ylös ja selvittelee sen, kuka kirurgi/lääkäri sinut hoiti ja pyytää lähettämään B-lausunnon potilaalle.Mistä tämän kirurgin sais kiinni?