Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTkausi '09

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Kai tuolle ikuisuusfarssille saa nauraa sekä hyvät että pahat. Ainakaan nämä kaksi eivät tule häipymään julkisuudesta hyvällä tai pahallakaan. Melkein hävettää kommentoida intter-netissä tämän pariskunnan tekemisiä kun tietää mikä sen seuraus yleisesti on, pinnalla pysyvät juuri näin. 14. erohakemus, just joo.
 
Antti Tuisku:
Olin aika pohjalla
Torstai 7.5.2009 klo 14.27

Antti Tuisku paljastaa Radio NRJ:n haastattelussa, että kyseenalaisti vuoden tauon aikana jopa laulajanuransa.
- Tauon aikana tajusin, että itsetuntoni on rakentunut väärien asioiden varaan, Antti kertoo.
- Tauon aikana tajusin, että itsetuntoni on rakentunut väärien asioiden varaan, Antti kertoo. (PASI LIESIMAA)

Antti Tuisku on palaamassa yli vuoden tauon jälkeen takaisin parrasvaloihin. Laulajatähti kertoo Radio NRJ:n Ilta -ohjelman haastattelussa, että tauko oli tarpeen, sillä vuoden 2004 Idols-kisan jälkeen elämä oli pitkään yhtä hullunmyllyä.

- En pysähtynyt viiden vuoden aikana hetkeksikään paikoilleen oikeasti miettimään asioita ja elämän prioriteetteja. Tauon aikana olin välillä aika pohjalla ja kyseenalaistin jopa laulajanurani, Tuisku paljastaa. (a)

- Tauon aikana tajusin, että itsetuntoni on rakentunut väärien asioiden varaan. Rakastan laulamista, mutta välillä tuntui, etten ole löytänyt esiintymiselle syvempää tarkoitusta. (b)

Tuiskulta on juuri julkaistu uusi sinkku. Juuret-kappaleen sävellys, sanoitus ja sovitus ovat kaikki Tuiskun käsialaa.

Miehen ensiesiintyminen pitkän tauon jälkeen tapahtuu 28. toukokuuta NRJ:n konsertissa Helsingissä.

IL
Kerro kaverille
(a) Minä kyseenalaistin sen jo ensimmäisen levysi aikaan
(b) Tarkoituksesi oli hillua lavalla pikkutyttöjen ihailtavana
 
Paris Hilton: En ole nähnyt puhelinlaskuani
Perjantai 8.5.2009 klo 11.21

Paris Hilton tunnusti lakimiehilleen, ettei ole koskaan elämänsä aikana nähnyt puhelinlaskuaan.
Paris ei tiedä mihin hänen puhelinlaskunsa menevät.
Paris ei tiedä mihin hänen puhelinlaskunsa menevät. (RETNA)

Paris Hilton on ilmeisesti perinyt bisnesvainun menestyksekkään hotelliketjun perustaneelta isoisältään. Vaikka luvassa oleva hulppea perintö turvaa selustan, on luksuselämään lapsesta asti tottuneella Parisilla yrittäjähenkeä, jonka avulla hän tienasi vuosina 2006 ja 2007 lähes 17 miljoonaa euroa.

Nyt vuonna 2006 valmistuneen ja pahasti flopanneen Pledge This! -elokuvan tekijät vaativat apulaistuottajana ja näyttelijänä komediassa toimineelta Parisilta yli 5,5 miljoonaa euroa, koska heidän mielestään Paris ei osallistunut elokuvan markkinoimiseen tarpeeksi.

Tapausta selvitellessään Paris tuli paljastaneeksi lakimiehille, ettei ole koskaan nähnyt puhelinlaskuaan. Juristien ihmetessä, kuka laskut mahtaa vastaanottaa, Parisilla oli vain hyviä arvauksia.

- Lukeeko siinä? En tiedä. Luulisin, niinku, että se on joku joka maksaa laskuni, Paris pyöritteli.

- Tuntuu pahalta. Tämä on ensimmäinen kerta kun katson puhelinlaskua.

Lakimiesten kuulemisessa Paris lopulta paljasti myös, ettei oikeastaan tiedä, mitä tuottajan tehtäviin kuuluu.

- En tiedä, mutta eivätkö tuottajat auta saamaan viileitä tyyppejä rooleihin, Paris arveli.

Paris kiistää toimineensa väärin ja väittää, että markkinoi elokuvaa kaikissa mahdollisissa käänteissä.

IL
Äly ja raha ei selvästikään kulje käsi kädessä.
 
Kyllikki Virolainen on kuollut.
http://www.iltalehti.fi/viihde/200905080124303_vi.shtml

-edit- jotenkin outoa että tällainen uutinen on viihdeuutisten puolella.

Sama kummeksuttaa itseänikin. Itse asiassa ainoa mieleeni tuleva viihteen ja Kyllikki Virolaisen välinen yhteys lienee Kyllikin muinoinen esiintyminen Onnenpyörä-ohjelmassa. Kummaa sinänsä, sillä juuri toissapäivänä jostain syystä muistelin tuota tv-esiintymistä, jonka aikana Janne Porkka joutui aina Kyllikin vuorolla ohjeistamaan rouvaa kirjaimenarvaamislauselmasta, sillä tämä ei millään suostunut sanomaan esimerkiksi "är niinku Risto", totesi vain kirjaimen.
 
Tuo viihdeuutisosasto on minusta muutenkin jotenkin nurinkurinen sisällöltään noissa tietyissä alemman laatutason lehdissä. Mitä viihdettä jossain jonkin julkisuuden henkilön tappelu-uutisissa tai perheväkivaltauutisissa on. tyyliin Matti iski vaimoltaan hampaat kurkkuun, katso kaikki kuvat!
 
Tuo viihdeuutisosasto on minusta muutenkin jotenkin nurinkurinen sisällöltään noissa tietyissä alemman laatutason lehdissä. Mitä viihdettä jossain jonkin julkisuuden henkilön tappelu-uutisissa tai perheväkivaltauutisissa on. tyyliin Matti iski vaimoltaan hampaat kurkkuun, katso kaikki kuvat!

Oot asian ytimemmässä kuin ehkä arvaatkaan.

Näin sairas on paskalehdistö. Näin helppoon menee kansa. Lopetetaan paskalehtien lukeminen ja paskaohjelmien katsominen. Vittuako niitä juttujen aiheita boikotoi, pitää boikotoida niitä, jotka niistä aiheita tekee ja joille ne niistävät kadunmiehen taskusta aivopesulla eurot. Lopetetaan se kuran tukeminen.

Älkää ostako tai lukeko niitä hevonvitun läpysköitä ensiks edes vaikka viikkoon. Antakaa olla. Ei edes lööppejä tai etusivuja tule vilkaista, paitsi jos ei muuten kustessa osu.

Näin tehdään.
 
http://www.servit.fi/

Jotenkin koomista, että ko. firman etusivulla on luottoluokituksen AAA merkki.. ja alla uutinen, että Tampereen ja Helsingin toimipisteet on lopetettu (luin lööpeistä että tuli konkurssi).
 
Syntyykö ennätys
Toukokuun puolivälissä Nokialla järjestettävästä naisten vaitiolon ennätyskokeesta saavutetaan hyvin todennäköisesti naisten vaitiolon uusi maailmanennätys - kolme minuuttia.
Puhumisen lisäksi kielletyn tekemisen listalla ennen suoritusta ovat venyttely, salaatin syönti, vesipullon kanto, jumppa sekä trikoiden vertailu.
 
Piraattipuolueen nousu Ruotsissa sen kuin jatkuu.

Digitoday sanoi:
Piraattipuolue kasvoi Ruotsin kolmanneksi suurimmaksi

7.5.2009 06:16 Ruotsin Piraattipuolueella on nyt enemmän jäseniä kuin Keskustapuolue.

Piraattipuolue on kerännyt Ruotsissa enemmän jäseniä kuin Keskustapuolue. Yli 43000 jäsenellään piraatit kohoavat maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

TorrentFreak haastatteli puolueen johtaja Rick Falkvingeä, joka totesi kasvun varmistaneen, että puolue saa ainakin yhden edustajan läpi eurovaaleissa. "Jäsenmäärä kolminkertaistui viikossa ja on jatkanut kasvuaan kiihtyvällä tahdilla. Eurovaaleihin on vain viikko, joten näiden kauheiden tapahtumien ajoitus toimii selvästi muutoksen katalyyttinä", Falkvinge sanoi.
 
Hauska nähdä kuinka moni oikeasti äänestää. Onhan noita "kansaliikkeen" ehdokkaita nähty meidänkin vaaleissa ja ovat sitten vaaleissa saaneet vähemmän ääniä kuin mitä on tarvittu ehdokkuuskynnyksen ylittämiseen.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös